Kalevala - Viidesneljättä runo
- Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi,
- sai tuosta elelemähän alla varjon vanhempien;
- ei saanut älyämähän, miehen mieltä ottamahan,
- kun oli kaltoin kasvateltu, tuhmin lasna tuuiteltu
- luona kalton kasvattajan, tuon on tuhman tuuittajan.
- Poika työlle työnteleikse, raaolle rakenteleikse.
- Kaalasi kalastamahan, nuotan suuren souantahan.
- Itse tuossa noin sanovi, airo käessä arvelevi:
- "Veänkö väen mukahan, souan tarmoni takoa
- vai veän asun mukahan, souan tarpehen takoa?"
- Perimies perältä lausui, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Jos veät väen mukahan, souat tarmosi takoa,
- et vetäne purtta poikki etkä hankoja hajalle."
- Kullervo, Kalervon poika, veälti väen mukahan,
- souti tarmonsa takoa: souti poikki puiset hangat,
- katajaiset kaaret katkoi, venon haapaisen hajotti.
- Sai Kalervo katsomahan. Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei sinusta soutajaksi! Souit poikki puiset hangat,
- katajaiset kaaret katkoit, koko haapion hajotit!
- Mene nuotan tarvontahan! Lienet tarpoja parempi."
- Kullervo, Kalervon poika, meni nuotan tarvontahan.
- Itse tuossa tarpoimelta sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tarvonko olan takoa, pane miehuuen nojassa!"
- Kullervo, Kalervon poika, tarpaisi olan takoa,
- pani miehuuen nojassa: ve'en velliksi seotti,
- tarpoi nuotan tappuroiksi, kalat liivaksi litsotti.
- Sai Kalervo katsomahan. Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei sinusta tarpojaksi! Tarvoit nuotan tappuroiksi,
- ruumeniksi pullot rouhit, selykset paloin paloitit!
- Lähe viemähän vetoja, maarahoja maksamahan!
- Lienet matkassa parempi, taipalella taitavampi."
- Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi,
- hivus keltainen, korea, kengän kauto kaunokainen,
- läksi viemähän vetoja, maajyviä maksamahan.
- Vietyä vetoperänsä, maajyväset maksettua
- rekehensä reutoaikse, kohennaikse korjahansa.
- Alkoi kulkea kotihin, matkata omille maille.
- Ajoa järyttelevi, matkoansa mittelevi
- noilla Väinön kankahilla, ammoin raatuilla ahoilla.
- Neiti vastahan tulevi, hivus kulta hiihtelevi
- noilla Väinön kankahilla, ammoin raatuilla ahoilla.
- Kullervo, Kalervon poika, jo tuossa piättelevi;
- alkoi neittä haastatella, haastatella, houkutella:
- "Nouse, neito, korjahani, taaksi maata taljoilleni!"
- Neiti suksilta sanovi, hiihtimiltä hiioavi:
- "Surma sulle korjahasi, tauti taaksi taljoillesi!"
- Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi,
- iski virkkua vitsalla, helähytti helmivyöllä.
- Virkku juoksi, matka joutui, tie vieri, reki rasasi.
- Ajoa järyttelevi, matkoansa mittelevi
- selvällä meren selällä, ulapalla aukealla.
- Neiti vastahan tulevi, kautokenkä kaaloavi
- selvällä meren selällä, ulapalla aukealla.
- Kullervo, Kalervon poika, hevoista piättelevi,
- suutansa sovittelevi, sanojansa säätelevi:
- "Tule korjahan, korea, maan valio, matkoihini!"
- Neiti vastahan sanovi, kautokenkä kalkuttavi:
- "Tuomi sulle korjahasi, Manalainen matkoihisi!"
- Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi,
- iski virkkua vitsalla, helähytti helmivyöllä.
- Virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, ti lyheni.
- Ajavi karettelevi, matkoansa mittelevi
- noilla Pohjan kankahilla, Lapin laajoilla rajoilla.
- Neiti vastahan tulevi, tinrinta riioavi
- noilla Pohjan kankahilla, Lapin laajoilla rajoilla.
- Kullervo, Kalervon poika, hevoistansa hillitsevi,
- suutansa sovittelevi, sanojansa säätelevi:
- "Käy, neito, rekoseheni, armas, alle vilttieni,
- syömähän omeniani, puremahan päähkeniä!"
