[s. 22] Ilmestyi nyt kivilinnan ovesta rappusille tavattoman suuri, vanhanpuolinen mies, oikea jättiläinen, ja minä tartuin jo Tellervoa hameeseen, vaikk’en ensinkään peljännyt. Julkisen pulska jättiläinen tuo oli. Hänen pitkä, polviin asti ulottuva partansa oli hopeanharmaa ja juhlallinen. Päässään piti ukko korkeaa, suippupäistä, sokuritopan muotoista hattua, joka silminnähtävästi oli tehty kuusen- ja männyn-havuista; hartioilta venyi alas maahan asti puunsammaleesta eli naavasta valmistettu vaippa, jonka alta rinnasta kiilsi esiin kultainen kilpi; housut kiilsivät myös kuin hopea ja olivatkin ehkä hopeakangasta. Jalkineina oli ukolla vain punaväriset puukengät. Kädessään piti hän pitkää rautapiikkistä keihästä.
Ukko ojensi nyt kättänsä Mielikille, teki julkisen kumarruksen ja lausui:
„Terve, terve, Mielikkini,
Metsän mieluisa emäntä.
Metsän armas anti-muori,
Tapiolan tarkka vaimo,
Siniviitta, punasukka,
Ehtoisa metsän emäntä,
Käet on kullan käärylöissä,
Sormet kullan sormuksissa,
Pää kullan pätinehissä,
Tukat kullan suortuvissa,
Korvat kullan kaltuskoissa,
Kaula helmissä hyvissä.”
Näin lausui ukko. Ja nyt tekivät neidot ja nuorukaiset pihalla kunniaa sillä tavoin, että nuorukaiset ojensivat keihänsä olkapäille ja neidot pyörähtivät muutaman kerran ympäri, jotta siniset hameensa heiluivat.
