Totisen kääntymisen harjoitus/Kappale 15

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
4. Kehoittavaisia syitä, joidenka pitää herättämän meitä katumukseen ja parannukseen 5. Asioita jotka seisoivat vastaan, ja estävät meitä kääntymisessämme
Totisen kääntymisen harjoitus
Kirjoittanut Arthur Dent
Kristillisyyden ojennusnuorat


Käykäämme edemmä tutkimaan muutamita asioita jotka seisoivat vastaan, ja estävät meitä kääntymisessämme. Ehkä nämät kaikki paljoudensa tähden ovat lukemattomat, tahdomme me kuitenkin tällä kerralla, seitsemän erinomaista kappaletta ja estettä tutkia, jotka siitä toisesta kääntymisestä meitä estäivät ja pois-pitävät.

Ensimmäinen Estet on Epäusko.

Se on, koska ihminen ei tahdo uskoa niitä asioita, joista pyhässä raamatussa puhutaan, ja jotka Jumalan sanalla vahvistetaan. Tästä tulee, että meillä on suuttumus ja ilvoitus kaikkeen hyvään, ja se myrkyttää ihmisen sydämen, ja pois ajaa kaikki hyvät lahjat hänestä, niinkuin on nähtävä Matth. 13: 58, ettei Christus tehnyt siellä nimittäin isänsä maassa Galileassa, monta väkevätä työtä epäuskon tähden. Samalla tavalla seisoo Hebrerein Epist 4: 2. Sana on meille ilmoitetu, niinkuin heillekin; mutta ei heitä sanan kuulo mitään auttanut, koska ei he niitä uskoneet, kuin he kuulit. Niin että meidän tässä pitää havaitseman, että, ehkä me kuulisimme kuinka paljon, ja emme sitä kuitenkaan usko, niin ei se hyödytä meitä meidän kääntymiseemme mitään. Sillä saatanas täyttää meidän sydämen epä-uskolla, estää meiltä kaiket opetukset autuuteen, ja paaduttaa ihmisen niin hirmuisesti synnin tiellä, että hän viimein tulee tuntemattomaksi, eikä taida taipua Jumalan rangjaistuksista eikä armosta. Sen edellisen, nimittäin: rangaistuksen pitävät he hymisevän ja puhaltavan tuulen vertana; sen toisen, nimittäin armon, pitävät he syntinsä ja saastaisuudensa peitteenä ja verhona. Teidän pitää sen havaitseman usiasta ihmisestä, että koska he sanan saarnan kautta synteinsä tähden, tulevat joskus osaituksi, ja heidän ansaittu tuomionsa Jumalan sanasta heille näytetyksi ja silmäin eteen asetetuksi tulee, edes tulevat he silloin pikaisesta, ajattelemattomasta ja ulkokullatusta katuvaisuudesta suuressa rohkeudessa, näillä sanoilla: lieneekö se niin, kuin pappi sanoo: ettei Jumala tahdo auttaa ja olla meille armollinen? Minä elän siinä toivossa, ettei se niin olekkaan: minä toivon itseni kyllä hyvin ulos selittäväni, niin kauvan kuin minulla on hyvä usko ja turva Jumalaan, ja en tee kellenkään vahingota: pitäiskö minun antaman huvitukseni ja iloni estetyksi tulla, ja hyödytykseni käydä takaperin pappein sanan tähden, mitä on siihen tarve? luulevatko he ettei muut tulekkaan autuaksi, kuin he yksinänsä, jotka sanaa saarnavat, lukevat raamattua ja saarnoja kuulevat? Ei sitä Jumala niin tahtonekkaan! Eikö he niin hyvin tule autuaaksi, jotka ei kirkkoon tule, kuin toisetkin, jotka sinne aina kirja kainalossa juoksevat? miksei joku niin hyvin taitais Jumalata kotona palvella, koska hänellä on hyviä kirjoja, ja hartaasti rukouksensa tomittaa, kuin kirkkoon tullen sanaa kuulemaan? tämä on valitettava! Nämät ihmiset seisovat itse valkeutta vastaan ja paljastavat yksinkertaisen epätietonsa; he luulevat autuaaksi tulevansa muiden välikappalten kautta, kuin niiden, jotka Jumala on asettanut: ja sanovat sitä vastaan kuin hän on sanassansa käskenyt, ja niin tekevät Jumalan valehteliaksi; koska hän on meille ojennus nuoran eteemme pannut, ja sen meille niin selkiästi ilmoittanut; tahtovatko siis ihmiset appelleratu [] sitä vastaan? Koska Jumala on itse sanonut, hänen pyhän sanansa saarnaamisen olevan yhden välikappaleen autuuteen; pitäiskö meidän toivomankaan autuaaksi tulla, koska me sen hyljäämme; ja taikka sangen harvoin eli emme ikänänsä tule sitä kuulemaan.

