Kiljusen herrasväki/Kiljusen herrasväen markkinamatka

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiljusen herrasväen toinen Helsinginmatka Kiljusen herrasväki
Kiljusen herrasväen markkinamatka.
Kirjoittanut Jalmari Finne
Kuvittanut Rafael Rindell


[s. 97]

Kiljusen herrasväen markkinamatka.

Kiljusen herrasväen teki mieli lähteä läheiseen kaupunkiin syysmarkkinoille. Eihän sellainen matka mitään erikoista ollut, sillä ainahan maalaiset käyvät markkinoilla, mutta Kiljusen pojat eivät koskaan ennen olleet nähneet tätä hauskuutta.

Markkinoille ihmiset lähtevät sekä myymään että ostamaan. Kyllähän Kiljuset tiesivät, että he aina sieltä voivat jotain ostaa, sillä tarvitaanhan taloudessa kaikenlaista, mutta siitä syntyi suuri kysymys, mitä he voisivat myydä. Kauan tuumailtuaan sanoi Mökö:

— Isähän on aina sanonut, että salin huonekalut pitäisi myydä ja ostaa uudet sijaan. Viedään ne.

Ei isä Kiljunen koskaan ennen ollut kuullut, että joku lähtisi markkinoille myymään vanhoja huonekaluja. Mutta mikä ennen ei ollut tapahtunut, sehän saattoi tapahtua nyt.

Kiljusten vajassa oli vanhat nelipyöräiset vankkurit, sellaiset, joita kaupungissa käytetään huonekaluja muutettaessa kesäkuun ensimäisenä päivänä. Miten ne olivat taloon joutuneet, sitä ei kukaan muistanut.[s. 98] Samahan se oli, millä tavoin ne olivat tulleet, pääasia oli, että ne nyt olivat aivan tarpeeseen.

Näille vankkureille ladottiin nyt Kiljusen salin huonekalut, he olivat nimittäin päättäneet mennä hevosella ajaen markkinakaupunkiin asti, jotta ei tarvitsisi rautatiellä maksaa kallista rahtia.

Ja kun sitten herrasväki oli valmis lähtemään, niin olipa se näky, jota kannatti katsella. Aivan vankkureiden etuosassa oli isä Kiljunen ajamassa istuen sohvalla. Keskellä kuormaa oli kiikkutuoli, joka oli asetettu suuren laatikon päälle ja lujasti köytetty kiinni, jotta se ei pääsisi heilumaan minnekään. Tällä tuolilla istui äiti Kiljunen. Hänen takanaan oli salin korkea seinäpeili, muodostaen äiti Kiljusen kiikkutuolille komean taustan, jotta näytti aivan siltä, kuin hän olisi istunut valtaistuimella. Peilin takana oli rottinkireunainen pyöreä kukkaspöytä, jonka keskellä Pulla komeili. Kuorman sivuilla olivat salin tuolit, ja niillä pojat istuivat. Susanna oli myöskin otettu matkaan ja se makasi vuoroin äiti Kiljusen sylissä, vuoroin sohvalla isä Kiljusen vieressä. Äiti Kiljusen edessä ja siis sohvan takana oli salin pöytä ja sillä priimuskeittiö. Tämän oli äiti Kiljunen tahtonut ottaa mukaansa, keittääkseen matkan varrella perheelleen kahvia.

Kyllähän kylän väki oli nähnyt Kiljusen herrasväen jos jossakin muodossa ja jos jonkinlaisilla ajoneuvoilla matkustavan, mutta tämä oli kuitenkin jotain aivan erikoista.[s. 99] Sen vuoksi olikin koko kylä kokoontunut katsomaan heidän lähtöään.

Isä Kiljunen oli tottunut kaikenlaisiin yleisön suosionosoituksiin, sen vuoksi hän aivan tyynenä istui paikallaan ja maiskauttaen suutaan hoputti hevosta menemään. Äiti Kiljunen, aina ahkera nainen, oli ottanut sukankutimen mukaansa ja istui nyt kuorman päällä valtaistuimellaan, hattu päässään hiukan viistossa, hymyilevänä nyökäten kaikille kyläläisille. Pojat hurrasivat, ja Pulla haukkui jäähyväisiksi kylän koirille kukkaspöydältään.

