Kiljusen herrasväki/Mökön ja Lurun syntymäpäivä

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saunamatka Kiljusen herrasväki
Mökön ja Lurun syntymäpäivä.
Kirjoittanut Jalmari Finne
Aarteen kaivaminen
Kuvittanut Rafael Rindell


[s. 50]

Mökön ja Lurun syntymäpäivä.

Mökön ja Lurun syntymäpäivä oli elokuussa Susannan päivänä. Jos jompikumpi heistä olisi ollut tyttö, niin olisi hänestä varmaankin tehty Susanna, mutta kun he olivat poikia, niin he saivat toiset nimet. Heidän syntymäpäivänsä oli siis samana päivänä, koska he olivat molemmat syntyneet samana päivänä.

Isä ja äiti Kiljusella oli tapana kysyä pojiltaan, mitä nämät tahtoivat saada lahjaksi syntymäpäivänään. Niin he kysyivät nytkin. Pojat miettivät ja tulivat siihen johtopäätökseen, että he tahtoivat saada kissan, koska heillä jo oli koira.

Vanhemmilla ei ollut mitään tätä heidän pyyntöään vastaan, vaikeus oli ainoastaan siinä, mistä kissa saataisiin. Kylässä, jonka lähellä he asuivat, oli kyllä kissoja, mutta näistä pojat eivät huolineet, sillä he pelkäsivät sellaisen kissan helposti karkaavan kotiaan takaisin. Ja siinä he olivatkin oikeassa, sillä kissa ei tahdo viihtyä vieraassa paikassa.

Isä Kiljunen ehdotti silloin, että pantaisiin kaikkiin pääkaupungin lehtiin ilmoitus, jossa kahden markan hinnasta luvattiin ostaa kissa, jos se jälkivaatimuksella lähetetään heidän kotinsa lähellä olevalle asemalle. [s. 51]

Isä Kiljunen kirjoitti jo ilmoituksen valmiiksikin, ja pojat riemastuivat niin tavattomasti, että läksivät heti etsimään Pullaa, ilmoittaakseen sille tämän iloisen uutisen.

Kun he olivat koiransa löytäneet, ryntäsivät he sen kimppuun sellaisella vauhdilla, että Pulla jo pelkäsi henkeään ja päästi kovan haukunnan. Mutta pojat pakottivatkin sen istumaan ja selittivät sitten sille, että taloon tuodaan kissa. Pulla, joka aina haukkui, kun sille jotain puhuttiin, haukkui nytkin. Kyllähän Pulla kissan tunsi, kun sen näki, mutta näin puheesta ja selittelystä se ei oikein älynnyt, mistä oli kysymys. Kohteliaisuudesta se kuitenkin haukkui ja heilutti häntäänsä, aivan kuin olisi ymmärtänyt.

Pari päivää myöhemmin pojat kuulivat, miten isä sanoi äidille:

– Parasta taitaa olla, ettei lähetä ilmoitusta lehtiin, sillä kai jollain muullakin tavalla voi kissan saada ostetuksi.

Tästä pojat kovasti pahastuivat. Eivät he sanoneet vanhemmilleen mitään, mutta menivät sen sijaan isän huoneeseen, etsivät ilmoituksen ja lähettivät sen erääseen Helsingin lehteen, pyytäen, että se toimitettaisiin kaikkiin pääkaupungin lehtiin.

Kyllähän sanomalehtien toimituksissa Kiljusen herrasväki tunnettiin ja sen vuoksi oikein kovalla kiireellä [s. 52] ilmoitus lähetettiinkin toisiin lehtiin ja painettiin suurilla kirjaimilla aivan ilmaiseksi.

Koitti viimein Kiljusen poikien syntymäpäivä. Suuri rinkilä oli leivottu, ja isä ja äiti herättivät poikansa sillä, että kaasivat kumpikin täyden ämpärillisen kylmää vettä heidän vuoteeseensa.

Mökö ja Luru kiljaisivat herätessään, ja isä ja äiti nauroivat niin, että olivat pakahtua. Ja sitten pojat läksivät paitasillaan juoksemaan pitkin pihamaata, ja Pulla hyppeli jälestä ja koetti saada heidän paidanliepeitään suuhunsa.

Kun pojat viimein olivat pukeutuneet ja aamiainen oli syöty, niin alkoivat Mökö ja Luru odotella, tuleeko heille kissaa vai eikö.

Kello oli juuri täsmälleen yksi päivällä, kun maantieltä, joka vei asemalle, alkoi kuulua kummallista ääntä. Alussa ei voinut varmasti sanoa, mitä se oli. Olisi voinut luulla, että suuri joukko pikkuisia lapsia huusi ja parkui. Mutta kun sitten tarkemmin kuunteli, ei se ollutkaan pikkulasten porua, vaan jotain aivan toista.

