Sisaren sukkelus/Kuudes Kohtaus
| Viides Kohtaus | Sisaren sukkelus Kuudes Kohtaus Kirjoittanut J. F. Granlund |
Seittemäs Kohtaus |
Kuudes Kohtaus.
Karoliina. Luutnantti. Heikki (pyssymiehen vaatteissa).
Luutnantti. Vie linnut kyökkiin ... Laadaa sitten uudet pistooliini; niitä hankin vielä koetella tänäpänä.
Heikki (seisoissansa oven suussa). Kyllä! varsin tätä päätä. (menee ulos oikialta puolen).
Luutnantti (nähtyänsä Mamsellin kumartaa). Hyvää päivää!
Karoliina. Kah! ... Antakaa anteeksi, hyvä Luutnantti! Koska tähän kirjaan olin niin kiintynyt, ett’en edes tuloonnekan huomannut.
Luutnantti. Ompa sitten hauska kirja! ... Mikä nimikän lienee?
Karoliina (kurottaa kirjan hänellen). Sitä kirjaa pitäisi joka nuoren-miehen lukeman.
Luuttnantti (ottaa kirjan). Vai niin!
Karoliina. On mar nuori-mies parkanen sentään oikein surkuteltava.
Luutnantti. Ehkä nainutta tulisi monasti enemmän surkutella?
Karoliina. Sitten ei hän suinkan ole osannut valita.
Luutnantti. Kukas meitä siihen opettaisi?
Karoliina (suuttuneena, kuin ei Luutnantti ymmärtänyt häntä). Kuinka linnustaminen luonnisti?
Luutnantti. Hyvin ... Minä ammuin yhden teeren kaksi suorsaa.
Karoliina. Tunnoton!
Luutnantti. Kuinka niin?
Karoliina. Ehkä teerellä oli poikia, jotka nyt jäivät orvoiksi ja turvattomiksi, ja suorsat taisivat olla rakas parikunta ... Armoton!
Luutnantti. Ei sotamiehen surkutella auta.
Karoliina. Mutta pitäis hänelläkin sentään sydän oleman.
Luutnantti. Kukas kieltää minulla sydämmen olevan?
Karoliina. Ette kumminkan rakkautta tunne.
Luutnantti. Ei ole kuukaan vielä sydäntäni rakkauteen liikuttanukkaan.
Karoliina. Eikö!? ... En mar minä sitä suinkan olisi uskonut!
Luutnantti. Ei kumminkan sanottavasti.
Karoliina (sivullapäin). Erinomasen selkiöitä todistuksia hän näyttää tahtovankin.
Luutnantti. En tahdo hyvin kuulla! korvani ovat pakahduksissa pyssyjen ja kanuunoiden paukkinoista.
Karoliina. Jättäkää nyt nuo kauhiat ampumisen ja sodan toimet siksi pitkää ikää, ja pysykää hiljasudessa paikollanne ... Älkää turhaa kunnia takaa ajako, ja jos halunne teitä siihen vaateiskin, niin älkää kutenkan seurakko sitä. Yhdistäkää ittenne rakkaaseen kumppaniin, jonka ulkonaiset ja sisälliset lahjat kiinittäisivät Teitä häneen, ja vierottaisi Teitä semmosista vehkeistä.
[s. 4]Luutnantti. Mistä semmonen olis saatava?
Karoliina (ujoillen). Kyllä saa kuin hakee.
Luutnantti. Entäs jos en saisikkan sitä jota pyytäisin?
Karoliina (sivullapäin itteksensä). Voi, kuin ei hän usko minua saavansa ... Hän on ylön ujo, varsin yli ymmärrykseni ... Jos nyt koitan toisellakin lailla ... Ehkä kateus saisi kielensä liikkeellen -- se olkoon nyt viimmenen kokeeni ... (ääneeseensä) Luutnantti!
Luutnantti. Mitä, hyvä Mamselli?
Karoliina. Tässä olen nyt tuhannessa tuskassa, enkä tiedä mitä pitää tekemäni.
Luutnantti. Noh, mikä sitten tuskana? ... Ei erinomasta hätää lienekkän ?
Karoliina (sivulla itteksensä) Kas kuinka nyt surkuttelee minua!
Luutnantti. Sanokaa! ... Saanko minä Teitä autetuksi taikka neuvotuksi?
Karoliina. Vallan hyvin saattekin minua neuvotuksi. Ystävyydestänne kohtaani toivon myös sanovanne minullen selvästi sydämmenne ajatukset.
Luutnantti. Niin sanonkin suoraan; sillä ei sota-mies mutkistele eikä kiertele puheissansa ... Noh!
Karoliina. Voi!
Luutnantti. Mikä Teitä vaivaa?
Karoliina. Ettekö sitä näe, koska ujoudesta oikein punotan?
Luutnantti (sivulla itteksensä). Ei mar kuin poskimaalista.
Karoliina. Ettekö nyt jo arvaa?
Luutnantti. En! ... Ei sotamies ole arvelemaan oppinut.
Karoliina. Noh, sitten täytyy sanoani sen teillen. Minä olen saanut kosian[1].
Luutnantti. Kosian?! ... Eipä se ennen ole naisväkeä tuskaannuttanut; kuinka nyt sitten laita on? ... Onko hän vanha?
Karoliina. Ei ... Nuori kuin heinä.
Luutnantti. Mutta jolsa, kaiketikkin?
Karoliina. Kaunis kuin Apsaloni.
Luutnantti. Hulivili?
Karoliina. Siivo kuin Joosephi.
Luutnantti. Noh, Ottakaa hän sitten!
Karoliina (hämmästyy). Senkö neuvon Te minullen annatte? ... Vai niin!!
Luutnantti. Niin, kuinkas sitten?
Karoliina (sivullapäin itteksensä). Voi, koska olen varsin väsyksissä! ... Tuon erinomasen miehen kanssa ei auta mikkään kurit.
Luutnantti. Hän on nuori, kaunis ja siivo; mitä muuta sitten vielä tahtoisitte?
Karoliina. Minä en rakasta häntä.
Luutnantti. Kyllä rakkaus perässä vähitellen tulee. Se kasvaa itteksensä kuin kuu; vaikka hän muutamissa tahtoo, täysimmällen tultuansa, samalla lailla näkymättömään vähentyäkkin[.]
Karoliina. Minä rakastan toista.
Luutnantti. Toista!?
Karoliina (lempiästi kattoen Luutnanttia silmiin). Niin ... Ettekö sitä arvaa?
- ↑ Naima-mies, Ylkämies (Friare).