Ja niin sitä mentiin hiljalleen eteenpäin. Matkalla he herättivät siksi suurta huomiota, että kaikki liittyivät heidän jälkeensä. Kun viimein tultiin markkinakaupunkiin ja ajettiin torille, luulivat jo ihmiset nähdessään korkean kuorman ja sen päällä aivan kuin valtaistuimella naisen sekä kuorman jälestä tavattoman pitkän jonon kansaa hevosilla ajaen, että nyt tuli jokin suuri herra kaupunkiin.

Mutta eihän se ollut mitään muuta kuin Kiljusen herrasväki, joka tuli markkinoille.

Torille tultuaan Kiljuset laskeutuivat alas, riisuivat hevosen valjaista ja nostivat huonekalut maahan. Äiti Kiljunen, joka aina oli huolellinen, järjesti huonekalut torille aivan samoin kuin ne olivat olleet heidän salissaan. Ja tämä näyttikin huoneelta kaikin puolin muuten, paitsi että puuttui katto, seinät ja puulattia. Pöydällä kiehua porisi priimuskeittiöllä kahvipannu,

[s. 100] Kiljusen herrasväki 1914 p. 100.png

[s. 101]

ja äiti Kiljunen istui kiikkutuolissaan sen vieressä kutoen sukkaa. Isä Kiljunen istui tavallisella paikallaan sohvassa tupakoiden, ja Susanna oli hänen sylissään. Pulla käveli edestakaisin tarkastellen väkijoukkoa. Pojat, jotka muuten eivät kotonaan koskaan kauaakaan istuneet yhdessä paikassa, istuivat nyt nojatuoleissa. Ainoa, mikä ei muistuttanut Kiljusten salia, oli hevonen, joka oli sidottu sohvaan kiinni ja jonka eteen oli pantu heiniä kukkaspöydälle.

Arvaahan sen, että koko markkinaväki riensi tätä katsomaan. Ei kukaan tiennyt, mitä tällä hommalla tarkoitettiin. Muutamat luulivat sitä huonekalunäyttelyksi, toiset teatteriksi, jotkut pitivät heitä hyvin ylhäisinä henkilöinä, jotka ainoastaan omia huonekalujaan käyttäen saattoivat tulla markkinoille. Kukaan ei tullut ajatelleeksikaan, että Kiljuset olivat tulleet tänne myymään huonekalujaan.

Kun ei kukaan mitään sanonut eikä kysellyt heiltä, niin isä Kiljunen viimein alkoi tarjoilla huonekalujaan kaupaksi. Eihän niitä kukaan huolinut, ja jotkut jo arvelivat, että tuo herrasväki oli hiukan hassu.

Kun ei kaupoista mitään tahtonut tulla, niin herrasväki läksi, jättäen tavaransa siihen, katselemaan markkinoita ja mitä muilla oli kaupattavana.

Kuljeskellessaan he näkivät karusellin. Tämä oli Kiljusen pojille jotain aivan uutta, ja heidän täytyi tietysti päästä heti sitä koettamaan. Ja pääsiväthän he. Isä Kiljunen ja äiti Kiljunen nousivat myöskin hevosten selkään,[s. 102] ja nyt alkoi karuselli pyöriä. Pojat huusivat innostuksesta. Pulla koetti juosta rinnalla, ravasi vähän matkaa. Kun huomasi jäävänsä jälelle, seisahtui se ja odotti, kunnes pojat taas olivat tulleet hänen kohdalleen, haukahti ilosta ja juoksi taas vähän matkaa.

Kiljusen pojat olivat niin innoissaan ja iloissaan, että se tarttui muihinkin, tietysti ensin heidän ikäisiinsä poikiin, joita oli runsaasti karusellin ympärillä. Mökö ojensi yhdelle kätensä, tämä tarttui siihen ja alkoi juosta karusellin rinnalla. Toinen poika tarttui tämän käteen ja hänen käteensä taas kolmas poika. Tällä tavoin muodostui yhä pitempi ja pitempi jono poikia, jotka juoksivat yhtenä ketjuna karusellin rinnalla.

