Kiljusen herrasväki/Kiljusen herrasväen kalastusmatka

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiljusen herrasväen Helsinginmatka Kiljusen herrasväki
Kiljusen herrasväen kalastusmatka.
Kirjoittanut Jalmari Finne
Saunamatka
Kertomuksen aikaisempi versio julkaistiin Pääskysessä vuonna 1909 nimellä Kiljusen herrasväen kalastusmatka.
Kuvittanut Rafael Rindell


[s. 35] Kiljusen herrasväen kalastusmatka.

Eihän se mitään merkillistä ole maalla, että lähdetään kalastamaan, mutta kun Kiljuset läksivät sille retkelle, niin oli koko kylä jännityksessä, sillä kun Kiljusille aina tapahtui jotain odottamatonta, tiedettiin heidän tältäkin matkalta palaavan monenmoisten seikkailujen jälkeen.

Ja olikin se kalastusmatka merkillinen, niin ihmeellinen, että vain Kiljusen herrasväelle saattoi sellaista tapahtua.

Koko kylä oli katsomassa heidän lähtöään. Veneeseen oli viety ruokakori ja kahvikojeet, sillä Kiljuset aikoivat koko päivän, ehkä vielä seuraavankin viipyä retkellään. Niin sitä mentiin veneeseen, ja kyläläiset lykkäsivät sen vesille.

Isä Kiljunen piti perää, äiti istui Pullan kera kokassa, ja pojat soutivat. Olipa se merkillistä soutamista. Mökö huopasi ja Luru souti, ja seurauksena siitä oli, että vene pyöri yhdessä paikassa ympäri.

Nyt tuli isä soutamaan ja pojat pantiin perää pitämään, josta oli seurauksena se, että vene

[s. 36] Kiljusen herrasväki 1914 p. 36.png

[s. 37] vähän ajan päästä tulikin kyläläisten riemuksi rantaan.

Moni jo ajatteli, pääseekö Kiljusen herrasväki laisinkaan sen pitemmälle.

Juuri kun taas piti lähdettämän rannasta, huomasi isä Kiljunen, että heillä ei ollutkaan riippakiviä veneessään, sillä he aikoivat onkia erään saaren lähellä. Kyläläiset kantoivat kaksi hyvin suurta kiveä veneeseen, ja sitten sitä taas lähdettiin. Pojilta otettiin perämela pois, ja isä Kiljunen alkoi yksinään soutaa. Siten päästiin yhä etäämmälle rannasta.

Kun oli tultu tuon saaren lähelle, alkoivat Kiljuset valmistautua onkimaan.

Olipa siinä huutoa ja melua, kun kukin etsi onkivehkeitään. Ja kun kalat pelkäävät ääntä, niin eivät Kiljuset varmaankaan olisi saaneet siellä ainoatakaan kalaa.

Mutta eivät he päässeet edes koettamaankaan onkia, kun heille tuli este. Ja syy oli seuraava. Sillä aikaa kun isä Kiljunen sitoi toisen suuren kiven nuoraan kiinni ja laski sen veteen riipaksi, jotta vene pysyisi heidän onkiessaan samalla paikalla, arvelivat Mökö ja Luru, että veneeseen oli saatava vettä, jotta ne kalat, jotka he aikoivat saada, pysyisivät kauemmin elossa.

Isän ja äidin huomaamatta he ottivat veneen tapin pois, ja Luru pisti sen huomaamattaan taskuunsa.

Pojat katselivat iloissaan, miten vesi pulppusi avoimesta tapinreijästä sisään.

[s. 38] Äiti huomasi ensin, että vettä oli veneessä, ja kiljaisi:

— Tappi on auki!

Silloin isä huusi:

— Pankaa, pojat, tappi kiinni!

Pojat huomasivat, että vesi alkoi jo nousta liian korkealle, ja olisivat mielellään panneet tapin kiinni, mutta eihän tappia mistään löytynyt. Sitä etsittiin ja etsittiin, mutta ei löydetty, sillä Luru ei muistanut, että se oli hänen taskussaan.

Ja vesi nousi veneessä yhä korkeammalle. Kohta sitä alkoi jo tulla laitojenkin yli, sillä vene painui hyvin nopeasti, kun siinä vielä oli toinen raskas riippakivi ja niin monta ihmistä.

Kylläpä Kiljuset kiljuivat!

Jo oli vene aivan veden alla, ja koko herrasväki sai lähteä uimaan. Siinä he sitten räpisköivät, isä, äiti, Mökö, Luru ja Pulla.

Saari oli niin lähellä, että he pääsivät sinne uimalla. Siellä he sitten seisoivat märkinä rannalla ja koettivat nähdä, missä heidän veneensä oli.

Se oli painunut pohjaan! Kun siinä oli suuri kivi, niin eihän se pysynyt veden pinnalla.

Olipa se suuri surkeus!

Kesken heidän suurta suruaan sattui Luru pistämään kätensä taskuunsa ja löysi sieltä tapin. Se oli tallessa, mutta eihän siitä nyt enää ollut mitään apua.

He olisivat tahtoneet sytyttää tulen kuivatukseen vaatteitaan, mutta tulitikut, jotka isä löysi taskustaan, [s. 39] olivat märkiä. Ne pantiin kivelle auringonpaisteeseen, ja siinä ne pian kuivuivat niin paljon, että saatiin raapaistuksi tulta. Pojat kokosivat risuja, ja pian oli oikea kokkovalkea palamassa. Nyt kaikki riisuivat vaatteensa ja panivat ne tulen lähelle kuivumaan. Isä ja äiti menivät saaren toiseen päähän ottamaan aurinkokylpyjä ja lepäsivät lämpöisellä kalliolla. Sillä välin kokosivat pojat yhä enemmän kuivia puita tuleen, joka tuli yhä suuremmaksi ja korkeammaksi.

Oli ollut kauan aikaa poutaa, ja metsä oli sen vuoksi hyvin kuiva. Eipä aikaakaan, niin tuli levisi, se levisi aivan huimaavaa vauhtia, ja kohta oli metsä ilmiliekissä.

Pojat riensivät huutaen saaren toiseen päähän, Pulla heidän kintereillään, isän ja äidin luo. Ja tuli riensi heidän jälestään.

Koko saari paloi!

Kiljusilla ei ollut mitään muuta edessään kuin mennä järveen pakoon, ja siellä he nyt katselivat, kaulaa myöten vedessä, miten saari paloi ja saarella kaikki heidän vaatteensa.

Ja sellainen metsä palaa kauan, ja Kiljuset saivat kauan olla vedessä. He jo luulivat tulevansa kokonaan vesieläimiksi, paitsi pikku Pulla, joka istui isä Kiljusen päälaella.

Kun tuli väheni, koettivat he nousta maihin, mutta hehkuvat hiilet polttivat heidän jalkojaan. Rannan kivillä he vain saattoivat istua ja odottaa. He eivät tietäneet, miten tästä pääsisivät.

[s. 40] Kiljusen herrasväki 1914 p. 40.png

[s. 41]

Eivätkä he itse olisikaan päässeet, ellei tuli olisi näkynyt kylään asti. Siellä heti arvattiin, että Kiljusille oli tapahtunut jotain. Soudettiin veneillä saaren luo ja noudettiin Kiljusen herrasväki ilko-alastomina kotiin.

Siten heidän kalastusmatkansa päättyi.