[s. 17]teemme metsästysretken, jos äiti sallii. Mutta tänään ei ole pyynti-aika.”
No, oli minuakin ruvennut nukuttamaan, ja varsin mielelläni suostuin Tellervon tuumaan. Kysyin vain poismennessäni, miksi Mielikki oli niin äreä? Tellervo vastasi naurahtaen: „Ei hän aina ole niin. Saatpas nähdä huomenna. Saat silloin vasta oikein katsella Tapiolan hovia, saat silloin nähdä milliset äitini ja isäni itse teossa ovat. Mennään nyt pois!”
Silmäilin mennessämme väkeä Mielikin hovissa. Kaikki olivat he huononpuolisesti vaatetettuja naisia, joista toiset puolinukuksissa kulkea hoipertelivat edestakaisin lattialla, toiset taas nurkissa laiskoina loikoivat.
„Näin on laita”, sanoi Tellervo, „kun ei Mielikki äitini tahdo metsästäjille saalista suoda. Sen arvasinkin tänään metsässä ja senpätähden en tahtonut kehoittaa sinua kaaripyssyäsi käyttämään, vaikka kyllä otukset, kuten ainakin, liikkeelle sain.”
„Vai niin, vai niin”, vastasin minä haukotellen jo, „no missäs saan nyt maata?”
„Minun linnassani”, vastasi Tellervo. Ja niin kävimme takaisin Tellervon ja Nyyrikin linnaan, jossa lempeä ihana opastajani teki minulle pehmeän makuusijan karhunnahoista. Toi sitten Tellervo mulle ruokaa, varsin hyvää ruokaa. Söin siinä hyvällä maulla ilveksen lihaa, peuran lihaa, poron juustoa ja niin edespäin, mitä lienen syönytkin, en tiedä, mutta hyvää se oli. Join sitten poron-maitoa ja mitä herkullisinta mesikaljaa päälle ja painuin pian vuoteelleni ja nukuin, uneksien hetken aikaa päivän kummallisia tapauksia.