Eikö tämä ole tosin uskottomuus ja epäusko, koska Jumala on kerran meidän antanut ymmärtää yhden asian, ja me sanomme sen toisin? Koska Jumala sanoo: on, pitäkö meidän sanoman: ei ole? Se olkoon kaukana meistä ja meidän ajatuksistammekin. Totisesti, tämän kautta sulkee ihminen itsellensä tien totiseen kääntymiseen ja Jumalan armoon.

2. Toinen estet on luvatoin ja syntinen luottaminen Jumalan armoon.

Sillä koska ihmistä väkevästi nuhdellaan synteinsä tähden, ja neuvotaan kääntymiseen, ottavat he Jumalan armon ja ripustavat sen niinkuin peitteen ympärillenseä, varjoten itsensä sen alla, ja sanoen: Jumala on laupias, Jumala on laupias, Jumala on armollinen, niinkuin ei Jumalassa muuta olisikaan, kuin sula armo ja laupius, ja ei ytään tuomiota ja vanhurskautta. Tällä tavalla senkaltaiset Jumalattomat ihmiset tekevät Jumalan armon syn'einsä ja suruttomuudensa syyksi, jota suurta pahuutta Propheeta Nahum prophetiansa alussa kovin nuhtelee. Nah. 1: 2, 3. "Herra," sanoo hän, "on kiivas Jumala ja kostaja, ja Herra von kostaja ja vihainen: Herra on kostaja vihollisiansa vastaan, joka ei vainollisiansa unohda. Herra on pitkämielinen ja suuri voimasta, jonka edessä ei kenkään ole viatoin." Mutta niinkuin minä ennen olen puhunnt siitä väärästä luottamisesta Jumalan armoon, joka ei mikään muu ole, kuin Jumalan armon väärinkäyttämys, niin tahdon minä sen nyt ohitse mennä, ja neuvon teitä ajattelemaan, sen olevan yhden niistä suurimmista esteisitä, jotka pitävät meitä pois kääntymisestä.

