Kalevala - Kolmastoista runo

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Siitä lieto Lemminkäinen sanoi Pohjolan akalle:
"Anna nyt, akka, piikojasi, tuopa tänne tyttöjäsi,
paras parvesta minulle, pisin piikajoukostasi!"
Tuop' on Pohjolan emäntä sanan virkkoi, noin nimesi:
"Anna en sulle piikojani enkä työnnä tyttöjäni,
en parasta, en pahinta, en pisintä, en lyhintä:
sull' on ennen naitu nainen, ennen juohettu emäntä."
Sanoi lieto Lemminkäinen: "Kytken Kyllikin kylähän,
kylän kynnysportahille, veräjille vierahille;
täältä saan paremman naisen. Tuo nyt tänne tyttäresi,
impiparvesta ihanin, kassapäistä kaunokaisin!"
Sanoi Pohjolan emäntä: "Enpä anna tyttöäni
miehille mitättömille, urohille joutaville.
Äsken tyttöjä anele, kuulustele kukkapäitä,
kun sa hiihät Hiien hirven Hiien peltojen periltä!"
Siitä lieto Lemminkäinen kengitteli keihojansa,
jännitteli jousiansa, vasamoitansa varusti.
Itse tuon sanoiksi virkki: "Jo oisi keihäs kengitetty,
kaikki valmihit vasamat, jousi jäntehen varassa,
ei lyly lykittävänä, kalhu kannan lyötävänä."
Siinä lieto Lemminkäinen arvelee, ajattelevi,
mistäpä sivakat saisi, kusta suksia sukusen.
Kävi Kaupin kartanohon, päätyi Lyylikin pajahan:
"Oi on viisas vuojelainen, kaunis Kauppi lappalainen!
Tee mulle sukeat sukset, kalhut kaunoiset kaverra,
joilla hiihän Hiien hirven Hiien peltojen periltä!"
Lyylikki sanan sanovi, Kauppi kielin kerkiävi:
"Suotta lähet, Lemminkäinen, Hiien hirveä ajohon:
saat palan lahoa puuta, senki suurella surulla."
Mitä huoli Lemminkäinen! Itse tuon sanoiksi virkki:
"Tee lyly lykittäväksi, kalhu kalpoeltavaksi!
Lähen hirven hiihäntähän Hiien peltojen periltä."
Lyylikki, lylyjen seppä, Kauppi, kalhujen tekijä,
sykysyn lylyä laati, talven kalhua kaverti,
päivän vuoli sauvan vartta, toisen sompoa sovitti.
Sai lyly lykittäväksi, kalhu kannan lyötäväksi,
sauvan varret valmihiksi, sompaset sovitetuksi.
Saukon maksoi sauvan varsi, sompa ruskean reposen.
Voiti voilla suksiansa, talmasi poron talilla;
itse tuossa arvelevi, sanovi sanalla tuolla:
"Liekö tässä nuorisossa, kansassa kasuavassa
tuon lylyni lykkijäistä, kalhun kannan potkijaista?"
Sanoi lieto Lemminkäinen, virkki veitikkä verevä:
"Kyll' on tässä nuorisossa, kansassa kasuavassa
tuon lylysi lykkijäistä, kalhun kannan potkijaista."
Viinen selkähän sitaisi, olallensa uuen jousen,
sauvan survaisi kätehen; läksi lylyn lykkimähän,
kalhun kannan potkimahan. Itse tuon sanoiksi virkki:
"Eip' on ilmalla Jumalan, tämän taivon kannen alla
löytyne sitä metsässä jalan neljän juoksevata,
kut' ei näillä yllätetä, kaunihisti kannateta
kalhuilla Kalevan poian, liukoimilla Lemminkäisen."
Päätyi hiiet kuulemassa, juuttahat tähyämässä.
Hiiet hirveä rakenti, juuttahat poroa laati:
pään panevi pökkelöstä, sarvet raian haarukasta,
jalat rannan raippasista, sääret suolta seipähistä,
selän aian aiaksesta, suonet kuivista kuloista,
silmät lammin pulpukoista, korvat lammin lumpehista,
ketun kuusen koskuesta, muun lihan lahosta puusta.
Hiisi neuvoi hirveänsä, porollensa suin puheli:
"Nyt sie juokse, hiitten hirvi, jalkoa, jalo tevana,
poron poikimasijoille, Lapin lasten tanterille!
Hiihätä hikehen miestä, Lemminkäistä liiatenki!"
Siitä juoksi hiitten hirvi, poropeura poimetteli
Pohjan aittojen alatse, Lapin lasten tanteritse:
potkaisi koasta korvon, kaatoi kattilat tulelta,
lihat tuhkahan tuherti, liemet lietehen levitti.
Nousi melkoinen meteli Lapin lasten tanterilla:
Lapin koirat haukkumahan, Lapin lapset itkemähän,
Lapin naiset nauramahan, muu väki murajamahan!
Itse lieto Lemminkäinen ain' oli hirven hiihännässä.
Hiihti soita, hiihti maita, hiihti aukkoja ahoja:
tuli suihki suksiloista, savu sauvojen nenistä;
eikä nähnyt hirveänsä, eip' on nähnyt eikä kuullut.
Liukui linnat, liukui lannat, liukui maat meren-takaiset;