- Neiti vastahan sanovi, tinarinta riuskuttavi:
- "Sylen, kehno, kelkkahasi, retkale, rekosehesi!
- Vilu on olla viltin alla, kolkko korjassa eleä."
- Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi,
- koppoi neion korjahansa, reualti rekosehensa,
- asetteli taljoillensa, alle viltin vieritteli.
- Neiti tuossa noin sanovi, tinarinta riitelevi:
- "Päästä pois minua tästä, laske lasta vallallensa
- kunnotointa kuulemasta, pahalaista palvomasta,
- tahi potkin pohjan puhki, levittelen liistehesi,
- korjasi pilastehiksi, rämäksi re'en retukan!"
- Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi,
- aukaise rahaisen arkun, kimahutti kirjakannen;
- näytteli hope'itansa, verkaliuskoja levitti,
- kultasuita sukkasia, vöitänsä hopeapäitä.
- Verat veivät neien mielen, raha muuttui morsiamen,
- hopea hukuttelevi, kulta kuihauttelevi.
- Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi,
- tuossa neittä mairotteli, kuihutteli, kutkutteli,
- käsi orosen ohjaksissa, toinen neitosen nisoissa.
- Siinä neitosen kisasi, tinarinnan riu'utteli
- alla vaipan vaskikirjan, päällä taljan taplikkaisen.
- Jo antoi Jumala aamun, toi Jumala toisen päivän.
- Niin neiti sanoiksi virkki, kysytteli, lausutteli:
- "Mist' olet sinä sukuisin, kusta, rohkea, rotuisin?
- Lienet suurtaki sukua, isoa isän aloa."
- Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "En ole sukua suurta, enkä suurta enkä pientä,
- olen kerran keskimäistä: Kalervon katala tyttö,
- tyhjä tyttö tuiretuinen, lapsi kehjo keiretyinen.
- "Ennen lasna ollessani emon ehtoisen eloilla
- läksin marjahan metsälle, alle vaaran vaapukkahan.
- Poimin maalta mansikoita, alta vaaran vaapukoita;
- poimin päivän, yön lepäsin. Poimin päivän, poimin toisen;
- päivälläpä kolmannella en tiennyt kotihin tietä:
- tiehyt metsähän veteli, ura saatteli salolle.
- "Siinä istuin jotta itkin. Itkin päivän jotta toisen;
- päivänäpä kolmantena nousin suurelle mäelle,
- korkealle kukkulalle. Tuossa huusin, hoilaelin.
- Salot vastahan saneli, kankahat kajahtelivat:
- 'Elä huua, hullu tyttö, elä, mieltöin, melua!
- Ei se kuulu kumminkana, ei kuulu kotihin huuto.'
- "Päivän päästä kolmen, neljän, viien, kuuen viimeistäki
- kohennihin kuolemahan, heitihin katoamahan.
- Enkä kuollut kuitenkana, en mä kalkinen kaonnut!
- "Oisin kuollut, kurja raukka, oisin katkennut, katala,
- äsken tuosta toisna vuonna, kohta kolmanna kesänä
- oisin heinänä helynnyt, kukoistellut kukkapäänä,
- maassa marjana hyvänä, punaisena puolukkana,
- nämä kummat kuulematta, haikeat havaitsematta."
- Sai toki sanoneheksi, kerran kertoelleheksi:
- heti repsahti re'estä, siitä juoksihe jokehen,
- kosken kuohu'un kovahan, palavahan pyörtehesen.
- Siihen surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli;
- löyti turvan Tuonelassa, armon aaltojen seassa.
- Kullervo, Kalervon poika, pyyhältihe korjastansa,
- alkoi itkeä isosti, valitella vaikeasti:
- "Voi poloinen, päiviäni, voipa, kurja, kummiani,
- kun pi'in sisarueni, turmelin emoni tuoman!
- Voi isoni, voi emoni, vi on valtavanhempani!
- Minnekä minua loitte, kunne kannoitte katalan?
- Parempi olisin ollut syntymättä, kasvamatta,
- ilmahan sikeämättä, maalle tälle täytymättä.