3. Kolmas estet on, niiden paljous, jotka syntiä tekevät: joka paaduttaa ja tekee monen ihmisen rohkiaksi synneissänsä.

Niinkuin vertauksessa puhuin: koska linnut joukttain yhdessä lentävät, laskeuvat he rohkiasti, pelkämättä ja eteensä katsomatta pauloihin, ja muutamat harvat ainoastansa pelvosta poislentävät. Samalla muotoo, monen syntiä tekeväisen ihmisen esimerkin kautta, jotka syntiä edes vastavat, ja sen puolta pitävät, vaeltaa ihminen ajattelematta sen suuren synnissä vaeltavaisen joukon kanssa synnin tietä, ja ei seisahda, ennen kuin hän lankee synnin pauloihin, jotka saatasnas on ylös virittänyt. Sentähden sanotaan 2 Mos. Kirj. 23: 2: ei sinun pidä joukkoa seuraaman pashuuteen. Tämän kautta tulee monta estetyksi, Jumalan tykö tulemasta; sillä ei he ikänänsä katsokkaan Jumaslan eli hänen sanansa perään; vaan enin osa seuraa niitä pahoja.mailman esimerkkejä, ajattelen silloin kaikki hyvin toimitetuksi, kuin he tekevät niinkuin usiammat mailman lapset, ja heidän esi-isänsä tehneet ovat, ja luulevat niin lujan ja tasaisen perustuksen päälle rakentaneensa: tästä on heidän perkelellisen sanan laskunsa alku: laittakaat teitänne useimpain tavan jälkeen, niin te harvimmilta tulette panetelluksi. Mutta ne ovat unhottaneet Paavalin opin, Rom. 12: 2: "älkäät sovittako teitänne tämän mailman muodon jälkeen." Ne jotka näin tahtovat, että surinta joukkoa seurattaman pitää, perustavat puheensa tämän perustuksen päälle: elemme havaitse eli näe niiden korkiain mailmassa, vapasukuisten, viisasten eli oppenuitten vastaanottavan tätä oppia; vaan ainoastansa muutamain harvain, halpain ja ylönkatsottuin, jotka ei missään arvossa ole: sentähden näkyy se joutava olevan ja pikemmin epäiltävä, hedelmätöin ja turha sillä meitämme vaivata. Mutta kavahtakaat minkäkaltaiset kamalat ajatukset meidän päähämme nousevat, kuinka viekkaasti ja huomaitsematta saatana estää meidän autuuden tieltä, sovaisee meidän, ja taluttaa sille tielle, joka vie ijankaikkiseen kadotukseen, koska me seuraamme syntisten suurta joukkoa ja paljoutta. Katsokaamme siis eteemme tässä murhaluolossa, jonka saatana meidän vaelluksessamme etemme avaa, ettei meitä senkaltaisten ajatusten ja puhetten kautta petettäisi.

Jumalattomat luulevat olevansa hyvällä tiellä, ja purjehtivansa hyvällä, sovelialla tuulella; he laulavat ennen kuin päivä koittaa, ja iloitsevat ennen kuin he näkevät itsellänsä ilon syytäkään olevan, ainoastansa sentähden, että heitä on suuri, ja meitä ainoastansa pieni joukko, niinkuin pivon täysi.

Koska siis suurin joukko mailmasta heissä rippuu, niin eisivät he peiollisten juonten ja kavaluuden kautta meitä turmella ja vaaralliseen kuolemaan saattaa: niin sokaisee heidän perkele, ja heittää raiskoja heidön silmiinsä ja aivan sukkelasti vie heidän pois tokisen kääntymisen tieltä. Pysykkäämme siis lujana ja seisovana Herran sanassa: älkäämme hämmästykö jumalattomain myrskystä metelistä ja väkivallasta, vaikka heitä sangen paljo on; älkäämme itseemme heiltä vieteltää antako, ehkä heitä suurin joukko on; vaan ajatelkaamme sen olevan perkeleen kiusauksen, jolla hän tahtoo meiltä tien kääntymiseen estää ja sulkea.

4. Neljäs estet joka meidän pitää pois oiskiasta kääntyrnisestä, on vanha pitkällinen tapa ja tottumus syntiä tekemään; sillä se ottaa pois kaiken peräänajatuksen ja synnin tunnon ja matkaan saattaa meissä, niinkuin toisen luonnon, niin että me kyllä niin pian taitaisimme muuttaa koko meidän luontomme, kuin pois toimittaa sen vian, joka meissä pitkällisen tottumisen kautta kerran juurtunut on: taitaako musta kansa muuttaa nahkansa eli pardi pilkkunsa? Niin te myös taidatte tehdä jotain hyvää, että te pahaan tottuneet oletta Jer.13: 23. Propheeta todistaa tässä, että niin työläs kuin on parantaa vanhaa haavaa, joka on itsensä luuhun asti syönyt, niin työläs on, niitä syntiä hyljätä ja ylönantaa, jotka ovat meissä ja meidän kanssamme niinkuin kasvaneet ja elähtäneet; ja, niin työläs kuin on mustalaista valkiaksi tehdä, eli pardin pilkkuja muuttaa, joka ei taida tapahtua, ellei koko heidän luontonsa turmella ja kukisteta.

Ja totisesti, jolla on halu koetella, alkakoon sen, ja hänen pitää löytämän sen työn niin työlääksi, nimittäin: vanhaa tottunutta tapaa hyljätä, kuin hänen pitäis mustalaista pesemällä pesemän valkiaksi; joko hän siis tahtoo kirousta, sadatusta, ahneutta, haureutta, pahan seuran halua eli muuta senkaltaisia syntejä pois hyljätä.

