Kalevala - Yhdeksäskolmatta runo
- Lemminkäinen, lieto poika, itse kaunis Kaukomieli,
- saapi säkkihin evästä, kesävoita vakkahansa,
- vuoeksensa voita syöä, toiseksi sianlihoa.
- Siitä läksi piilemähän, sekä läksi jotta joutui.
- Sanan virkkoi, noin nimesi: "Jo lähenki, jo pakenen
- koko kolmeksi kesäksi, viitiseksi vuotoseksi.
- Heitän maat matojen syöä, lehot ilvesten levätä,
- pellot peuran piehtaroia, ahot hanhien asua.
- "Hyvästi, hyvä emoni! Kun tulevi Pohjan kansa,
- Pimentolan pitkä joukko päätäni kyselemähän,
- sanopa samonneheksi, minun täältä menneheksi
- saman kasken kaattuani, joka jo on leikattuna!"
- Vetäisi venon vesille, laski laivan lainehille
- teräksisiltä teloilta, vaskisilta valkamoilta.
- Veti puuhun purjehia, vaattehia varpapuuhun;
- itse istuvi perähän, laaittihe laskemahan
- kokan koivuisen nojahan, melan vartevan varahan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi, itse lausui ja pakisi:
- "Puhu, tuuli, purjehesen, ahava, aja alusta!
- Anna juosta puisen purren, mennä mäntyisen venehen
- saarelle sanattomalle, niemelle nimettömälle!"
- Tuuli tuuitti venoista, meren tyrsky työnnytteli
- selviä selän vesiä, ulapoita auke'ita;
- tuuitteli kuuta kaksi, kuun on kohta kolmannenki.
- Tuossa istui niemen neiet rannalla meren sinisen;
- katselevat, käänteleivät, silmät päin sinistä merta.
- Kenpä vuotti veljeänsä, toivoi taattonsa tulevan;
- sepä vasta varsin vuotti, joka vuotti sulhoansa.
- Kaukoa näkyvi Kauko, Kaukon laiva loitompata:
- on kuin pieni pilven lonka veen ja taivahan välillä.
- Niemen neiet arvelevat, saaren impyet sanovat:
- "Mipä tuo merellä outo, kupa kumma lainehilla?
- Kun ollet omainen laiva, saaren pursi purjeniekka,
- niin kohin kotia käänny, vasten saaren valkamoita:
- saisimme sanomat kuulla, viestit mailta vierahilta,
- rauhassako rantakansat vainko vainossa elävät."
- Tuuli purjetta punovi, aalto laivoa ajeli.
- Pian lieto Lemminkäinen luotti purren luotoselle,
- laski laivan saaren päähän, saaren niemyen nenähän.
- Sanoi tuonne saatuansa, tutkaeli tultuansa:
- "Onko saarella sijoa, maata saaren manterella
- veteä venettä maalle, purtta kuivalle kumota?"
- Saaren impyet sanovat, niemen neiet vastoavat:
- "Onpa saarella sijoa, maata saaren manterella
- veteä venettä maalle, purtta kuivalle kumota:
- tääll' on valkamat varavat, rannat täynnänsä teloja,
- jos saisit saoin venehin, tulisit tuhansin pursin."
- Siitä lieto Lemminkäinen veälti venehen maalle,
- purren puisille teloille. Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Onko saarella tiloa, maata saaren manterella
- piillä miehen pienekkäisen, paeta vähäväkisen
- suurista sotajymyistä, terän miekan melskehistä?"
- Saaren impyet sanovat, niemen neiet vastoavat:
- "Onpa saarella tiloa, maata saaren manterella
- piillä miehen pienekkäisen, paeta vähäväkisen:
- liiat meill' on linnat täällä, kalhot kartanot asua,
- jos saisi sa'an urosta, tulisi tuhannen miestä."
- Siitä lieto Lemminkäinen sanan virkki, noin nimesi:
- "Onko saarella tiloa, maata saaren manterella,
- pieni kolkka koivikkoa ja murunen muuta maata
- minun kaski kaatakseni, hyvä huuhta raatakseni?"