Mutta pian tarttui aikaihmisiäkin tähän leikkiin, ensin nuoria miehiä, sitten naisia, viimein paksuja talonemäntiä ja isäntiä. Syntyi tavattoman suuri piiri, joka karusellin pyöriessä yhä enemmän ja enemmän kiristyi yhteen, Lopulta oli karusellin ympärillä aivan kuin paksu, ihmisistä tehty vyyhti, joka huusi, parkui, nauroi, kiljui, rähisi, puhisi ja pihisi. Ja karuselli yhä vain pyöri.

Lopulta ei enää kukaan päässyt liikkumaan, niin kireälle olivat kaikki tulleet toistensa lähelle, ja silloin täytyi karusellinkin pysähtyä.

Kesti jokseenkin kauan, ennenkuin ihmiset olivat jälleen niin paljon kunnossa, että osasivat hengittää ja kävellä, sillä he olivat tuossa tungoksessa aivan likistyneet ja hengästyneet.

[s. 103] Mutta Kiljuset olivat innoissaan, sillä he olivat aivan varmoja siitä, että tämä heidän keksintönsä oli kaikkia kovasti huvittanut.

Kun he jälleen palasivat torille ja asettuivat istumaan ulkoilma-saliinsa, ajatteli isä Kiljunen, millä tavoin hän voisi markkinaväelle vielä tuottaa iloa. Samalla hän ajatteli keinoa, millä voisi ansaita rahaa, sillä huonekalujen myymisestä ei näyttänyt tulevan mitään.

Äkkiä hän ponnahti sohvaltaan ylös ja huusi. Ja hän huusi niin huikeasti, että äiti Kiljunenkin hiukan sävähti.

Ja silloin isä Kiljunen kertoi, mitä oli keksinyt. Hän kutsui koko perheensä ympärilleen ja kuiskasi heille, tietysti sen vuoksi, ettei kukaan muu torilla sitä kuulisi:

— Me perustamme tänne sirkuksen!

Kaikki riemastuivat niin suuresti tästä, että heillä oli täysi työ hillitä itseään huutamasta ja hurraamasta. Lopun päivästä he sitten viettivät tuumailemalla, miten he tämän aikeensa toteuttaisivat.

Ilta tuli, ja ihmiset alkoivat lähteä torilta etsimään yösijaa. Mutta Kiljuset eivät sellaista ajatelleetkaan. Mitä he suotta olisivat muualle menneet, kun kerran heillä oli mukana huonekalunsa ja ilma oli kaunis ja lämpöinen.

He valmistivat siis itselleen yösijan keskelle toria. Äiti meni maata sohvalle, isä valitsi keinutuolin. Pojat panivat kaksi nojatuolia vastatusten ja menivät siihen [s. 104] koloon. Pulla meni sohvan alle, ja Susanna asettui eräälle tuolille.

Ja siinä he sitten makasivat aivan kaikessa rauhassa, välittämättä vähääkään siitä, että ihmisiä kävi pitkin yötä töllistelemässä heitä.

Aamulla he nousivat jokseenkin varhain ja siistivät pukunsa korkean seinäpeilinsä edessä. He eivät pesseet itseään laisinkaan, sillä heillä oli sellainen kiire panemaan sirkustaan kuntoon.

Kylläpä oli Kiljusten sirkus sellainen, ettei mokomaa ennen oltu ainakaan siinä kaupungissa nähty. Isä Kiljunen oli saanut luvan laittaa sirkuksensa erään talon pihalle.

Portilla oli suuri kyltti paperista, ja siihen oli kirjoitettu »Kiljusen kotimainen sirkus» oikein suurilla kirjaimilla.

Äiti Kiljunen istui portin pielessä pöydän ääressä pääsylippuja myymässä. Ja ellei väkeä tullut ostamaan, niin hän meni portille ja löi kauhalla lainaamaansa kuparikattilaan oikein voimainsa takaa. Hän tiesi, että hänellä oikeastaan olisi pitänyt olla rumpu, mutta kun sellaista ei ennätetty mistään hankkia, niin hän oli ottanut kattilan.

