Kalevala - Yhdesneljättä runo
- Kasvatti emo kanoja, suuren joukon joutsenia.
- Kanat aialle asetti, joutsenet joelle saattoi.
- Tuli kokko, niin kohotti, tuli haukka, niin hajotti,
- siipilintu, niin sirotti: yhen kantoi Karjalahan,
- toisen vei Venäjän maalle, kolmannen kotihin heitti.
- Minkä vei Venäehelle, siitä kasvoi kaupanmiesi;
- minkä kantoi Karjalahan, siitä se Kalervo kasvoi;
- kunkapa kotihin heitti, se sikesi Untamoinen
- ison päiviksi pahoiksi, emon mielimurtehiksi.
- Untamoinen verkot laski Kalervon kalavetehen;
- Kalervoinen verkot katsoi, kalat konttihin kokosi.
- Untamo, utala miesi, sepä suuttui ja vihastui.
- Teki soan sormistansa, kämmenpäistänsä keräjät,
- toran nosti totkusilta, artin ahvenmaimasilta.
- Torelivat, tappelivat, eikä voita toinen toista:
- minkä toistansa tokaisi, sen sai itse vastahansa.
- Jopa tuosta toisen kerran, kahen, kolmen päivän päästä
- Kalervoinen kauran kylvi Untamon tuvan ta'aksi.
- Untamolan uljas uuhi söi Kalervon kaurakylvön.
- Kalervoisen kärtsä koira repi uuhen Untamolta.
- Untamo uhittelevi Kalervolle veljellensä,
- surmata su'un Kalervon, lyöä suuret, lyöä pienet,
- koko kansan kolhaella, tuvat polttoa poroksi.
- Laittoi miehet miekka vyölle, urohot ase kätehen,
- pojat pienet piikki vyölle, kaunot kassara olalle;
- läksi suurehen sotahan vasten veljeä omoa.
- Kalervoisen kaunis minjä istui ikkunan lähellä.
- Katsoi ulos ikkunasta, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Onko tuo savu sakea vai onpi pimeä pilvi
- noien peltojen perillä, kujan uuen ulkopäässä?"
- Ei ollut ume umakka eikäpä savu sakea:
- ne oli Untamon urohot, tulla suorivat sotahan.
- Tuli Untamon urohot, saivat miehet miekka vyöllä.
- Kaatoivat Kalervon joukon, su'un suuren surmasivat,
- talon polttivat poroksi, tasoittivat tantereksi.
- Jäi yksi Kalervon impi kera vatsan vaivaloisen.
- Senpä Untamon urohot veivät kanssansa kotihin
- pirtin pienen pyyhkijäksi, lattian lakaisijaksi.
- Oli aikoa vähäisen; syntyi pieni poikalapsi
- emollen osattomalle. Miksi tuo nimitetähän?
- Emo kutsui Kullervoksi, Untamo sotijaloksi.
- Pantihinpa poika pieni, orpolapsi laitettihin
- tuutuhun tutajamahan, kätkyehen liekkumahan.
- Liekkui lapsi kätkyessä, lapsi liekkui, tukka löyhki.
- Liekkui päivän, liekkui toisen; jopa kohta kolmantena,
- kun tuo poika potkaisihe, potkaisihe, ponnistihe,
- katkaisi kapalovyönsä, pääsi päälle peittehensä,
- särki liekun lehmuksisen, kaikki riepunsa revitti.
- Nähtihin hyvä tulevan, keksittihin kelpoavan.
- Untamola vuottelevi tätä tästä kasvavaksi,
- mieltyväksi, miestyväksi, oike'in urostuvaksi,
- saavaksi sataisen orjan, tuhantisen turpuvaksi.
- Kasvoi kuuta kaksi, kolme. Jopa kuuna kolmantena
- poika polven korkeuisna alkoi itse arvaella:
- "Kunpa saisin suuremmaksi, vahvistuisin varreltani,
- kostaisin isoni kohlut, maksaisin emoni mahlat!"
- Saipa kuulla Untamoinen. Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Tästä saa sukuni surma, tästä kasvavi Kalervo!"
- Urohot ajattelevat, akat kaikki arvelevat,
- minne poika pantanehe, kunne surma saatanehe.
- Pannahanpa puolikkohon, työnnetähän tynnyrihin;
- siitä vieähän vetehen, lasketahan lainehesen.
- Käyähänpä katsomahan kahen, kolmen yön perästä,
- joko on hukkunut vetehen, kuollut poika puolikkohon!
- Ei ole hukkunut vetehen, kuollut poika puolikkohon!
