Kescustuxet Carjallisten...

Kescustuxet Carjallisten... Kirjoittanut Henrik Lilius

Lilius kirjoitti tämän veljensä häihin, joita runon mukaan vietettiin 1723.

[s. 5]

KEscustuxet Carjallisten
Naimisista Naittilasten,
Pyhäst Awion ahusta,
Suomen runoihin raketut,
Kirjan kielihin kynätyt,
Ynnä toden toiwotuxen;
Cosca Herra Hengellinen,
Messukylän Messumiesten
Aiwan ahkera Apuri,
Opin oikian osannut,
Cunnialda cuuluwainen.
ANDREAS se GÖSTJN Poica,
LJLJUS lijalda nimeldä,
Awioxensa aneli,
Otti ollen ohehensa.
Pyhän paaden partahalla,
Neitzy​sen nuorucaisen,
Cucan Cunniasucuisen,
Tytön taitawan tawoista,
MARJANS mesimacoisen,
JNDRENJANS ihanaisen
Puolisoxensa pyhitti,
Cutzui cuuilen cumpanixi,
Kircon selwillä sanoilla,
Pyhän päiden peiton alla,
Wuonna ylitze tuhannen,
Että seitzenden satojen,
Että cahden kymmenengin,
Cohdastansa colmandena;
Syxysäiden seisoesza,
Talwitilan tarjotesza.

KOscan kerran käyskennellä
Asuin aicani huwixi.
Jouduin jouckohon mucoman
Paricunnan Paimenita,
Cosca laskiwat lewolle
Sorckawäen sarwillisen.
Tuosza puistohon pidätin,
Cusza cuuldelin curolda,
Cuinga caxi kescustelit,
Toinen Wilpo, toinen Liuco.
  Wilpo' Wircaweicallensa
Alcoi Liuwolle ladella:
Cuules, cuules, cumpanini,
Kyllin cuuldelin cujilla,
Coscan käyskelin kyläszä,
Lakiasti lausuttawan,
Että armas Apulainen
Kiw[ikirc]on kijwahitten
Pyhän parwen Paimenitten
Tytön tuopi tupahansa;
Ettei öitä yxinänsä,
Eikä päiwiä pitäisi.
  Lausui Liuco liuckahasti:
Jopa mies on cumman cuullut,
Uros outoja osannut:
Näin sen Isä, näin sen Ucko,
Esiisät endisetkin,
Näin myös muukin mielellinen
Cansza caicki järjellinen,
Aina asti Adamista,
Omans owat ottanehet,
Pariscunnin paisunehet.

[s. 6]Näimbä linnut lendäwäiset
Parin paljolda pesiwät:
Näimbä weden suomuscarjat
Parin poikia panewat:
Sucuansa suuret, pienet
Eläwät enändelewät.
  Wilpo wielä wijscutteli:
Embän päähäni panisi
Warhamindaa mucomata,
Kijnnittäisi caulahani
Cahlehita kijndiöitä.
  Lisäis Liuco lausumahan:
Älä haucu harhotellen,
Puhu paljo pullitellen;
Älä cutzu cahlehixi
Culdawiljaa callihinda,
Pyhää sydänden sidettä,
Jonga itze Ihmellinen
Teki Taiwasten Tekiä.
  Wastais Wilpo wieckahasti:
Parembi pariton olla,
Yxin muihin yhtymätä;
Yxin palansa pidellä,
Yxin cuppinsa cumoja,
Caapiskella caalicauhan.
Itze olisin Isändä,
Itze miesnä mieldä myöden,
Taiten toimeni tekisin;
Itze macaisin makeesti,
Cosca ei ärise Ämmä
Olkikerwolla ohesza;
Ja se äskön ärsytäisi,
Miehen mielen muuttelisi;
Cosca kehdon kijckuwaiset
Waikeroitzis, wääckywäiset;
Cosca caackua hokisit,
Waick’ on wähä wartahasza.
  Tähän Liuco lasketteli:
Mitäs, Wilpo, wijsastelet?
Ongo itze yxinänsä
Parembi pariton olla?
Itzeckös, Isändä parca,
Toimet caicki toimitaisit?
Cucas huhtopi hamehes,
Pese paitas puhtahaxi,
Caunistapi caulacaatis,
Wuoteheskin walmistapi?
Cuca caalin keittänepi?
Cuca leiwän leiponepi?
Cuca ottapi olutta,
Kiristäpi caljacannun,
Ohran wäestä wälistä?
Ja cuin työtä työndynynnä
Hihdät, hieszä hapenin,
Cohden corsuas, cotia,
Cuca taiten terwehtäpi,
Sanan sanopi suloisen,
Jolla heti helpottapi?
Kennen warsin wäsynynnä
Silloin syöxähdät sylihin,
Panet partas parmohille?
Wielä, wircku Wilposeni,
Cuin on mieles mustennunna,
Suru sydämmes sisällä,
Cuinga mahtupi macohos
Tämä paha paisununna,