Ja väkeä tuli, tuli oikein tulvimalla, sillä ainahan kaikki tahtovat sirkuksessa käydä. Lopulta oli pihamaa aivan täynnä kansaa, ja kun ei enää ketään näkynyt tulevan, vaikka äiti Kiljunen oli viisi minuuttia oikein olan takaa hakannut kattilaa, niin että siihen tuli [s. 105] suuria kuhmuja, pani hän portin kiinni. Ja nyt alkoi näytäntö.

Jostain ihmeellisestä paikasta oli isä Kiljunen hankkinut pihalle suuren määrän penkkejä, joilla yleisö sai istua. Hienompaa herrasväkeä varten oli varattu kalliimpia paikkoja, asettamalla Kiljusen herrasväen kaupunkiin tuomat salin huonekalut yhteen riviin. Kiikkutuoli oli varattu kaupungin pormestaria varten, ja hän istuikin siinä lihavana ja mahtavana.

Näytäntö alkoi.

Ensiksi esiintyi isä Kiljunen näyttäen harjoitettua hevostaan. Tämä oli se sama hevonen, joka oli vetänyt kuorman kaupunkiin. Isä Kiljunen seisoi keskellä pihamaata piiska kädessään, ja hevonen juoksikehässä pitkin pihaa aivan samoin kuin hevoset sirkuksessa juoksevat. Ja osasihan hevonen tehdä kaikenlaisia temppuja, sillä eihän se suotta ollut Kiljusten hevonen. Se oli jo ennättänyt heidän talossaan olla jos jonkinmoisessa metakassa, niin että se oli oppinut seisomaan takajaloillaan ja pyörimään paikallaan ympäri.

Musiikista pitivät äiti Kiljunen ja pojat huolta. Äidillä oli kattilansa, ja pojat lauloivat suuriin ratteihin Porilaisten marssia.

Kun yleisö oli taputtanut käsiään tälle numerolle, esiintyivät Mökö ja Luru klovneina tehden kaikenlaisia kuperkeikkoja. Kuperkeikat olivatkin juuri heidän erikoistemppujaan, sillä olihan heidän täytynyt sellaisiin tottua, kun olivat eläissään kieriskelleet jos jossain [s. 106] paikassa. Luru, joka oli laihempi, hyppäsi kepeämmin ilmaan, mutta Mökö sen sijaan osasi maassa heittää mukkelia paljoa paremmin. Kun hän vain pääsi alkuun, niin hän meni yhtenä keränä ympäri niin vinhaa vauhtia, ettei oikein selvästi erottanut, olivatko kädet jalkoja vai jalat käsiä. Yleisö oli heihin kovasti ihastunut, vaikkakin Mökö mukkelehtiessaan oli pari kertaa kierinyt aivan ihmisten päälle ja kaatanut pari penkillistä aivan kumoon, jotta ihmisten jalat vain ilmassa haroilivat.

Ja nyt tuli esiin Pulla! Sen kaulaan oli sidottu punainen nauha ja häntään sininen. Mökö ja Luru sitä ohjasivat. Ja Pulla tekikin sellaisia temppuja, että harvoin oikea sirkuskoira sen parempiin pystyy. Sitä olivat pojat niin usein pakottaneet kävelemään takajaloillaan, että se nytkin juoksi pihan toisesta päästä toiseen kahdella jalalla. Sen jälkeen se hyppeli poikien yli ja teki tämän tempun niin erinomaisesti, että koko yleisö taputti sille käsiään.

Ohjelmassa oli tämän jälkeen kreikkalainen tanssi! Kaikissa suurissa juhlissa aina on kreikkalainen tanssi, sen tiesi äiti Kiljunen ja oli sen vuoksi järjestänyt tämän numeron. Keskelle pihaa tuotiin ensin Kiljusten salin pöytä, se oli olevinaan alttari. Sen viereen pantiin jostain lainattu fiikus ja palmu. Tätä alttaria kohden nyt tuli äiti Kiljunen. Pukunsa päälle hän oli kietonut lakanan, jotta se näyttäisi kreikkalaiselta. Kädessään oli hänellä priimuskeittiö, jonka hän oli sytyttänyt palamaan,[s. 107] ja se pihisi ja kohisi oikein vimmatusti. Tämä oli kuvaavinaan kreikkalaista uhritulta. Laskettuaan keittiön alttarille hän kääntyi sinne päin, josta oli tullut, ja viittoi käsillään.