- Saaren impyet sanovat, niemen neiet vastoavat:
- "Ei ole saarella tiloa, maata saaren manterella
- yhtä selkäsi sijoa, maata karpion aloa
- sinun kaski kaataksesi, hyvä huuhta raataksesi:
- saaren maat saroin jaettu, pellot pirstoin mittaeltu,
- aholoista arpa lyöty, nurmista keräjät käyty."
- Virkkoi lieto Lemminkäinen, kysyi kaunis Kaukomieli:
- "Onko saarella sijoa, maata saaren manterella
- minun laulut laulellani, pitkät virret vieretellä?
- Sanat suussani sulavat, ikenilläni itävät."
- Saaren impyet sanovat, niemen neiet vastoavat:
- "Onpa saarella sijoa, maata saaren manterella
- sinun laulut laulellasi, hyvät virret vieretellä,
- lehot leikki lyöäksesi, tanner tanhuellaksesi."
- Siitä lieto Lemminkäinen jopa loihe laulamahan.
- Lauloi pihlajat pihoille, tammet keskitanhu'ille,
- tammelle tasaiset oksat, joka oksallen omenan,
- omenalle kultapyörän, kultapyörälle käkösen:
- kun käki kukahtelevi, kulta suusta kuohahtavi,
- vaski leuoilta valuvi, hopea hohahtelevi
- kultaiselle kunnahalle, hope'iselle mäelle.
- Vielä lauloi Lemminkäinen, vielä lauloi ja saneli,
- lauloi hiekat helmilöiksi, kivet kaikki kiiltäviksi,
- puut kaikki punertaviksi, kukat kullankarvaisiksi.
- Siitä lauloi Lemminkäinen, lauloi kaivon kartanolle,
- kultakannen kaivon päälle, kultakapan kannen päälle,
- josta veikot vettä juovat, siskot silmiä pesevät.
- Lauloi lammin tanterelle, lampihin siniset sorsat,
- kulmat kulta, pää hopea, kaikki varpahat vasesta.
- Imehtivät immet saaren, niemen neiet kummeksivat
- Lemminkäisen laulantoa, urohon osoantoa.
- Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Laulaisin hyvänki virren, kaunihinki kaikuttaisin,
- kun oisin katoksen alla, päässä pitkän pintapöyän.
- Kun ei täytyne tupoa, lainattane lattiata,
- jo puran sanat salolle, kaa'an virret viiakkohon."
- Saaren impyet sanovat, niemen neiet arvelevat:
- "On meillä tupia tulla, kalhot kartanot asua,
- vieä virtesi vilusta, sanat saa'a ulkoisesta."
- Siitä lieto Lemminkäinen heti tultua tupahan
- lauloi tuopit tuonnempata päähän pitkän pintapöyän,
- tuopit täytehen olutta, kannut kaunihit simoa,
- va'it varpelaitehille, kupit kukkurakuvulle:
- olipa olutta tuopit, mettä kannut kannettuna,
- voita pantuna varalle ja siihen sianlihoa
- syöä lieto Lemminkäisen, Kaukomielen mielitellä.
- Kovin on korea Kauko: eipä syömähän rupea
- veitsettä hopeapäättä, kuraksetta kultaisetta.
- Sai veitsen hopeapäisen, lauloi kultaisen kuraksen;
- siitä syöpi kylliksensä, joi olutta onneksensa.
- Siitä lieto Lemminkäinen käveli kyliä myöten
- saaren impien ilossa, kassapäien kauneussa.
- Kunnepäin on päätä käänti, siinä suuta suihkatahan,
- kunne kättänsä ojenti, siinä kättä käpsätähän.
- Kävi öillä öitsimässä, pime'illä pilkkoisilla.
- Ei ollut sitä kyleä, kuss' ei kymmenen taloa,
- eik' ollut sitä taloa, kuss' ei kymmenen tytärtä,
- eikäpä sitä tytärtä, ei sitä emosen lasta,
- kunk' ei vierehen venynyt, käsivartta vaivutellut.
- Tuhat tunsi morsianta, sa'an leskiä lepäsi.
- Kaht' ei ollut kymmenessä, kolmea koko sa'assa
- piikoa pitämätöintä, leskeä lepäämätöintä.
- Niinpä lieto Lemminkäinen eleä nutustelevi
- koko kolmisen keseä saaren suurissa kylissä;
- ihastutti saaren immet, kaikki lesketki lepytti.
