Sisaren sukkelus/Kolmas Kohtaus
| Toinen Kohtaus | Sisaren sukkelus Kolmas Kohtaus Kirjoittanut J. F. Granlund |
Neljäs Kohtaus |
Kolmas Kohtaus.
Ulla (yksin ja sitten) Loviisa (miehen vaatteissa).
Ulla (nauraa). Nyt meni Jussi sitä kierua palkata, kuin palkattu. Sepä sitäkin hätää oli, kuin ei edes joutunut hyvästinkän jättämään, vaan hempahti sivultani pois kuin tuppi vyöltä... koitti puoli väkisin suudellakkin, mutt’ei tätä Ullaa sentään niin suudella, ei maakan suudellakkan.
Loviisa (tulee varpaisillansa Ullan takaa, kattelee ympärillensä, heittä kätensä Ullan kaulallen ja suutelee häntä yhtäkkiä). Pidä puhees neitty!
Ulla (vavahtaa, vetää ittensä pois, kattelee hämmästyksissä Loviisaa). Kuka se on, kuin niin outoon ihmiseen kajoo?
Loviisa. Kukas muu, kuin Studentti Turun Akademiasta.
Ulla. Mutt’en minä olekkan Turun Akademiasta.
Loviisa. Ei sillä väliä ole. Minä suutelen kaunista naista missä vaan näen; eikä ne minua myös kielläkkän.
Ulla. Olettepa Te sitten mielestänne hyväkin olevanne!
Loviisa. Niin hyvä, että joka tyttö suutelee minua mielellänsä. (koittaa taas suudella).
Ulla. (väistää ja sysää pois). Ei maakan siittä sentään nyt enää niin suudella... Mitä tänne tulitte suunne kaupalle?
Loviisa. Suutelisit mielelläskin, jos vaan yhden sanan sanosin sinullen.
Ulla (ylpiästi). Älkä luulko, vaikka hän kummonenka sana olisi... Mutta mikä se salattu sananne olisi?
Loviisa. Jos ett kellenkän sano, niin kuiskasen sen korvaas. (huutaa Ullan korvaan.) Minä olen vaimo-ihminen.
Ulla (hämmästyksissä). He Kuka sitten? ... Ette hän Loviisa Mamselli lieneekkän, jonka tänne sanotaan hankkivan?
Loviisa. Olen juuri sama Loviisa Maleeni.
Ulla. Ja miehen vaatteissa?
Loviisa. Niin... Näissä on kyllä raskas ollani, mutta mitä sen teen?
Ulla. Eikös meidän Mamselli (Tätinne) kirjottanut teillen?
Loviisa. Ei sanaakan.
Ulla. Noh sitten lähditte myös kotoa, ennen kuin kirja ehti sinne ... Hän sanoi kirjassansa äidillenne, kutsuneensa veljenne tänne (Kalle Majisterin), jota ei hän vielä ole nähnyt ... Mutta Teitä ... Antakaa anteeksi; tulin seonneeksi puheessani!
Loviisa. Sano, sano se kuin suullas oli!
Ulla. Mutta Teitä ei hän sanonut kutsuneensa.
Loviisa. Oi, kosk’en ma häntä sano!
Ulla. Älkää suuttuko, hyvä Mamselli!
Loviisa. Mitä sitten teen? ... koska hän keh- taa, ainoa Tätini, kieltää minua tulemasta tervehtämään itteensä ... ja mistä syystä? -- Eipä hän minua vielä edes kertaakan ole nähnyt; jonka tähden hän ei myös minua tnnnekkan; mitä vasten ei hän sitten sallisi tänne tulevani? ... Veljeni tiesi myös sen; sitävasten käski hän minun tulla näissä vaatteissansa ja sanomaan itteni häneksi, jonka tähden nyt niissä olen tullukkin.
Ulla. Vaikk’ei hän Teitä tunne, niin on hän sentään kuullut Teistä puhuttavan.
Loviisa. Pahonko?
Ulla. Ei mar kuin hyvin ... Teitä on kehuttu kauniiksi, ja sepä vanhaa Mamsellia pelottaa.
Loviisa (nauraen). Hänellen ei kauneuteni mitään tee; toista se miehellen olisi.
Ulla. Sepä syynä onkin ... Tänne en kortierattu täksi suvea asumaan nuori Luutnantti, jonka Mamselli sentään on jo ennenkin tuntenut.
Loviisa. Noh, hän toivoo kai sitä?
Ulla. Niin, vallan sydämmensä pohjosta.