Ja mitä tuli sieltä näkyviin? Mökö ja Luru aivan juhlallisen näköisinä. Kun heidän piti kuvata kreikkalaisia nuorukaisia, muistivat he kuvissa nähneensä, ettei niillä ollut mitään muuta kuin lyhyt kolttu. Tämän vuoksi he olivat riisuneet yltään kaikki muut vaatteet paitsi paitansa. Olihan se hyvin hullunkurisennäköistä, mutta kukaan ei nauranut, kun Kiljuset itse olivat aivan vakavia.

Ja poikien jälestä astui esiin isä Kiljunen, hartioillaan suuri hevosloimi, joka oli esittävinään kreikkalaista manttelia. Ja kädessään oli hänellä vanha sitra, jota hän rämpytti.

Ja nyt alkoi äiti Kiljunen tanssia. Kyllä oli siinä katsomista, kun niin pitkä nainen kuin hän hyppeli ja loikki pöydän ympärillä. Vuoroin hän kyyristyi maahan aivan kuin olisi halunnut poimia pieniä kiviä, vuoroin taas ponnahti pystyyn ja kärppäsi oikein pitkin askelin pihalla.

Mökö ja Luru hyppelivät hänen ympärillään niin että paidat hulmusivat.

Viimein äiti Kiljunen väsyi. Hän teki vielä pari oikein korkeaa loikkausta ja juoksi sitten pois poikien seuratessa häntä.

Tämän jälkeen olisi Susannan pitänyt esiintyä. Pojat olivat koettaneet opettaa sitä tekemään joitakin [s. 108] temppuja, mutta kun se oli vasta niin lyhyen ajan ollut Kiljusen perheessä, niin eihän se raukka osannut. Ja nyt, kun sen piti tulla esiin ja se näki sellaisen suuren ihmisjoukon, se ryntäsi pakoon.

Ensin se juoksi pormestarin tuolin alle. Kun se oli kiikkutuoli, meni pormestari siinä säikähdyksissään kumoon. Siitä Susanna hyppäsi läheisen penkin alle. Ihmiset koettivat ottaa sitä kiinni ja töykkivät toisiaan. Ja nytpä syntyi oikea ajometsästys. Kun oli rakennuksia aivan koko pihamaan ympärillä, niin ei Susanna päässyt pujahtamaan minnekään. Kaikki koettivat tavoittaa sitä, mutta aina se jollain tavoin livahti pakoon ja pääsi viimein portin alitse menemään.

Kun Kiljuset sen huomasivat, niin he läksivät ajamaan sitä takaa, sillä eiväthän he millään muotoa voineet sallia, että Susanna yksinään menisi kaupungille. Eksyisi siellä vielä vieraissa paikoissa.

Kun kaikki esiintyjät olivat tällä tavoin menneet pois, niin mitä yleisökään enää pihalla teki. Ohjelmassa olikin enää jälellä ainoastaan torvisoittoa, ja kyllähän kaikki tiesivät millaista se oli. Rattiin puhaltamista ja kattilan möykyttämistä.

Kauniisti huutelemalla saivat Kiljuset viimein Susannan kiinni ja toivat sen takaisin. Sillä välin oli jo kuitenkin yleisö ennättänyt poistua, jotenka heidän ei tarvinnut jatkaa näytäntöään.

Rahat laskettiin, ja niitä oli niin paljon, että he itsekin ihmettelivät.

[s. 108] Vielä samana päivänä he läksivät ajamaan kotiaan kohden. Huonekalut nostettiin jälleen vankkureihin, sillä kukaan ei halunnut niitä ostaa. Koko kaupungin markkinaväki oli hurraamassa heidän lähtiessään.

Kotiaan he pääsivät ilman mitään seikkailuja. He olivat kai niin väsyneitä sirkuksessa esiintymisestään, etteivät joutuneet saamaan mitään erikoista aikaan.