- Jäi yksi lepyttämättä, yksi vanha impi rukka,
- se on päässä pitkän niemen, kymmenennessä kylässä.
- Jo oli matka mielessänsä lähteä omille maille.
- Tuli vanha impi rukka, itse noin sanoiksi virkki:
- "Kauko rukka, miesi kaunis! Kun et muistane minua,
- annan täältä mennessäsi juosta purtesi kivehen."
- Ei kuullut kukotta nousta, kanan lapsetta karata
- senki impyen ilohon, naisen raukan naurantahan.
- Niin päivänä muutamana, iltana moniahana
- laati liiton noustaksensa ennen kuuta, kukkoaki.
- Nousi ennen liittoansa, ennen ehtoaikoansa.
- Läksi kohta kulkemahan, kylitse vaeltamahan
- senki impyen ilohon, naisen raukan naurantahan.
- Yöllä yksin käyessänsä, kulkiessansa kylitse
- tuonne niemen pitkän päähän, kymmenentehen kylähän,
- ei nähnyt sitä taloa, kuss' ei kolmea kotoa,
- ei nähnyt sitä kotoa, kuss' ei kolmea urosta,
- ei nähnyt sitä urosta, ku ei miekkoa hionut,
- tapparata tahkaellut pään varalle Lemminkäisen.
- Silloin lieto Lemminkäinen sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Voi, päivyinen päivä nousi, armas aurinko kohosi
- mun, pojan poloisen, päälle, päälle kaulani katalan!
- Lempoko yhen urohon sovissansa suojelevi,
- vaipoissansa varjelevi, kaavuissansa kaitselevi
- päälle saaessa satojen, tuhansien tunkiessa!"
- Jäi neiet syliämättä, sylityt haloamatta.
- Jo vieri veneteloille luoksi purtensa poloinen:
- purs' on poltettu poroksi, kypeniksi kyyetelty!
- Jo tunsi tuhon tulevan, hätäpäivän päälle saavan.
- Alkoi veisteä venettä, uutta purtta puuhaella.
- Puita puuttui purren seppä, lautoja venon tekijä.
- Saapi puuta pikkuruisen, lautoa ani vähäisen:
- viisi värttinän murua, kuusi tainnan taittumoa.
- Siitä veistävi venosen, uuen purren puuhoavi.
- Teki tieolla venettä, tietoisilla tehtahilla;
- iski kerran: läksi laita, iski toisen: syntyi toinen,
- iski kerran kolmannenki: siitä sai koko venonen.
- Jo työnti venon vesille, laski laivan lainehille.
- Sanan virkki, noin nimesi, itse lausui ja pakisi:
- "Kupliksi, veno, vesille, lumpehiksi lainehille!
- Kokko, kolme sulkoasi, kokko, kolme, kaarne, kaksi
- varaksi vähän venehen, pahan purren parraspuuksi!"
- Astaiksen aluksehensa, vierähti venon perähän,
- alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin,
- kun ei saanut öitä olla eikä päiviä elellä
- saaren impien iloissa, kassapäien karkeloissa.
- Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Pois tuli pojalle lähtö, matkansa majoilta näiltä,
- näistä impien iloista, kaunokaisten karkeloista.
- Vaan toki lähettyäni, minun täältä mentyäni
- eipä impyet iloinne, kassapäät ei kalketelle
- näillä tuhmilla tuvilla, kataloilla kartanoilla."
- Jopa itki saaren immet, niemen neiet vaikeroitsi:
- "Mitä läksit, Lemminkäinen, urkenit, urosten sulho?
- Läksitkö piikojen pyhyyttä vainko vaimojen vähyyttä?"
- Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Lähe en piikojen pyhyyttä enkä vaimojen vähyyttä:
- saisin jos sataki naista, tuhat piikoa pi'ellä.
- Sitä läksin, Lemminkäinen, urkenin, urosten sulho,
- kun tuli kova ikävä, ikävä omia maita,
- oman maani mansikoita, oman vaaran vaapukoita,
- oman niemen neitosia, oman kartanon kanoja."
- Siitä lieto Lemminkäinen laski laivansa ulomma.
- Tuli tuuli, tuon puhalti, tuli aalto, tuon ajeli
- selälle meren sinisen, ulapalle aukealle.