- Eikä surma suorin tehnyt, tauti oike'in osannut,
- kun ei tappanut minua, kaottanut kaksiöisnä."
- Veitsen länkensä levitti, rauoin rahnoi rahkehensa,
- hyppäsi hyvän selälle, hyvän laukin lautasille.
- Ajavi palasen maata, pikkaraisen piirreltävi,
- päätyvi ison pihoille, oman taaton tanterelle.
- Emo päätyvi pihalle: "Oi emoni, kantajani!
- Kun oisit, emo kuluni, synnyteltäissä minua
- pannut saunahan savua, lyönyt saunan salpa päälle,
- tukahuttanut savuhun, kaottanut kaksiöisnä,
- vienyt hurstilla vetehen, upotellut uutimella,
- luonut tuutusen tulehen, liekun lietehen sysännyt!
- "Oisiko kylä kysynyt: 'Missä tuutunen tuvasta,
- mitä sauna salpa päällä?' Sinä oisit vastannunna:
- 'Tuutusen tulessa poltin, liekun liesivalkeassa.
- Saunassa te'in ituja, ma'ustelin maltahia.'"
- Emo ennätti kysyä, vanhempansa tutkaella:
- "Mi sinulla, poikaseni, mikä kumma kuulumassa?
- On kuin Tuonelta tulisit, Manalalta matkoaisit!"
- Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "jo nyt on kummat kuulununna, turmiot tapahtununna,
- kun pi'in oman sisaren, turmelin emoni tuoman!
- "Tulin viennästä vetojen, maarahojen maksannasta.
- Päätyi neito vastahani; mie tuota kisauttelin:
- se oli sisarueni, se oman emoni lapsi!
- "Se jo surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli
- kosken kuohu'un kovahan, palavahan pyörtehesen.
- Itse en nyt tieäkänä, arvoa, älyäkänä,
- kunne surmani sukean, kunne, kurja, kuoletaime:
- suuhun ulvovan sutosen, karhun kiljuvan kitahan
- vainko vatsahan valahan, meren hauin hampahisin?"
- Emo tuon sanoiksi virkki: "Ellös menkö, poikaseni,
- suuhun ulvovan sutosen, karhun kiljuvan kitahan
- eläkä vatsahan valahan, hauin hirmun hampahisin!
- Onpa suurta Suomen nientä, sankoa Savon rajoa
- piillä miehen pillojansa, hävetä pahoja töitä,
- piillä vuotta viisi, kuusi, ynnähän yheksän vuotta,
- kunnes aika armon tuopi, vuoet huolen huojentavi."
- Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Enkä lähe piilemähän, en, paha, pakenemahan!
- Lähen Surman suun esille, Kalman kartanon oville,
- suurille sotasijoille, miesten tappotanterille:
- viel' on Unto oikeana, mies katala kaatamatta,
- kostamatta taaton kohlut, maammon mahlat maksamatta,
- muistamatta muutki vaivat, itseni hyvin-piännät."
| Kalevalan runot | ||
| Kirja: Kalevala Ensimmäinen | Toinen | Kolmas | Neljäs | Viides | Kuudes | Seitsemäs | Kahdeksas | Yhdeksäs | Kymmenes | Yhdestoista | Kahdestoista | Kolmastoista | Neljästoista | Viidestoista | Kuudestoista | Seitsemästoista | Kahdeksastoista | Yhdeksästoista | Kahdeskymmenes | Yhdeskolmatta | Kahdeskolmatta | Kolmaskolmatta | Neljäskolmatta | Viideskolmatta | Kuudeskolmatta | Seitsemäskolmatta | Kahdeksaskolmatta | Yhdeksäskolmatta | Kolmaskymmenes | Yhdesneljättä | Kahdesneljättä | Kolmasneljättä | Neljäsneljättä | Viidesneljättä | Kuudesneljättä | Seitsemäsneljättä | Kahdeksasneljättä | Yhdeksäsneljättä | Neljäskymmenes | Yhdesviidettä | Kahdesviidettä | Kolmasviidettä | Neljäsviidettä | Viidesviidettä | Kuudesviidettä | Seitsemäsviidettä | Kahdeksasviidettä | Yhdeksäsviidettä | Viideskymmenes |