Merimies G. Lundströmin muistelmia/1. luku
| Merimies G. Lundströmin muistelmia Ensimmäinen luku Kirjoittanut T. A. |
Toinen luku |
Lähes kaikki ihmiset, jotka asuvat meren läheisyydessä, rakastavat suuresti meri-elämää. Heitä ei ensinkään peljätä ne sanomattomat vaivat ja vastukset, eipä hengen vaaratkaan, jotka meri-elämään ovat yhdistetyt. Päinvastoin ovat vanhojen, kokeneiden merimiesten kertomukset kovista kohtaloistaan nuorille, vasta alkaville ainoastaan innostukseksi. "Siinäpäs vasta mieheksi varttuu," ajattelevat he "kun semmoisten vaarojen kanssa saa taistella." Niinpä ajattelin minäkin nuorena; nyt ajattelen toisin.
Jo pienestä alkaen oli haluni mennä merille. Vanhempani sitä aina estelivät sanoen: "opi ensin kirjoitusta ja luvun laskua, niin pääset pikemmin perämieheksi." Tähän heidän tuumaansa tyydyinkin ja harjoittelin erään Vanhan merikatteinin johdannon alla sekä halulla että uutteruudella luvun laskua ja kirjotusta. Näin kului aikani, kunnes jo olin rippikoulun käynyt. Näihin aikoin oli vanhin veljeni päässyt kippariksi erääsen alukseen, joka kuljetti matkustavia Turun ja Tukholman välillä. Silloin ei, näet, vielä löytynyt höyry-aluksia Suomen rannoilla. Mieleni hehkui nyt merille niin voimakkaasti, ett'ei mikään voinut minua sieltä enään pidättää. Rukoilinpa sentähden veljeäni ottamaan minua edes kokiksi laivaansa. Veljeni lupasikin seuraavan kevään alusta täyttää pyyntöni.
Ikävällä odottelin nyt kesää, jolloin vihdoinkin pääsisin toivojeni perille. Talvi tuntui kovin pitkältä, vaikka kyllä ahkeraan harjoittelin luku- ja lasku-taitoani. Vihdoin tuli tuo toivottu kevät ja sen kanssa kutsumuskirja veljeltäni Turkuun. Tästä tulin niin hyvilleni, ett'ei pariin päivään käynyt syömisenikään.
Odotettuani Turussa viikon päivät, lähdettiin matkalle. Alussa tuntui ruoan laittaminen kovin hankalalta ja vaivaloiselta, kun alus häilyi sinne tänne; liki piti välistä ett'en katumusta tehnyt ajatuksissani. Lohduttelin itseäni kuitenkin sillä, että tässä ammatissa ei montakaan muotta tarvitseisi ollani. Eihän kukaan kapteeni syntyissään ole ja juuresta puuhun noustaan. Näin ajatellessani koin toimittaa virkaani hyvällä mielellä.
Kun ensi kerran tultiin Tukholmaan, näytti kaupunki silmiini varsin somalta. Matkustavaisten kiirehtiessä kaupunkiin valmistin minäkin itseäni sinne lähtemään, mutta silloin huomautettiin minua, ett'ei minulla ollut kaupungin, maan kyökin kanssa tekemistä. Tämä kovin kävi luonnolleni, mutta siihen täytyi tyytyä. Tultiinpa toinenkin kerta Tukholmaan, jolloin eivat enään olleet niin kovia, vaan päästivät minuakin kaupunkia katsomaan.
Näin kymmenkunta kertoja kuljettuamme tätä väliä, tuli talvi päälle. Talven ajalla päätin käydä koulua, varsinkin kun vanhempani tähän tarpeesen tarjosivat minulle apuansa rahojen puolesta. Koulussa käynti oli minulle erittäin mieluisata, myös edistyinkin siellä hyvin.
Tulipa jälleen kevät; lumikinokset sulivat, räystäät tippuivat ja sydän-parkani alkoi taaskin hytkähdellä, kun muistui mieleeni tuo toivottu merielämä. Päätinpä kun päätinkin olla kokkina vielä tämän kesää samassa aluksessa. Tässä ammatissa kului kesä ilman erinomaisempaa tapahtumaa. Syksyn tullen muutin asuntoni erään vahtimestarin tykö, jolta sain helpolla hyyryllä vähäisen kammarin. Täällä jatkoin nyt lukuani semmoisella innolla, että keväällä, jo otin Itämeren päälle perämiehen tutkinnon.
