Kalevala - Kahdeksasneljättä runo
- Tuop' on seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
- heitti kultaisen kuvansa, hope'isen neitosensa.
- Pisti varsan valjahisin, ruskean re'en etehen,
- itse istuvi rekehen, kohennaikse korjahansa.
- Lähteäksensä lupasi sekä mietti mennäksensä
- pyytämähän Pohjolasta toista Pohjolan tytärtä.
- Sai päivän ajaneheksi, tuosta toisen vierneheksi;
- päivälläpä kolmannella tuli Pohjolan pihalle.
- Louhi, Pohjolan emäntä, itse päätyvi pihalle.
- Sai tuossa sanelemahan, kääntihe kyselemähän
- oman lapsensa oloa, asuntoa armahansa
- miniänä miehelässä, naisena anoppelassa.
- Se on seppo Ilmarinen alla päin, pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ellös nyt, anoppiseni, ellös sie kyselkö tuota,
- elämiä tyttäresi, asuntoa armahasi!
- Jo sen on surma suin pi'ellyt, kova loppu loukahtanut.
- Maassa on jo marjaseni, kankahassa kaunoiseni,
- mustakulmani kulossa, hopeani heinikossa.
- Läksin toista tyttöäsi, nuorempata neitoasi.
- Annapa, anoppiseni, työnnä toinen tyttäresi
- naisen entisen eloille, sijalle sisaruensa!"
- Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Pahoin tein minä poloinen, pahoinpa, polon-alainen,
- kun ma lapseni lupasin, työnsin sulle toisenkana
- nuorena nukahtamahan, verevänä vieremähän:
- annoin kuin sutosen suuhun, karhun kiljuvan kitahan.
- "En nyt toista annakana, en mä työnnä tyttöäni
- nokiesi nuohojaksi, karstojesi kaapijaksi.
- Ennen työnnän tyttäreni, laitan lapseni vakavan
- koskehen kohisevahan, palavahan pyörtehesen,
- Manalan matikan suuhun, Tuonen hauin hampahisin."
- Siitä seppo Ilmarinen murti suuta, väänti päätä,
- murti mustoa haventa, käänti päätä käiväräistä.
- Itse tunkihe tupahan, alle kattojen ajoihe.
- Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tulepa minulle, tyttö,
- sijalle sisaruesi, naisen entisen eloille
- mesileivän leipojaksi, oluen osoajaksi!"
- Lauloi lapsi lattialta, sekä lauloi jotta lausui:
- "Pois on, liika, linnastamme, mies outo, ovilta näiltä!
- Tukon linnoa tuhosit, palan linnoa pahensit
- kerran ennen käytyäsi, ovillen osattuasi.
- "Neitonen, sinä sisari! Elä sulho'on ihastu,
- elä sulhon suun pitohon eläkä jalkoihin jaloihin!
- Sulholl' on suen ikenet, revon koukut kormanossa,
- karhun kynnet kainalossa, veren juojan veitsi vyöllä,
- jolla päätä piirtelevi, selkeä sirettelevi."
- Neiti itse noin saneli Ilmariselle sepolle:
- "En lähe minä sinulle enkä huoli huitukoille!
- Tapoit naisen ennen naiun, surmasit sisarueni:
- vielä tappaisit minunki, surmoaisit itseniki.
- Onpa tässä neitosessa paremmanki miehen verta,
- kaunihimman varren kauppa, koreamman korjan täysi,
- paikoille paremmillenki, isommille istuimille,
- ei sepon sysisijoille, miehen tuhmaisen tulille."
- Se on seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
- murti suuta, väänti päätä, murti mustoa haventa.
- Saautti tytön samassa, käärälti käpälihinsä,
- läksi tuiskuna tuvasta, riepsahti rekensä luoksi;
- työnnälti tytön rekehen, koksahutti korjahansa.
- Läksi kohta kulkemahan, valmistui vaeltamahan,
- käsi ohjassa orosen, toinen neien nännisillä.
- Neiti itki ja urisi, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sain nyt suolle karpalohon, vehkahan vesiperille;
- tuonne ma kana katoan, kuolen, lintu, liian surman!