[s. 7]Cuin ei ole cansollista,
Joca ottaisi osansa,
Lepytäisi lemmellänsä?
Älä äändele enämbi,
Jaarittele joutawita,
Että caackuses culuupi
Waimon syönnöstä wacasen:
Jos se syöpi, nijn se saapi,
Wiritellen warpahita,
Kynttä kymmendä ylöten.
Jos on muutama mucoma,
Että haasta hammastellen;
Nijn on toinen taitawambi,
Sulle sijwollen sanowa,
Mitä tarwitaan talosza,
Mitä anowat asiat.
Pyydä corwilla cosia,
Hywänlaista hywäellä,
​ julki-Jumalansa
​undenepi, peljännepi;
Se sun syrjänä sydämmen
Aina armasna pitäpi,
Eikä rijtoja rakenna,
Eikä suututa sanoilla.
Coscas raucka raajojaskin
Yxin olijlle ojennat,
Cuungas käännät kylmän kylkes,
Cuin on packanen parasna?
Cusz' on maata makiambi,
Cuin on omansa ohesza,
Oman Cullan cainaloisza?
Lyhykäisesti latelen:
Mikä Waimo on wacanen?
Tämä Waimo on wacanen:
Silmän cucka, mesi mielen,
Calun kätkö, aita talon,
Apulainen aina walmis,
Lepyttäjä lemmikäinen,
Toinen Minä Miehellensä.
Älä laita lapsisita,
Panettele pienosita;
Nijsä cuwas curkistelet,
Nijsä sijtät sucuas:
Ja jos wääckywät wälistä,
Nijn he wuoron naurawatkin,
Ihastuttawat iloiten.
Ja jos caackua hokewat,
Nijn he osansa omansa
Aina saawat Taiwahalda.
Omba caunis catzellatkin,
Silloin Äitiä äkätä,
Cuin on pickuinen powesza,
Toinen picku parmohilla,
Colmas cohden contajapi,
Eli seisopi siwussa,
Wiserrellen wijsahasti:
Eikös, Äitini, minua
Paijapickuna pidetä?
Se on julkinen Jumalan,
Että ilo Engelitten.
Pidä wainen piscuisesta
Pienes pelcohon Pyhähän,
Tarpellisihin totuta;
Nijn ei tarwita taloszas
Paljo puutosta puhua;
Waan sä Cuorin Corkeimma[n]

[s. 8]Sinun lapsillas lisäjät;
Olet aina onnellisna,
Ylimmäisen ystäwänä.
  Wastais Wilpo wijmmeisexi:
J[]po[]z joudut juonitellen,
Panet paljolda puhellas
Waimoin edeswastausta,
Ylistystä yldäkyllä:
Joca tämän heistä cuulis,
Picarin piwohos pistäis,
Oluttuopin otzas luoxi.
Olcohon waan onnellinen,
Joca Waimoa wacoopi,
Eli Miehelle meneepi.
  Minä metzästä majoille
Culjin, kyllin cuultuani
Wilwon wircun wilpistyxet,
Liuwon laadut lausumiset;
Huocaelin hartahasti,
Anoin Armosta apua,
Siunausta siulawata,
Onnen lahja lawiata,
Näille nyt niwottawille,
Paricunnax pandawille!!!
  Näitä Weicka Weicastansa,
Cansa Kyty Kälystänsä,
Hendericki heitätteli,
Längelmäen laitumilda,
Suomen runoilla puheli,
Sawon syrjildä saneli;
Näillä siemensi sanoilla
Lijnan lehden lohtawaisen,
Ett’ on jäänyt jäljemmäxi
Kielet sildä corkiammat,
Saxa Herraen Salihin,
Latina laawitzan alle,
Ruotzin kieli ruostuneexi,
Luonna luolain metzällisten,
Corwen corsuen seaza.