hiihti kaikki Hiien korvet, kaikki Kalman kankahatki,
hiihti Surman suun e'etse, Kalman kartanon perätse.
Surma jo suutansa avavi, Kalma päätä kallistavi
ottoaksensa urosta, nielläksensä Lemminkäistä:
ei tarkoin tavannutkana, ennättänyt ensinkänä.
Viel' oli liuska liukumatta, korven kolkka koskematta
Pohjan pitkässä perässä, Lapin maassa laukeassa.
Läksi senki liukumahan, korven kolkan koskemahan.
Niin perille päästessänsä kuuli melkoisen metelin
Pohjan pitkästä perästä, Lapin lasten tanterilta:
kuuli koirat haukkuvaksi, Lapin lapset itkeväksi,
Lapin naiset nauravaksi, muun lapin murajavaksi.
Siitä lieto Lemminkäinen heti tuonne hiihtämähän
koiran haukuntasijoille, Lapin lasten tanterille.
Sanoi sinne saatuansa, tutkaeli tultuansa:
"Mitä täällä naiset nauroi, naiset nauroi, lapset itki,
väki vanha vaikeroitsi, kuta haukkui hallikoirat?"
"Sitä täällä naiset nauroi, naiset nauroi, lapset itki,
väki vanha vaikerteli, sitä haukkui hallikoirat:
juoksi tästä hiitten hirvi, silosorkka sorkutteli;
potkaisi koasta korvon, kaatoi kattilat tulelta,
selin keitot keikahutti, vellit lietehen levitti."
Siitä veitikkä verevä, tuo on lieto Lemminkäinen,
lykkäsi lylyn lumelle, kuni kyyn kulon-alaisen,
solahutti suopetäjän, kuni käärmehen elävän;
itse virkki vierressänsä, sanoi sauvakätteheltä:
"Mi lienee Lapissa miestä, kaikki hirven kannantahan;
mi lienee Lapissa naista, kaikki kattilan pesohon;
mi lienee Lapissa lasta, kaikki lastun poimintahan;
mi lapsilla kattiloa, kaikki hirven keitäntähän!"
Kiinnistihe, jännistihe, potkaisihe, ponnistihe.
Ensi kerran potkaisihe silmän siintämättömähän,
kerran toisen kuopaisihe korvan kuulemattomahan,
kolmannen kohenteleikse lautasille hiitten hirven.
Otti vaajan vaahterisen, raksin koivuisen rapasi,
jolla kytki hiitten hirven tarhan tammisen sisähän:
"Siinä seiso, hiitten hirvi, poropeura, poimittele!"
Selkeä silittelevi, taljoa taputtelevi:
"Oisi tuossa ollakseni, sopisipa maatakseni
nuoren neitosen keralla, kanssa kasvavan kanasen!"
Siitä kiihtyi Hiien hirvi, poropeura potkimahan,
itse virkki, noin sanovi: "Lempo saakohon sinulle
nuorin nei'in maataksesi, tyttärin elelläksesi!"
Ponnistihe, jännistihe: raksin koivuisen revitti,
rikkoi vaajan vaahterisen, tarhan tammisen hajotti.
Siitä sai samoamahan, läksi hirvi hippomahan,
vasten soita, vasten maita, vasten varvikkomäkeä
silmän siintämättömihin, korvan kuulemattomihin.
Siinä veitikkä verevä jopa suuttui jotta syäntyi,
kovin suuttui ja vihastui. Hiihti hirveä jälestä;
niin kun kerran potkaisevi, lysmätti lyly lävestä,
sortui suksi pälkähästä, kalhu taittui kannan tiestä,
keihäs kenkimäsijoilta, sauva somman suoverosta.
Itse juoksi Hiien hirvi, jottei päätänä näkynnä.
Siinä lieto Lemminkäinen alla päin, pahoilla mielin
kalujansa katselevi. Itse tuon sanoiksi virkki:
"Elköhön sinä ikänä menkö toinen miehiämme
uhalla metsän ajohon, Hiien hirven hiihäntähän,
kuin menin minä, poloinen! Hävitin hyvät sivakat,
sauvan kaunihin kaotin, kiihke'immän keihojani!"


Kalevalan runot
Kirja: Kalevala

Ensimmäinen | Toinen | Kolmas | Neljäs | Viides | Kuudes | Seitsemäs | Kahdeksas | Yhdeksäs | Kymmenes | Yhdestoista | Kahdestoista | Kolmastoista | Neljästoista | Viidestoista | Kuudestoista | Seitsemästoista | Kahdeksastoista | Yhdeksästoista | Kahdeskymmenes | Yhdeskolmatta | Kahdeskolmatta | Kolmaskolmatta | Neljäskolmatta | Viideskolmatta | Kuudeskolmatta | Seitsemäskolmatta | Kahdeksaskolmatta | Yhdeksäskolmatta | Kolmaskymmenes | Yhdesneljättä | Kahdesneljättä | Kolmasneljättä | Neljäsneljättä | Viidesneljättä | Kuudesneljättä | Seitsemäsneljättä | Kahdeksasneljättä | Yhdeksäsneljättä | Neljäskymmenes | Yhdesviidettä | Kahdesviidettä | Kolmasviidettä | Neljäsviidettä | Viidesviidettä | Kuudesviidettä | Seitsemäsviidettä | Kahdeksasviidettä | Yhdeksäsviidettä | Viideskymmenes