- "Kuule, seppo Ilmarinen! Kun et laskene minua,
- potkin korjasi paloiksi, sären reen repalehiksi,
- potkin poikki polvillani, sären säärivarsillani."
- Se on seppo Ilmarinen itse tuon sanoiksi virkki:
- "Sentähen sepon rekosen laiat rautahan rakettu,
- jotta potkia pitävi, hyvän immen heiskaroia."
- Neitonen kujertelevi, vyö vaski valittelevi,
- sormiansa murtelevi, katkovi kätösiänsä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi: "Kun et laskene minua,
- laulaime meren kalaksi, syvän aallon siikaseksi."
- Se on seppo Ilmarinen itse tuon sanoiksi virkki:
- "Etpä sinä sinne pääse: minä haukina jälessä."
- Neitonen kujertelevi, vyö vaski valittelevi,
- sormiansa murtelevi, katkovi kätösiänsä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi: "Kun et laskene minua,
- metsähän menetteleime, kärpäksi kiven kolohon."
- Se on seppo Ilmarinen itse tuon sanoiksi virkki:
- "Etpä sinä sinne pääse: minä saukkona jälessä."
- Neitonen kujertelevi, vyö vaski valittelevi,
- sormiansa murtelevi, katkovi kätösiänsä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi: "Kun et laskene minua,
- kiuruna kiverteleime taaksi pilven piilemähän."
- Se on seppo Ilmarinen itse tuon sanoiksi virkki:
- "Etpä sinä sinne pääse: minä kokkona jälessä."
- Kulki matkoa palasen, ajoi tietä pikkuruisen.
- Jo hepo höryeleikse, luppakorva luonteleikse.
- Neiti päätänsä kohotti, näki jälkiä lumessa.
- Kysytteli, lausutteli: "Mi on tästä poikki juosnut?"
- Sanoi seppo Ilmarinen: "Jänö on juosnut siitä poikki."
- Neiti parka huokaiseikse, huokaiseikse, henkäiseikse.
- Sanan virkkoi, noin nimesi: "Voi minua, kurja raukka!
- Parempi minun olisi, parempi oletteleisi
- jänön juoksevan jälillä, koukkupolven polkemilla,
- kuin tämän kosijan reessä, viirunaaman viltin alla.
- Jänön on karvat kaunihimmat, jänön suumalo somempi."
- Se on seppo Ilmarinen puri huulta, väänti päätä;
- ajoa kahattelevi. Ajoi matkoa palasen:
- taas hepo höryeleikse, luppakorva luonteleikse.
- Neiti päätänsä kohotti, näki jälkiä lumessa.
- Kysytteli, lausutteli: "Mi on tästä poikki juosnut?"
- Sanoi seppo Ilmarinen: "Repo on juosnut siitä poikki."
- Neiti parka huokaiseikse, huokaiseikse, henkäiseikse.
- Sanan virkkoi, noin nimesi: "Voi minua, kurja raukka!
- Parempi minun olisi, parempi oletteleisi
- revon reyhkävän re'essä, aina käyvän ahkiossa,
- kuin tämän kosijan reessä, viirunaaman viltin alla.
- Revon on karvat kaunihimmat, revon suumalo
- somempi."
- Se on seppo Ilmarinen puri huulta, väänti päätä;
- ajoa kahattelevi. Ajoi matkoa palasen:
- taas hepo höryeleikse, luppakorva luonteleikse.
- Neiti päätänsä kohotti, näki jälkiä lumessa.
- Kysytteli, lausutteli: "Mi on tästä poikki juosnut?"
- Sanoi seppo Ilmarinen: "Hukka on juosnut siitä poikki."
- Neiti parka huokaiseikse, huokaiseikse, henkäiseikse.
- Sanan virkkoi, noin nimesi: "Voi minua, kurja raukka!
- Parempi minun olisi, parempi oletteleisi
- hukan hurskavan jälillä, alakärsän askelilla,
- kuin tämän kosijan reessä, viirunaaman viltin alla.