Loviisa. Noh jopa järki! ... kuin vielä sen ikänenkin on miehen toiveessa! -- -- Entäs Luutnantti?
Ulla. Luutnantti pitää Mamsellin rakkauden muuna ystävytenä ja hyvänlaisuutena ... Ilman sitä, ei Panelluksen ikänen mies naurun vanhaa otakkan.
Loviisa. Onkos Luutnantin nimi Panellus?
Ulla. On.
Loviisa. Hän on sitten myös meilläkin ollut. Mutta sitten on jo kumminkin neljä vuotta ... Hän on Isäni paraita ystäviä; jonka tähden hänestä on meillä useen puhekin [s. 2]ollut ... Sepä nyt vasta oikeen hauskaa on, kuin saan häneltä terveisiä viedä Isälleni; siitä mar hänen mielensä oikeen hyväksi lentää.
Ulla. Mutta ettekös itte häntä tunne?
Loviisa. En ... Sillon kävin Porissa neulouskoulua, kuin hän meillä oli ollut ... Vilhelmi veljeni se oli oikeen hyvänä pitänyt: kaiket päiviä olivat he yhdessä käyneet linnustamassa ... Veljeni kehui kanssa häntä hyvänlaiseksi ja muhkeaksi mieheksi.
Ulla. Niin Tätinnekin -- meidän Mamselli -- pitä hänen hyvänä ja kauniina miehenä; sitävastenpa ei hän hänestä luopuisikkan.
Loviisa. Mutta jos nyt teen Tädillen aika kiman, koska hän on minullen niin tyly ... Mitäs sanoisit, jos minä nonnasisin Tätini rakkaan Luutnantin?
Ulla. Sitten kävisi myös meidän Jussin sanat toteen,
joita hän välistä kokee: ”Vanhat piiat saavat olla,
”Kööpelissä kalliolla.
Mamselli, joutukaa!
Loviisa. Enkös täällä saisi olla edes paria päivää?
Ulla. Ette Loviisa Maleenina kahta tuntiakan.
Loviisa. Noh, minkä vaimo-ihmisen nimellä sitten, että saisin näistä miehen vaatteista eron? ... Eikö sinulla ole sisarta taikka orpanaa, joidenka sopisi tänne tulla sinua tervehtämään?
Ulla. Ei! ... Mutta eikös sopisi täällä ollanne Kalle veljenne nimellä, koska Tätinne odottaa häntä paraikaa tänne, ja veljenne myös niin on puhunut? ... Tätinne ei tunne teitä knmpaakan.
Loviisa. Voi! ... Näissä rievuissa on niin paha olla.
Ulla. Niin, mutta ette muuton myös saa Luutnanttia puhutella.
Loviisa. Mutta ekkös luulisi Luutnantin huomaavan petosta?
Ulla. Luutnantin ette sanonut nähneen veljeenne neljään vuoteen -- ja kyllä sillä ajalla kasvava poika jo ehtii oudostua.
Loviisa. En minäkän sentään usko hanen minua Kallesta erottavan; sillä mina olen vähän Kallen muotonenkin, ja Kallee ei hän ole myös nähnykkän, muutakun Vilhelmi veljeni, joka silloin oli kotona.
Ulla. Sitä rohkeamman sopii ollanne.
Loviisa. Mutta Tätiäni en tahtoisi sentään pettää.
Ulla. Kuinka vaan lystinne on, taikka ttte tahdotte. Mutta ei Teillä täällä sitten oloa ole ... Saattepa nähdä, että hän jo huomen-aamulla lähettää Teitin sitä kierua takasin, niin ett’ette tällenpuolen Raunistulan[1] ehdi takannekan kattomaan; sillä hän on sanonut, ett’ei hän Teistä huoli täällä.
Loviisa. Mutta saakkos vaan suus kiini pidetyksi, ett’es hänellen tästä mitään puhu?
Ulla. Saan kyllä, ja pidän kanssa, niin ett’en henkeenikän vedä koko asiasta.
Loviisa (halaa Ullaa). Pidä puhees Ulla kulta! ... Tässä täytyy nyt opetellani mieheksi.
Ulla. Te osaatte erinomasen hyvin osotella miestä.
Loviisa. Kyllä kaikki vaimo-väki siihen luonnikkaita ovat (halaa taas Ullaa).
- ↑ Ensimmäinen kylä Turusta. Kivi-heitto Aningaisten- (Annikaisten?) tullista, Tampereen maantien varrella.