Luru ensimäisenä arvasi oikein. Hän huusi:

–Se on meidän kissamme, jota siellä tuodaan!

Ja sitten Mökö ja Luru hurrasivat minkä jaksoivat. Ja kyllä he aina hurrata jaksoivat, sillä heidän tapansahan oli huutaa aina, kun jotain erikoista tapahtui.

Ensi alussa näkyi kuorma, rattaat, joilla oli monta suurta pakkilaatikkoa. [s. 53]

– Siellä se tulee! sanoi Luru.

– Siellä ne tulevat! sanoi siihen Mökö, sillä hänessä heräsi aavistus siitä, että kissoja onkin ehkä useampia.

Pian tuli näkyviin toinenkin kuorma, jossa oli vielä enemmän laatikoita. Ja sitten tuli kolmas kuorma ja sen jälkeen neljäs kuorma, joka oli kaikista korkein.

Ja kaikista näistä kuului kissojen naukunaa.

– Hurraa, sanoi Luru, nyt me saamme oikein monta kissaa!

– Hurraa! huusi Mökö niin paljon kuin suinkin jaksoi.

Ja kun Pulla kuuli poikien innostuvan, niin innostui sekin ja haukkua raksutti oikein täyttä voimaa.

Pojat olivat varmat siitä, että saavat monta kissaa, mutta eivät he tienneet, että niitä oli kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi!

Niin, niitä oli todellakin kahdeksansataaseitsemän- kymmentäkuusi!

Jo edellisenä iltana oli joka junalla alkanut niitä saapua asemalle, ja sitten tuli yöllä ja loput aamulla. Niitä tuli etelästä ja pohjoisesta, idästä ja lännestä. Näet kun ilmoitus oli ollut kaikissa pääkaupungin sanomalehdissä, joita yhteensä painetaan lähes seitsemänkymmentätuhatta, niin oliko ihme ja kumma, että kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa oli lähetetty. Asemapäällikkö oli aivan hukkua näihin kissoihin, joita tuli laatikoissa ja koreissa. Päästäkseen niistä [s. 54] hän pani ne suuriin tyhjiin laatikkoihin, nostatti ne rattaille, ja niitä nyt tuotiin Kiljusten taloa kohden.

Kun kuormain ajajat olivat tulleet pihalle, kysyi isä Kiljunen, joka oli äidin seurassa tullut portaille:

– Mitä te nyt tuotte, kun se niin kovasti narisee ja pirisee, naukuu ja mankuu?

– Täällä on kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa! sanoivat miehet.

Ja sitten he alkoivat kaataa laatikoita nurin. Ja mistäpä hyppeli kissoja esiin. Kun miehet olivat kaataneet pihalle kaikki kissat, käänsivät he hevosensa ja ajoivat pois.

Olipa siinä jos jonkinlaisia kissoja, oli suuria ja pieniä, harmaita ja kirjavia, oli valkoisia ja mustia ja monta ruskeatakin, oli hännällisiä ja hännättömiä. Ja kaikki nämät kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa seisoivat nyt Kiljusen pihalla eivätkä tienneet minne olisivat vieraassa paikassa menneet.

Oli tämä näky Kiljusistakin niin merkillinen, että he vaikenivat pitkäksi aikaa. Ja se oli jo ihmeellistä, että Kiljuset vaikenivat, sillä sitä ei heille usein tapahtunut. Mutta eihän joka päivä saakaan nähdä kahdeksaasataaseitsemääkymmentäkuutta kissaa yht’aikaa. Tuskin sitä kukaan muu onkaan nähnyt kuin juuri Kiljuset Mökön ja Lurun syntymäpäivänä.

Pulla ensimäisenä lausui kissat tervetulleiksi. Se oli mennyt poikien taakse piiloon ja astui nyt Lurun laihojen säärien välistä esiin ja päästi iloisen haukunnan.

[s. 55] Mutta kissat eivät ollenkaan ihastuneet Pullan tervehdyshaukunnasta! Kaikki kääntyivät nyt Pullaan päin, nostivat selkänsä korkealle, häntänsä pystyyn, paitsi tietysti ne kissat, joilla ei häntää ollutkaan, ja alkoivat sylkeä.

Ai ai, kuinka ne sylkivät! Olipa se juhlallista, kun kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa ihan yht'aikaa hännät pystyssä ja selät köyryssä sylki ja puhisi. Se oli niin juhlallista, että Pulla unohti vähäksi aikaa haukkumisen ja asettui istumaan, lepsuttaen etukäpäliään.

Mutta sitä ei Pullan olisi pitänyt tehdä, sillä kissat pitivät sitä loukkauksena ja alkoivat puhista entistään enemmän. Olisi luullut myrskyn käyvän, niin kova ääni siitä syntyi, kun kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa puhisi.