Nyt olin siis jo perämiehenä samassa aluksessa, jossa ennen olin kokkina ollut. Palkkaa oli minulla jo koko lailla, mutta kun ihminen paljon saa, niin vielä enemmän mieli tekee. Niin kävi minunkin kanssani. Vähitellen rupesin kuljettamaan tullaamatonta tavaraa Tukholman ja Turun välillä. Tässä toimessa oli talon väkeni minulle apuna. He hankkivat minulle helpolla hinnalla senlaisia tavaroita, joita suurella hyödyllä voin myydä Ruotsin puolella ja myivät taas niitä, joita toin Ruotsista Suomeen. Heillä oli kaunis 16 vuotias tytär, Ida, joka suurella ymmärryksellä hoiti tänlaista kauppaa.
Kaksi kesää oli tämä toimeni luonnistanut niin hyvin, että minulla jo oli hyvänlainen omaisuus. Jopa päätimmekin nyt vanhempien suostumuksella mennä Idan kanssa elinkautiseen kauppa-yhtiöön, jonka päätöksen aioimme kahden vuoden kuluttua toteuttaa. Tätä ennen toivoin, näet, tulevani koko pohataksi.
Mutta vääryys ei kauan menesty. Seuraavana kesänä, kun ensi kerran läksin Ruotsiin vieden mennessäni suuren varaston tullaamatonta tavaraa, tulivat salaiset vehkeeni ilmi. Minä menetin kaiken tavarani ja sain suuren sakon kaupan päälle. Tästä huolimatta koettelin onneani vielä kerran, tuoden Tukholmasta tavarata Turkuun. Tällä oli yhtä huono menestys ja tuskallinen harmi valtasi nyt mieleni. Läksinpä niin illalla kotiani, mutta täällä kohtasi minua vieläkin suuremi harmi. Tyttö hempukkani, johon kaiken luottamukseni olin pannut, oli minulle salaisesti uskoton. Tämä oli jo enemmän kuin kantaa voin. Sydämeni oli pakahtua tuskasta ja ähmissäni otin kaikki hyvät huonekaluni ja löin ne palasiksi. Sitte läksin sieltä pois ja askeleeni johtivat nyt ensi kerran elämässäni juoma paikkaan.
Tästä lähtien oli elämäni muuttunut. Mihin vaan tulin, läksin heti juoma paikkaan ja vietin yökaudet väkevien nauttimalla. Koko ihmisyyteni olin jo menettää tykkänään sillä ylöllinen väkemien nautinto tuo kaikki pahat kurit mieleen, jotka sillä hetkellä kyllä näyttämät hauskalta, mutta jälkeenpäin tuottavat surkeimpia omantunnon vaivoja. Tappelut olivat minulle jo aivan tavallisia. Sydämeni sisällinen katkeruus vaati minua siihen. Pieninki pistosana pani vereni kuohumaan ja vimmastuneena karkasin jo närtästyttäjäni päälle. Sattuipa kerran Riigassa eräässä juomapaikassa, että ryhdyin aivan syyttä toisten lisäksi vielä minulle aivan tuntemattomien tappeluun. Mutta kun näin olin ilomielin syhymättä mennyt saunaan, niin sainkin siellä aika löylyn. Tästä lähtien päätin olla tappeluun ryhtymättä, kun sen suinkin välttää voin.
Riigassa palkkaannun erääsen riikalaiseen parkki-laivaan, joka meni Englantiin. Kajuttipoika tässä laivassa oli sukkela ja muutoin suuri veitikka. Hän alituisesti tullasi kapteenin viinipulloja ilman että häntä voitiin syypääksi saada. Sattuipa hän kerran taaskin, luullen kapteenin olevan kannella, kallistamaan viinipullon suuta, kun samassa älysikin kapteenin olevan viereisessä hytissä. Pian keksi hän keinon ja huusi suurella äänellä: "kuulutetaan ruumiillinen avioliitto; morsian kaunis ja pulska, nimeltä viini, syntyisin Madeiran saarelta; sulhanen Karl Halukas, syntyisin Riigasta, joka ei tätä kuulutusta vastaan pane, niin vihkiminen tapahtuu paikalla". Samassa otti hän melkoisen ryypyn.
Kapteeni ei puhunut tällä kertaa mitään, mutta seuraavana aamuna oli kapteeni tuonut kajuttaansa pätkän uutta nuoraa ja kutsui nyt pojan luokseen. Kapteeni seisoi pojan sisään tullessa keskellä lattiaa nuora kädessä ja puhui: "Kuulutetaan ruumiillinen avioliitto, morsian nuori ja pulska nimeltä nuora, syntynyt Venäjän sydänmaalla ja kasvatettu Pietarissa ja sulhanen nuori mies Karl Halukas, syntyisin Riigasta, joka ei tätä kuuluutusta vastaan pane, niin vihkiminen tapahtuu paikalla". Ja kapteeni aikoi juuri ruveta antamaan pojalle hyvän selkäsaunan, mutta poika huusi: "minä panen vastaan," jonka vuoksi vihkiminen täytyi jäädä sikseen. Tänlaisia kepposia mainittu poika teki alituisesti.