Kortterikumppanukset siis ummistivat silmänsä ja pistivät sormensa korviin. Ei tuota juljennut katsella eikä kuulla. Mutta vähän ajan perästä rupee jo ryske ja pauhina hiljenemään, ja jo avaavat pojat silmänsä. On kuljettu ihan tuon tulisen taivaankappaleen pyörstön läpi, ja tuolla se jo lentää hyvän matkaa pallosta poispäin.
Vaara on ohitse. Pojat katselevat hämmästyksissään milloin omaa ilmapalloansa, milloin poistuvaa pyrstötähteä, ja syvä huojennuksen huokaus pääsee heidän rinnoistaan. Jo voi kuulla toisen puhettakin, ja siitäkös nyt pakinoidaan ohitsemenneestä vaarasta!
— Herranen aika! — huudahtaa Cibus, — kaikissa näiss’ ollaan!
— Sanoi pässi kun päätä leikattiin, — lisää Jooseppi.
— Eikä olekkaan jääpallomme sulanut, vaikka selvän tulen halki kävi.
— Hm! poikaseni — viisastelee Jooseppi, — ei minun palloni niin vähillä sula.
— Mutta sulaahan jää tulessa, tiedän mä, — muistuttaa Quibus.
— Sulaa kyllä, mutta tämä pallo, katsos, on sekä ulkoa että sisältä karaistu aqva vitæ-nesteellä, ja sen tähden ei se sula.
— aqva vitæ? — muistuttelee Cibus, — sehän merkitsisi elämän vettä, eikös niin Quibus?
— Aivan niin, — vakuuttaa tämä.
— No, mutta jos olet voidellut palloasi jonkinlaisella vedellä, Jooseppi, niin eihän se siitä kestävämmäksi ole tullut.
— Ompa niinkin — väittää Jooseppi, mutta sinä et sitä asiaa ymmärrä.