- Hukan on karva kaunihimpi, hukan suumalo somempi."
- Se on seppo Ilmarinen puri huulta, väänti päätä.
- Ajoa kahattelevi yöksi uutehen kylähän.
- Matkalta väsynehenä seppo nukkuvi sike'in
- toinen naista naurattavi mieheltä unekkahalta.
- Siitä seppo Ilmarinen aamulla havattuansa
- murti suuta, väänti päätä, murti mustoa haventa.
- Sanoi seppo Ilmarinen, itse mietti, noin nimesi:
- "Joko luome laulamahan, laulan moisen morsiamen
- metsähän metsän omaksi vai vetehen veen omaksi?
- "En laula metsän omaksi: metsä kaikki kaihostuisi;
- enkäpä ve'en omaksi: vieroaisi veen kalaset.
- Ennen kaa'an kalvallani, menettelen miekallani."
- Miekka mietti miehen kielen, arvasi uron pakinan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei liene minua luotu
- naisia menettämähän, kataloita kaatamahan."
- Se on seppo Ilmarinen jopa loihe laulamahan,
- syäntyi sanelemahan. Lauloi naisensa lokiksi
- luo'olle lokottamahan, veen karille kaikkumahan,
- nenät nienten niukumahan, vastatuulet vaapumahan.
- Siitä seppo Ilmarinen rekehensä reutoaikse.
- Ajoa kahattelevi alla päin, pahoilla mielin;
- matkasi omille maille, tuli maille tuttaville.
- Vaka vanha Väinämöinen tiellä vastahan tulevi.
- Sai tuosta sanelemahan: "Veli, seppo Ilmarinen!
- Mit' olet pahoilla mielin, kahta kallella kypärin
- Pohjolasta tullessasi? Miten Pohjola elävi?"
- Sanoi seppo Ilmarinen: "Mi on Pohjolan eleä!
- Siell' on sampo jauhamassa, kirjokansi kallumassa:
- päivän jauhoi syötäviä, päivän toisen myötäviä,
- kolmannen kotipitoja.
- "Jotta sanon kuin sanonki, vielä kerran kertaelen:
- mi on Pohjolan eleä, kun on sampo Pohjolassa!
- Siin' on kyntö, siinä kylvö, siinä kasvo kaikenlainen,
- siinäpä ikuinen onni."
- Sanoi vanha Väinämöinen: "Veli, seppo Ilmarinen!
- Minne heitit naisen nuoren, kunne kuulun morsiamen,
- kun sa tyhjänä tuletki, aina naisetta ajelet?"
- Se on seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Lauloin ma mokoman naisen meren luo'olle lokiksi.
- Nyt se lokkina lojuvi, kajavana kaakahtavi,
- Y kiljuvi vesikivillä, kariloilla kaljahuvi."
| Kalevalan runot | ||
| Kirja: Kalevala Ensimmäinen | Toinen | Kolmas | Neljäs | Viides | Kuudes | Seitsemäs | Kahdeksas | Yhdeksäs | Kymmenes | Yhdestoista | Kahdestoista | Kolmastoista | Neljästoista | Viidestoista | Kuudestoista | Seitsemästoista | Kahdeksastoista | Yhdeksästoista | Kahdeskymmenes | Yhdeskolmatta | Kahdeskolmatta | Kolmaskolmatta | Neljäskolmatta | Viideskolmatta | Kuudeskolmatta | Seitsemäskolmatta | Kahdeksaskolmatta | Yhdeksäskolmatta | Kolmaskymmenes | Yhdesneljättä | Kahdesneljättä | Kolmasneljättä | Neljäsneljättä | Viidesneljättä | Kuudesneljättä | Seitsemäsneljättä | Kahdeksasneljättä | Yhdeksäsneljättä | Neljäskymmenes | Yhdesviidettä | Kahdesviidettä | Kolmasviidettä | Neljäsviidettä | Viidesviidettä | Kuudesviidettä | Seitsemäsviidettä | Kahdeksasviidettä | Yhdeksäsviidettä | Viideskymmenes |