Sentähden seisoo Sananlasku Kirj. 27: 22: Jos sinä tyhmän huhmarossa survoisit niinkuin kryynit, niin ei kuitenkaan hänen hulluutensa hänestä erkane. Niin kauvan kuin me pidämme sen tapana, syntiä tehdä, ja aina ripumme synnissä, niin kauvan on kääntymisen ovi meiltä kovin suljettu.

5. Wiides estet on, että rangaistus "vältetään.

Sen kautta paatuvat jumalattomat synnissänsä, ja tulevat katumuksen tieltä pois vedetyksi, niinkuin vanha varas, joka itsensä ryöstämisellä ja varkaudella kauvan on elättänyt, ja pelastanut itsensä niin hyvin vankeudesta, kuin hirsipuustakin, tulee enämmin ja enämmin suruttomaksi synnissänsä, ja aikoo aina pysyä pahudessansa, haukuteltu ja petetty toivosta, aina rangaistuksen välttävänsä: samalla muotoa haurelliset ja irstaiset ihmiset pysyvät kääntymättä jumalattomassa menossansa, luullen että he ovat kaiketi vapaat ja irralla, sekä synnistä, että synnin rangaistuksesta, koska ei Jumala suoreen työn päälle heitä rangaise, ja näytä heille selkiötä merkkiä vihansa julmuudesta; josta Salomo puhuu Saarn Kirj. 8: 11. Ettei kohta pahoja töitä tuomita, tulee ihmisten lasten sydän täytetyksi pahaa tekemään. Mutta sitä vastaan, jos Herra Jumala kohta vuodattais rangaistukset ja vaivat heidän päällensä, niin pian kuin synti on tehky, ja antais ukkoisen vaajan langeta yhden osan päälle, eli maan avata itsensä ja niellä toisen, taikka tulta ja tulikiveä sataa kolmannen osan päälle, silloin luulen minä, että he suureen pelkoon pakotettaisin. Sentähden sanoo Pyhä Petari selkiästi 2 Epist: 3: 3, 4: "Tietkäät se ensin, että viimeisinä päivinä tulevat pilkkaajat, jotka oman himonsa jälkeen vaeltavat ja sanovat: kussa nyt on lupaus hänen tulemisestansa; sillä siitä päivästä kuin isät ovat nukkuneet, pysyvät kaikki niinkuin ne luonnon alusta ovat olleet. Mutta senkaltaiset ihmiset mahtavat ajatella, että, ehkä Herra Jumala kauvan odottaa ja suo jumalattomille ajan ja tilan ajatella ja kääntää itsiänsä, on hän vihdoin kuitenkin näyttävä, että, vaikka hän odottain heidän kääntymistänsä, yn viipynyt rangaistuksen kanssa, ei hän kuitenkaan ole heidän pahoja töitänsä unohtanut; vaan kirjoittanut ne kirjaansa yhteen kokoom sen kautta enäntääksensä vihansa ·julmuutta.