Vaikka Pulla olikin pieni, oli se kovasti rohkea. Se hyökkäsi kissoja kohden, varsinkin erään hyvin suuren harmaan kissan kimppuun. Tämä kääntyi heti ympäri, ja silloin kaikki toiset kissat, jotka pitivät tätä suurta kissaa aivan kuin kenraalinaan, kääntyivät myöskin ja läksivät täyttä laukkaa juoksemaan. Ne ihan vilisten menivät eteenpäin ja kaikilla häntä pystyssä, paitsi tietysti niillä kissoilla, joilla ei ollut häntää.

Ja nyt kaikki nämät kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa juoksivat talon ympäri, ja Pulla niiden jälestä. Se oli sellaista kiirettä, että sitä katsellessa oikein teki silmille pahaa.

Kiljusen herrasväki 1914 p. 55.png [s. 56]

[s. 57]

Ja sitten sitä mentiin moneen kertaan talon ympäri. Talon takana olivat kukkapenkereet ja kyökkipuutarha. Kun tämä kissalauma sen yli ravasi, niin ei kohta näkynyt enää mitään viheriäistä, ei muuta kuin musta multa; sinne olivat kadonneet sekä kukkaset että kyökkikasvit.

Mutta eiväthän kissat jaksaneet tällä tavoin iankaikkisesti juosta. Niiden teki mieli jo päästä jonnekin turvaan.

Keskellä pihamaata oli suuri koivu. Tuo suuri harmaa kissa, joka oli toisten johtaja, ryntäsi sitä kohden ja kiipesi siihen. Pian olivat toisetkin kahdeksausataaseitsemänkymmentäviisi kissaa kiivenneet sen oksille.

Kylläpä oli koivu merkillisen näköinen, kun siinä oli kissoja niin paljon, että oksat oikein notkuivat. Ei sellaista koivua joka päivä saakaan nähdä!

Pulla tuli puun alle ja alkoi haukkua. Mutta silloin kaikki kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa päästivät aivan yht’aikaa naukunan, ja oikein vihaisen naukunan. Se oli sellainen ääni, että se kuului monen kilometrin päähän.

Kaikki oli tähän asti tapahtunut sellaisella kiireellä, että Kiljuset eivät olleet vielä ehtineet tehdä tai sanoa mitään; he vain seisoivat ja päivittelivät kissojen juoksua ja Pullan takaa-ajoa.

Mutta kun koivu alkoi tulla aivan täyteen näitä elukoita ja näytti aivan kuin joltain merkilliseltä hedelmäpuulta,[s. 58] silloin koko perhe aivan kuin heräsi toimimaan. Ja kun Kiljuset ryhtyivät toimimaan, niin syntyihän siitä jotain.

Koko perhe ryntäsi nyt koivun alle ja alkoi sitä ravistaa, aivan samoin kuin pahankuriset pojat ravistavat omenapuita.

Ja silloin niitä alkoi tippua, kissoja nimittäin, tippua aivan kuin suuria omenia. Isä Kiljunen sai ensimäiseksi suuren, lihavan kissarontin päähänsä. Äiti Kiljunen katsoi ylöspäin ravistaessaan puuta ja huusi. Hänen suunsa päälle putosi kissa, eikä silloin kuulunut muuta kuin: plum, plum, kun äiti Kiljunen sylki karvoja suustaan.

Ja kissoja putoili yhä enemmän ja enemmän, niitä oikein sateli lopulta, sillä toinen kissa veti toisen mukanaan. Ja kun niitä tulla jumppasi oikein kosolta, menivät kaikki Kiljuset kumoon maahan. Ja silloin sateli kissoja heidän päälleen. Ja olipa siinä eri ääni, kun lihava kissa putosi lihavan Mökön päälle, tai kun laiha kissanraato retkahti laihan Lurun luiselle ruumiille.

Kun kissat olivat puusta putoilleet, läksivät ne pakenemaan maantietä pitkin. Ja tomu pöllysi korkealle ilmaan, kun tämä kissa-armeija ravasi eteenpäin.

Vähän ajan päästä ei Kiljusen pihalla ollut jälellä muuta kuin yksi ainoa pikkuinen kissanpoika, joka peloissaan hiljaa ja surkeasti naukui portin pielessä.

Tämän pojat ottivat itselleen, ja siitä tuli heti hyvä

Kiljusen herrasväki 1914 p. 59.png [s. 59]

[s. 60]

ystävä Pullan kanssa. Ja kun kissanpoika oli tullut taloon juuri Susannan päivänä, niin pojat antoivat sille nimeksi Susanna.

Tällainen oli Kiljusen poikien syntymäpäivä.