Sisaren sukkelus/Neljäs Kohtaus

Wikiaineistosta
Kolmas Kohtaus Sisaren sukkelus
Neljäs Kohtaus
Kirjoittanut J. F. Granlund
Viides Kohtaus



[s. 2]

Neljäs Kohtaus.

Edelliset. Karoliina Mamselli (Hattu päässä).

Karoliina. Jopa sinä olet riiviöissä, Ulla, koskas taas m[ie]stä halaat!

Ulla. En mar ... En minä, Mamselli kulta, halannukkan.

Karoliina. Ekkös häpee takasin ajamastas? ... Mutta kuka tuo nuori häpeemätön Herra sitten on?

Loviisa (kumartaen). Kalle, Sisarenne poika, Täti kultani. (kumartaen) Isäni ja äiteni käskivät terveisiä sanomaan Teillen, rakas Täti! Itte puolestani pyydän nöyrimmästi Teitä olemaan mieltänne pahoittamata, ilosesta rohkeudestani Ullaa kohtaan.

Karoliina. Sinä, Kalleseni, olet nästi puheissas, mutta hulivili töissäs.

Loviisa. Hulivili nimeä en tästä työstäni ole ansainnut; sitävasten en sitä juuri hyväksykkän.

Karoliina. Et suinkan. Mutta se kuin ittensä siivottomuuteen alentaa, pitäköön myös hulivilin nimen hyvänänsä.

Loviisa. Studentti ei pidä sitä alentamisena, eikä minään, jos hän kahdakkesken tulee nuorta naista halanneeksi, -ja vaikka suudelleksikin.

Karoliina. Mutta minun huonessani ei sitä ole kennenkän tekemistä.

Loviisa. Mutta Naisväki on eri arvosta ja muodosta, jonka tähden niitä myös kunnioitetaan erilailla; yhtä suudellaan suullen ja toista kädellen (kumartaa ja suutelee Kaaroliinaa kädellen).

Karoliina. Sinä tulet sukuuni; olet nästi ja nöyrä ... Tämän kerran saat myös anteeksi ... Mutta kuinka kotonas voidaan? kuinka Äites laita on?

Loviisa. Rahan menoista hän tahtoo olla vähän äkeissänsä ... Sanoo minulta paljon rahaa menevän.

Karoliina. Niin aina ... kai nuo koulun ja Akademian käyntös tuleevakkin vanhemmilles raskaaksi:

Loviisa. Ettekös Te, Täti kultani maksaisi velkojani?

Karoliina. Onkos sinullakin velkoja?

Loviisa. Huono Studentti sitten olisinkin, jos en velassa olisi.

Karoliina. Ja minä hullu, jos niitä maksaisin ... Kuinka Loviisa voi? ... Se on oikeen mieleeni, kuin hän jäi kotio.

Loviisa. Kuinka niin? Mikä siihen syynä on?

Karoliina. Ei erinomasesti mikään ... Mutta jos hän olisi semmonen liekiö, kuin sinäkin näytät olevan, niin kyllä hänestä sitten olisin vastuksen saanut.

Loviisa. Vastuksen?

Karoliina. Niin kyllä ... Meillä on tämä suvi asumassa nuori Luutnantti -- samallainen perhonen kuin sinäkin -- ja kuin Loviisa olisi tänne tullut, niin kyllä niillä sitten olisi kestänyt juttua, iloa ja naurua, ja sitä ja tätä tekoa, jota en talossani salli; sillä minä tahdon siivossa ja hiljasessa elämässä olla ... Ja ehkä Luutnantti vielä ...

Loviisa. Olisi rakastunukko Loviisaan?

[s. 3]Karoliina. Niin kyllä. Ja semmoset mitättömät rakkaudet minua oikeen äkeyttää. Semmosia en voi ollenkan nähdäkkän.

Loviisa. Koska teidän Luutnantti on semmonen, niin kyllä minä hänen siitä lakkauttaisin ja neuvoisin, aikalailla neuoisinkin, ettei suinkan enää mielensä tekisi perhosena lennellä joka naisen kimpussa, jos vaan tahdotte ... Mutta mitä annatte, jos minä hänen siitä huhdon hyvänpäiväseksi?

Karoliina. Sinäkö? (nauraa) Elävä päivä tässä miehen neuvoja ja huhtoja olisi!

Loviisa. Kyllä toista sanoisitte, jos näkisitte minun vaimo-ihmisen vaatteissa ... Mutta jos nyt puen itteni niihin, niin sanokaa sitten olevani sisarenne tytär, Loviiia Maleeni. -- Puenko? (Karoliina ja Ulla nauravat). Mitä nauratte? ... Minä olen hoikka, suikea ja kielevä, olen myös vie[l]ä siinä ijässäkin, ett’ei minua yksikään vaimoihmisestä eroita ... Lyödääs nyt, Täti kulta, vetoa, minä petän Luutnantin niin, että hän vielä tänäpäivänä huokailee polvillansa edessäni.

Karoliina. Kyllä se mies sitä tarvittis; se opettaisi hänen valikoittemaan ... Koita nyt sitten parastas!

Ulla. Minulta saatte vaatteet lainaksi.

Loviisa (sivullapäin itteksensä). Jumalan kiitos, saan kumminkin näistä rievuista eron!

Karoliina. Jos nyt vaan, ennen Luutnantin tuloa, ehtisit muuttaa vaatteita.

Loviisa. Ehdin kyllä ... Mutta ettekös sitten, Täti kultani, maksa velkojani, jos Luutnantin saan petetyksi?

Ulla. Kyllä semmosesta liekistä jo maksaakin.

Loviisa. Tuskin semmonen työ on rahallakan maksettu.

Karoliina. Kuinkas paljon sinulla on velkoja?

Loviisa. Kaksivataa Riksiä.

Karoliina. Noh, jos Luutnantin niin saat petetyksi, että hän sinuun vielä tänäpänä rakastuu ja pyytää naidansa (nauraa); niin kyllä sitten velanmaksosta sovitaan ... hah, hah, hah! Jo sitä variksetkin nauraisi, jos Luutnantti rupeisi Kallea naiskentelemaan. hah, hah, hah!

Loviisa. Hei nytpä vasta minun kelpaa, kuin tiedän saavani velkani maksoon! ... Joudu, Ulla kulta, kanssani toiseen huoneeseen auttamaan minua kiiruusti toisiin vaatteisiin! ... Hyvästi, Täti kultani! Vähän ajan takaa tulen minä Loviisana takasin. (Loviisa ja Ulla rientävät ulos).