- Jäivät raukat rannikolle, vienoiset vesikivelle,
- saaren immet itkemähän, kultaiset kujertamahan.
- Sini itki saaren immet, niemen neiet voikerrehti,
- kuni purjepuu näkyvi, rautahankki haimentavi.
- Ei he itke purjepuuta, rautahankkia haloa:
- itki purjepuun alaista, hankkinuoran haltijata.
- Itse itki Lemminkäinen, sini itki ja sureksi,
- kuni saaren maat näkyvi, saaren harjut haimentavi.
- Ei hän itke saaren maita, saaren harjuja haloa:
- itki saaren ympy'itä, noita harjun hanhosia.
- Siitä lieto Lemminkäinen laskevi sinistä merta.
- Laski päivän, laski toisen. Päivälläpä kolmannella
- nousi tuuli tuulemahan, ilman ranta riehkumahan,
- suuri tuuli luotehinen, kova tuuli koillistuuli:
- otti laian, otti toisen, vikelti koko venehen.
- Siitä lieto Lemminkäinen kääntihe käsin vetehen,
- läksi sormin soutamahan, jaloilla meloamahan.
- Uituansa yön ja päivän, melke'in melattuansa
- näki pilven pikkuruisen, pilven longan luotehessa.
- Sepä maaksi muuttelihe, niemeksi panettelihe.
- Nousi niemelle talohon. Löyti emännän leipomassa,
- tyttäret taputtamassa: "Oi on ehtoinen emäntä!
- Kunpa nälkäni näkisit, asiani arvoaisit,
- juosten aittahan menisit, tuiskuna oluttupahan;
- toisit tuoppisen olutta, sirusen sianlihoa,
- sen panisit paistumahan, vuolaisisit voita päälle
- syöä miehen uupunehen, juoa uinehen urohon.
- Jo olen uinut yöt ja päivät meren aavan aaltoloita,
- joka tuuli turvanani, meren aallot armonani."
- Tuopa ehtoinen emäntä meni aittahan mäelle,
- vuoli voita aittasesta, sirusen sianlihoa;
- sen panevi paistumahan syöä miehen nälkähisen,
- tuopi tuopilla olutta juoa uinehen urohon.
- Antoi siitä uuen purren, varsin valmihin venehen,
- mennä miehen muille maille, kulkea kotiperille.
- Siitä lieto Lemminkäinen, päästyä kotiperille,
- tunsi maat on, tunsi rannat, sekä saaret jotta salmet,
- tunsi vanhat valkamansa, entiset elosijansa;
- mäet tunsi mäntyinensä, kummut kaikki kuusinensa
- mut'ei tunne tuvan aloa, seinän seisontasijoa:
- jo tuossa tuvan sijalla nuori tuomikko tohisi,
- männikkö tupamäellä, katajikko kaivotiellä!
- Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Tuoss' on lehto, jossa liikuin, kivet tuossa, joilla kiikuin,
- tuossa nurmet nukkeroimat, pientarehet piehtaroimat.
- Mikä vei tutut tupani, kuka kaunihit katokset?
- Tupa on poltettu poroksi, tuuli tuhkat korjannunna!"
- Loihe siitä itkemähän; itki päivän, itki toisen.
- Ei hän itkenyt tupoa eikä aittoa halannut:
- itki tuttua tuvassa, aitallista armastansa.
- Linnun lentävän näkevi, kokkolinnun liitelevän.
- Sai tuolta kyselemähän: "Oi sie kokko, lintuseni!
- Etkö saattaisi sanoa, miss' on entinen emoni,
- missä kaunis kantajani, ihana imettäjäni?"
- Ei kokko mitänä muista eikä tunne tuhma lintu:
- kokko tiesi kuolleheksi ja kaarne kaonneheksi,
- miekalla menetetyksi, tapetuksi tapparalla.
- Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Ohoh kaunis kantajani, ihana imettäjäni!
- Jo olet kuollut, kantajani, mennyt, ehtoinen emoni,
- liha mullaksi lahonnut, kuuset päälle kasvanehet,
- katajaiset kantapäihin, pajut sormien nenähän!
- "Kostohon minäki koito, kostoksi, kovaosainen,
- mittaelin miekkoani, kannoin kaunista asetta
- noilla Pohjolan pihoilla, Pimentolan pientarilla
- surmaksi oman sukuni, kateheksi kantajani!"