- Poika oli pääsnyt puolikosta istui aaltojen selässä
- vapa vaskinen käessä, siima silkkinen perässä;
- onkivi meren kaloja, merivettä mittoavi:
- melke'in meressä vettä, kun on kaksi kauhallista;
- oisko oike'in mitata, osa kolmatta tulisi.
- Untamo ajattelevi: "Mihin poika pantanehe,
- kunne tuo tuhottanehe, kusta surma saatanehe?"
- Käski orjansa kerätä koivuja, kovia puita,
- honkia satahavuja, tiettäviä tervaksia
- yhen poian polttimeksi, Kullervon kaottimeksi.
- Koottihin, keräeltihin koivuja, kovia puita,
- honkia satahavuja, tiettäviä tervaksia,
- tuohia tuhat rekeä, sata syltä saarnipuita.
- Tuli puihin tuiskattihin, roviohon roiskattihin,
- siihen poika paiskattihin keskelle tulen palavan.
- Paloi päivän, tuosta toisen, paloi päivän kolmannenki.
- Käytihin katsastamahan: poik' oli porossa polvin,
- kypenissä kyynäsvarsin, hiilikoukkunen käessä,
- millä tulta kiihottavi, hiiliä kokoelevi,
- katomatta karvankana, kutrisen kähertymättä!
- Untamo ä'itteleikse: "Mihin poika pantanehe,
- kunne tuo tuhottanehe, surma tuolle saatanehe?"
- Poika puuhun hirtetähän, tammehen ripustetahan.
- Kului yötä kaksi, kolme, saman verran päiviäki.
- Untamo ajattelevi: "Aik' on käyä katsomahan,
- joko Kullervo katosi, kuoli poika hirsipuuhun."
- Laittoi orjan katsomahan. Orja toi sanan takaisin:
- "Ei ole Kullervo kaonnut, kuollut poika hirsipuuhun!
- Poika puuta kirjoittavi pieni piikkonen käessä.
- Koko puu kuvia täynnä, täynnä tammi kirjoitusta:
- siinä miehet, siinä miekat, siinä keihä'ät sivulla."
- Mitäs autti Untamoisen tuon pojan katalan kanssa!
- Kuinka surmat suoritteli, kuinka kuolemat sukesi,
- poika ei puutu surman suuhun eikä kuole kuitenkana.
- Piti viimeinki väsyä suorimasta surmiansa,
- kasvatella Kullervoinen, orja poikana omana.
- Sanoi Untamo sanansa, itse virkki, noin nimesi:
- "Kun elänet kaunihisti, aina siivolla asunet,
- saat olla talossa tässä, orjan töitä toimitella.
- Palkka pannahan jälestä, ansiosta arvatahan:
- vyöhyt vyöllesi korea tahi korvalle kolahus."
- Kun oli Kullervo kohonnut, saanut vartta vaaksan verran,
- tuopa työlle työnnetähän, raaolle rakennetahan,
- lapsen pienen katsontahan, sormi pienen souantahan:
- "Katso lasta kaunihisti, syötä lasta, syö itseki!
- Rievut virrassa viruta, pese pienet vaattehuiset!"
- Katsoi lasta päivän, kaksi: käen katkoi, silmän kaivoi.
- Siitä kohta kolmannella lapsen tauilla tapatti,
- rievut viskoi virran vieä, kätkyen tulella poltti.
- Untamo ajattelevi: "Ei tämä tähän sopiva
- lapsen pienen katsontahan, sormi pienen souantahan!
- En tieä, kuhun panisin, kulle työlle työnteleisin.
- Panenko kasken kaa'antahan?" Pani kasken kaa'antahan.
- Kullervo, Kalervon poika, tuossa tuon sanoiksi virkki:
- "Äsken lienen mies minäki, kun saan kirvehen kätehen,
- paljo katsoa parempi, entistäni armahampi:
- lienen mies viien veroinen, uros kuuen-kummallinen."
- Meni seppolan pajahan. Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi on seppo veikkoseni! Taos mulle tapparainen!
- Tao kirves miestä myöten; rauta raatajan mukahan!
- Lähen kasken kaa'antahan, solkikoivun sorrantahan."
- Seppä tarpehen takovi, kirvehen kerittelevi.
- Saip' on kirves miestä myöten, rauta raatajan mukahan.
- Kullervo, Kalervon poika, hioi siitä kirvehensä;
- päivän kirvestä hiovi, illan vartta valmistavi.
- Suorihe kasken ajohon korkealle korpimaalle,
- parahasen parsikkohon, hirveähän hirsikköhön.
- Iski puuta kirvehellä, tempasi tasaterällä:
- kerralla hyvätki hirret, pahat puolella menevi.