6. Kuudes Esket on, että ihminen ottaa vaarin minkä lopun muiden ihmisten elämä saa.

Sillä koska ne ihmiset, jotka ovat eläneet niin hillimättömästi ja jumalattomasti, ettei he ole hävenneet muiden silmäin edessä ja nähden hirmuisissa synneissä julkisesti rypöä ja itsiänsä saastuttaa, että joka mies ja lapsetkin kaduilla ovat heitä sormillansa kokottaneet, kuitenkin kuolin vuoteessansa, taitavat lausua jonkun hyvän sanan, huutaa Jumalala armoa, rukoilla ja niin levollisesti kuolla: niin ei taida joku kyllä ihmetelleä, kuinka tämän mailman tyhmät ihmiset senkaltaisia kiittävät, heidän nimiänsä ylistävät, heidän työnsä hurskaaksi tekevät, ja ulos levittiäin heidän kiitostansa, sanovat: he ovat ottaneet tästä mailmasta niin hyvän ja jumalisen eron, kuin joku ihminen joskus ottaa taitais, he ovat pois nukkuneet niin hiljaiseästi kuin karitsat ja kaikki asiansa hyvin toimittaneet; ovat jättäneet omillensa ja perheellensä hyvät esimerkit, ja niinkuin kyntilä sannnuneet. Tämän kautta tulee moni suuresti rohvaistuksi syntiä tekemään, ajatellessansa: senkaltaiset ihmiset ovat eläneet juuri niin jumalattomasti kuin minäkin, eli joku muuu, ja kuitenkin saaneet autuaan lopun; miksenkä minä myös samalla tavalla itsiäni mahtaisi käyttää? Mutta Jumala estäköön ja kieltäköön sen! Sillä ne, jotka niin ajattelevat, ovat sovaistut ja näkevät vähemmän kuin myyrä; kuolla levollisesti, ei ole kohta kuolla autuallisesti; rukoilla Jumalalta armoa hiljaisesti ja keviästi kuolla ei ole kohta Jumalan armoa löytää; rukoilla muutamia rukouksia huulten ulkonaisella liikkumisella, ei ole kuolla Jesuksen Christuksen uskossa: moni sen tekee, ja kuolee kuitenkin surkiasti, ja viheljäisesti.

7. Seitsemäs ja viimeinen totisen katumuksen ja kääntymisen estet, on toivo pitkästä ijästä;

sillä sinä samassa kuin ihmiset elävät tässä toivossa ja sillä itsensä ravitsevat, juopuvat he nukkuin synneissä, ja ei ota vaaria kääntymisen ajasta, niinkuin se rikas mies, josta luetaan Luc. 19: 19. Hän luuli hänellänsä olevan pitkän ijän, sentähden pois heitti hän kaikki ajatukset tulevaisesta elämästä, Christuksen ilmestyksestä ja katumuksesta, kaikki myös munt hyvät asiat, näin puhuin sielullensa: sielu! sinulle on pantu paljo hvvyyttä moneksi vuodeksi, levää, syö juo, riemutse. Näin pettävät ihmiset itsensä; tässä elämässä niinkuin myyrät ovat sokiat kääntymisessänsä. He sulkevat sen pois ajatuksistansa, juurtuneella toivolla pitkästä ijästä. Sentähden, rakkaat veljet! rukoilen minä teitä Jesuksen Christuksen armon tähden, ettei yksikään näistä yhteisistä esteistä, teitä kiiruusta kääntymisestä takaperin pitäis; vaan että te kaikki ne ylitse voittaisitte; muutoin taidatte te tapaturmaisesti pahuudessanne ja katumattomuudessanne pois temmatuksi tulla, hukkua ja kadotetuksi tulla, meidän Herran Jesuksen Christuksen tuomion jälkeen. Sentähden päätökseksi, ynnä sen Jumalisen Hesekielin kanssa peljätkäämme Herran meidän Jumalamme uhkauksia, kantain nöyrää ja särjettyä sydäntä, ennen kuin Jumalan rangaistus päällemme lankee. Waeltakaamme Jumalan pelvossa ja hänen teillänsä; tutkikaamme omaatuntoamme; itkekäämme syntejämme, murehtikamme sitä sisällistä surkeutta jossa jumalattomat iloinneet ja riemuinneet ovat; niin että (koska tässä mailmassa ovat niinkuin uineet hekumansa ylöllisyydessä, pitää menemän ijäiseen piinaan) meillä silloin mahtais olla ijäinen rauha ja lepo, koska Jesus Christus on ilmestyvä taivaasta, kaikkein pyhäin enkelein kanssa, ja niin saisimme kunnian kruunun, eläisimme Jumalamme kanssa, ja hänen Poikansa Christuksen meidän autuaksitekiämme ja kaikkein Jumalan enkelitten ja pyhäin kanssa, ijankaikkisessa sanomattomassa ilossa taivaissa. Johon iloon meittä johdattakoon se, joka on meidän niin kalliisti lunastanut, nimittäin: Jesus Christus se vanhurskas, jolle Isän ja Pyhän Hengen kanssa, olkoon ylistys, kiitos, kunnia, voima, väkevyys, viisaus, valta ja Herraus, nyt ja kaikkiin ijankaikkisiin aikoihin!

Amen.