- Katseleikse, käänteleikse: näki jälkeä hitusen,
- ruohossa rutistunutta, kanervassa katkennutta.
- Läksi tietä tietämähän, ojelvoista oppimahan.
- Tiehyt metsähän vetävi, ojelvoinen ottelevi.
- Vieri siitä virstan, toisen, pakeni palasen maata
- salon synkimmän sisähän, korven kolkan kainalohon.
- Näkevi salaisen saunan, piilopirtin pikkaraisen
- kahen kallion lomassa, kolmen kuusen kulman alla
- siellä ehtoisen emonsa, tuon on valtavanhempansa.
- Siinä lieto Lemminkäinen ihastui ikihyväksi.
- Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:
- "Ohoh äiti armahani, oi emo, elättäjäni!
- Viel' olet, emo, elossa, vanhempani, valvehella,
- kun jo luulin kuolleheksi, kaiketi kaonneheksi,
- miekalla menetetyksi, keihä'ällä keksityksi!
- Itkin pois ihanat silmät, kasvon kaunihin kaotin."
- Sanoi äiti Lemminkäisen: "Viel' olen toki elossa,
- vaikkapa piti paeta, pistäitäni piilosalle
- tänne synkkähän salohon, korven kolkan kainalohon.
- Suori Pohjola sotoa, takajoukko tappeloa
- vasten vaivaista sinua ja kohti kovaosaista:
- poltti huonehet poroksi, kaikki kaatoi kartanomme."
- Sanoi lieto Lemminkäinen: "Oi emoni, kantajani!
- Ellös olko milläkänä, milläkänä, tuollakana!
- Tuvat uuet tehtänehe, paremmat osattanehe,
- Pohjola so'ittanehe, Lemmon kanssa kaattanehe."
- Siitä äiti Lemminkäisen itse tuon sanoiksi virkki:
- "Viikon viivyit, poikueni, kauan, Kaukoni, elelit
- noilla mailla vierahilla, aina ouoilla ovilla,
- niemellä nimettömällä, saarella sanattomalla."
- Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Hyvä oli siellä ollakseni, lempi liehaellakseni.
- Puut siellä punalle paistoi, puut punalle, maat sinelle,
- hopealle hongan oksat, kullalle kukat kanervan.
- Siell' oli mäet simaiset, kalliot kananmunaiset;
- mettä vuoti kuivat kuuset, maitoa mahot petäjät,
- aian nurkat voita lypsi, seipähät valoi olutta.
- "Hyvä oli siellä ollakseni, armas aikaellakseni.
- Siitä oli paha elämä, siitä outo ollakseni:
- pelkäsivät piikojansa, luulivat lutuksiansa,
- noita kehnon kellukoita, paholaisen pallukoita
- pahasti piteleväni, ylimäärin öitsiväni.
- Minä piilin piikasia, varoin vaimon tyttäriä,
- kuin susi sikoja piili, havukat kylän kanoja."
Kalevalan runot | ||
Kirja: Kalevala Ensimmäinen | Toinen | Kolmas | Neljäs | Viides | Kuudes | Seitsemäs | Kahdeksas | Yhdeksäs | Kymmenes | Yhdestoista | Kahdestoista | Kolmastoista | Neljästoista | Viidestoista | Kuudestoista | Seitsemästoista | Kahdeksastoista | Yhdeksästoista | Kahdeskymmenes | Yhdeskolmatta | Kahdeskolmatta | Kolmaskolmatta | Neljäskolmatta | Viideskolmatta | Kuudeskolmatta | Seitsemäskolmatta | Kahdeksaskolmatta | Yhdeksäskolmatta | Kolmaskymmenes | Yhdesneljättä | Kahdesneljättä | Kolmasneljättä | Neljäsneljättä | Viidesneljättä | Kuudesneljättä | Seitsemäsneljättä | Kahdeksasneljättä | Yhdeksäsneljättä | Neljäskymmenes | Yhdesviidettä | Kahdesviidettä | Kolmasviidettä | Neljäsviidettä | Viidesviidettä | Kuudesviidettä | Seitsemäsviidettä | Kahdeksasviidettä | Yhdeksäsviidettä | Viideskymmenes |