- Vihoin kaatoi viisi puuta, kaiketi kaheksan puuta.
- Siitä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
- "Lempo tuota raatakohon! Hiisi hirret kaatakohon!"
- Kavahutti kannon päähän, niin huhuta heiahutti,
- vihellytti, viuahutti. Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sini kaski kaatukahan, koivu solki sortukahan,
- kuni ääni kuulunevi, kuni vierrevi vihellys!
- "Elköhön vesa venykö, elköhön koretko korsi
- sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana
- kaskessa Kalervon poian, otoksessa oivan miehen!
- "Ottaisiko maa orahan, nousisiko nuori laiho,
- sekä korsi korteuisi, jotta varsi varteuisi,
- elköhön tereä tehkö, varsi päätä valmistako!"
- Untamoinen, mies utala, kävi tuota katsomahan
- kaskea Kalervon poian, ajamoa uuen orjan:
- ei kaski kaselle tunnu, ajamaksi nuoren miehen.
- Untamo ajattelevi: "Ei tämä tähän sopiva!
- Hyvän hirsikön pilasi, kaatoi parsikon parahan!
- En tieä, kuhun panisin, kulle työlle työnteleisin.
- Panenko aitojen panohon?" Pani aitojen panohon.
- Kullervo, Kalervon poika, jopa aitoa panevi.
- Kohastansa kokkahongat aiaksiksi asettelevi,
- kokonansa korpikuuset seipähiksi pistelevi;
- veti vitsakset lujahan pisimmistä pihlajista;
- pani aian umpinaisen, veräjättömän kyhäsi.
- Siitä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
- "Ku ei lintuna kohonne, kahen siiven siuotelle,
- elköhön ylitse pääskö aiasta Kalervon poian!"
- Untamo osaelevi tulla tuota katsomahan
- aitoa Kalervon poian, sotaorjan sortamoa.
- Näki aian aukottoman, raottoman, reiättömän,
- jok' oli pantu maaemästä, ylös pilvihin osattu.
- Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei tämä tähän sopiva!
- Pani aian aukottoman, veräjättömän kyhäsi,
- tuon on nosti taivosehen, ylös pilvihin kohotti:
- en tuosta ylitse pääse enkä reiästä sisälle!
- En tieä, mihin panisin, kulle työlle työnteleisin.
- Panenko puimahan rukihit?" Pani puimahan rukihit.
- Kullervo, Kalervon poika, jo oli puimassa rukihit:
- pui rukihit ruumeniksi, olet kaunaksi kaotti.
- Tulipa isäntä tuohon, kävi itse katsomahan
- puintoa Kalervon poian, Kullervoisen kolkintoa:
- rukihit on ruumenina, olet kaunoina kahisi!
- Untamo ä'itteleikse: "Ei ole tästä raatajasta!
- Kulle työlle työntänenki, työnsä tuhmin turmelevi.
- Joko vien Venäehelle tahi kaupin Karjalahan
- Ilmariselle sepolle, sepon paljan painajaksi?"
- Möi siitä Kalervon poian, pani kaupan Karjalahan
- Ilmariselle sepolle, takojalle taitavalle.
- Minpä seppo tuosta antoi? Äijän seppo tuosta antoi:
- kaksi kattilarania, kolme koukun puoliskoa,
- viisi viikatekulua, kuusi kuokan kuolioa
- miehestä mitättömästä, orjasta epäpäöstä.
| Kalevalan runot | ||
| Kirja: Kalevala Ensimmäinen | Toinen | Kolmas | Neljäs | Viides | Kuudes | Seitsemäs | Kahdeksas | Yhdeksäs | Kymmenes | Yhdestoista | Kahdestoista | Kolmastoista | Neljästoista | Viidestoista | Kuudestoista | Seitsemästoista | Kahdeksastoista | Yhdeksästoista | Kahdeskymmenes | Yhdeskolmatta | Kahdeskolmatta | Kolmaskolmatta | Neljäskolmatta | Viideskolmatta | Kuudeskolmatta | Seitsemäskolmatta | Kahdeksaskolmatta | Yhdeksäskolmatta | Kolmaskymmenes | Yhdesneljättä | Kahdesneljättä | Kolmasneljättä | Neljäsneljättä | Viidesneljättä | Kuudesneljättä | Seitsemäsneljättä | Kahdeksasneljättä | Yhdeksäsneljättä | Neljäskymmenes | Yhdesviidettä | Kahdesviidettä | Kolmasviidettä | Neljäsviidettä | Viidesviidettä | Kuudesviidettä | Seitsemäsviidettä | Kahdeksasviidettä | Yhdeksäsviidettä | Viideskymmenes |