Sisaren sukkelus/Seittemäs Kohtaus
| Kuudes Kohtaus | Sisaren sukkelus Seittemäs Kohtaus Kirjoittanut J. F. Granlund |
Kahdeksas Kohtaus |
Seittemäs Kohtaus.
Edelliset. Loviisa (vaimoihmisen vaatteissa).
Loviisa. Tässä olen nyt!
Karoliina (sivulla itteksensä). Tuo pahuuksen liekiö, kuin nyt tuohon osaisi tulla ... Niin mar! ja juuri paraaseen suhtaan, niinkuin aina sieltäkin heitetty. (ilmoittaa loviisallen hiljaa Luutnantin siinä olevan).
Loviisa (kumartaa). Ah!
Luutnantti (kumarrellen). Kuka?
Karoliina (ilmoittaen). Luutnantti Panellus. -- Sisareni tytär, -- Loviisa Maleeni.
Luutnantti (sivulla itteksensä)[.] Se kuuluu olevan tuttu nimi.
Karoliina. Hän tuli äskön tänne ... Mutta mitä sitä lapsi-riepua niin erinomaisesti kattelette; koska hän on varsin hämmästymällänsä?
Luutnantti (Loviisallen). Nähtyäni Teitin, johtui mieleeni hauskat hetket saman nimisellä Kirkkoherralla Hämeessä. Sitten on, muistaakseni, neljän vuodeen paikoilla kuin siellä suvi-sydämmen oleskelin. -- Ne hauskat päivät eivät lähde ikenä mielestäni.
Loviisa. Eikös se ollut L.... pitäjästä?
Luutnantti. Oli. ... Olettekos hänen tyttärensä?
Loviisa. Olen.
Luutnantti. Sitten myös Vilhelmin sisar?
Loviisa. Niin aina; minulta on Vilhelmi ja Kalle niminen veli.
Karoliina (sivulla itteksensä).Kah, he ovat tututkin!
Luutnantti. Niin minäkin vähän tunnustelin nimestäne Te olette myös vähän veljenne muotonenkin.
Karoliina. Se on tosi, mutta ei sitä ole ihmettelemistä; Kalle ja Loviisa ovat kaksoset ... (sivulla itteksensä). Ähäh, jo hän nyt petty! ... Kas se hänen tuli! piti, piti! ... Opetetaan kaikkien kimpussa kiejäämään.
Luutnantti. Mitä tekoa Vilhelmillä nyt on? ... joko on virassa?
Loviisa. Ei; hän käy vielä Turun Akademiaa. Karoliina. Taikka on käyvänänsä.
Loviisa. Ei mar, hän käykin.
Karoliina. Niin kyllä omasta puheestansa.
Loviisa. On sen Akademian opettajatkin todistaneet.
Luutnantti. En mar minä siitä pojasta olisi luullut luku-miestä tulevan; kuin ei hän sillon -- teillä ollessani -- olisi muuta tehnyt kuin ammuskellut ja ajellut; eikä tahtonut ollenkan pysyä alallansa.
L[o]viisa. Mutta nyt istuskelee hän viikko-kaudet. (sivulla itteksensä). Akademian arestissa.
Karoliina (sivulla itteksensä). Osaa mar tuo Kalle oikeen sisartansa osotella.
Luutnantti. Mitä Vilhelmi minusta nyt pitää?
Loviisa. Sen kuin ennenkin. Siinä on hän aina yhtäläinen. Hän muistuttelee ikävydellä alinomaa niitä hauskoja päiviä, kuin hänellä siellä ollessanne oli.
Karoliina (hiljaa). Petturi!
Luutnantti. Sen Pojan olen sydämmestäni pitänyt hyvänä, ja tekisi häntä vieläkin mieleni nähdä.
Karoliina. Ehkä saattekin nähdä.
Luutnantti. Kuinka? ... Tuleekos hän tänne ?
Karoliina. Kuka tietää.
Luutnantti. Lieneekkö jo tullutkin Loviisa Mamsellin kanssa?
Loviisa. Ei mar.
Karoliina. Mitä sitä uskotte. Häntä sanoin vaan odottavani tänne. ... Ehkä tuleekin sisartansa noutaan ... Mutta älkää pahaksuko, minun täytyy lähteä askareilleni, jääkää nyt itteksenne minusta vähäksi aikaa.
Loviisa. Hyvä Täti! älkää meitin antako itteenne hävittää.
Luutnantti. Kyllä minä koitan hauskuutella Loviiisa Mamsellia sill’aikana.
Karoliina (sivullapäin itteksensiä). Tehkää niin, hyvä Luutnantti! (ääneensä). Ei Loviisa ole vielä nähnyt Ruissalon tammistoakan; olkaa hyvä ja viekää häntä sitäkin kattomaan. Tammia ei hän suinkan vielä ole eläässänsä nähnykkän, koska ei niitä Hämeessä kasvakkan.
Luutnantti. Jos mielenne tekee, hyvä Mamselli? (tarjoo käsivarttansa Loviisallen).
Loviisa (tarttuu hänen käsivarteensa). Vallan mielelläni, hyvä Luutnantti.
[s. 2]Karoliina (sivullapäin itteksensä). Osaa mar se poika oikeen Nais-ihmisenä olla! (ääneensä). Mutta älkää kauvan viipykö!