Kalevala - Seitsemäskolmatta runo

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jo nyt Kaukoni kuletin, saatoin Ahti Saarelaisen
monen surman suun ohitse, Kalman kielen kantimetse
noille Pohjolan pihoille, salakansan kartanoille.
Nyt onpi saneltavana, kielin kertoeltavana,
miten lieto Lemminkäinen, tuo on kaunis Kaukomieli,
tuli Pohjolan tupihin, Sariolan salvoksihin,
ilman kutsutta pitoihin, airuhitta juominkihin.
Tuop' on lieto Lemminkäinen, poika, veitikkä verevä,
heti kun tuli tupahan, astui keskilattialle:
silta liekkui lehmuksinen, tupa kuusinen kumahti.
Sanoi lieto Lemminkäinen, itse virkki, noin nimesi:
"Terve tänne tultuani, terve tervehyttäjälle!
Kuules, Pohjolan isäntä! Oisiko talossa tässä
ohria orosen purra, olutta urohon juoa?"
Itse Pohjolan isäntä istui pitkän pöyän päässä.
Tuop' on tuolta vastoavi, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ollevi talossa tässä tannerta orosen olla.
Eikä kielletä sinua, jos olet siivolla tuvassa,
oven suussa seisomasta, oven suussa, orren alla,
kahen kattilan välissä, kolmen koukun koskevilla."
Siinä lieto Lemminkäinen murti mustoa haventa,
kattilaisen-karvallista. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Lempo tänne lähteköhön oven suuhun seisomahan,
nokianne nuohomahan, karstoja karistamahan!
Eip' ennen minun isoni eikä valtavanhempani
seisonut sijalla sillä, oven suussa, orren alla.
Olipa sijoa silloin: tanhua orihin olla,
tupa pesty miesten tulla, sopet luoa sormikasta,
vaarnat miesten vanttuhia, seinät miekkoja laella.
Miksip' ei ole minulle kuin ennen minun isolle?"
Siitä siirtihen ylemmä, pyörähtihe pöyän päähän;
istuihe rahin nenähän, petäjäisen penkin päähän:
rahi vastahan rasahti, petäjäinen penkki notkui.
Sanoi lieto Lemminkäinen: "Enpäs liene lempivieras,
kun ei tuotane olutta tulevalle vierahalle."
Ilpotar, hyvä emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ohoh poika Lemminkäisen! Mi sinusta vierahasta!
Tulit pääni polkemahan, aivoni alentamahan!
Ohrina oluet meillä, makujuomat maltahina,
leipomatta vehnäleivät, lihakeitot keittämättä.
Oisit yötä ennen tullut taikka päiveä jälestä."
Siinä lieto Lemminkäinen murti suuta, väänti päätä,
murti mustoa haventa. Itse tuon sanoiksi virkki:
"Jop' on täällä syömät syöty, häät juotu, piot pi'etty,
oluet osin jaeltu, me'et miehin mittaeltu,
kannut kannettu kokohon, tuopit roukkoihin rovittu!
"Oi sie Pohjolan emäntä, Pimentolan pitkähammas!
Pi'it häät häjyn tavalla, kutsut koiran kunnialla.
Leipoelit leivät suuret, panit ohraiset oluet,
laitoit kutsut kuusianne, anojat yheksiänne:
kutsuit kurjat, kutsuit köyhät, kutsuit ruojat, kutsuit
roistot,
kaikki hoikat huonemiehet, kaitakauhtanat kasakat;
muun on kutsuit kaiken kansan minun heitit
kutsumatta!
"Mintähen tämä minulle omistani ohristani?
Muut ne kantoi kauhasilla, muut ne tiiskinä tiputti,
minä määrin mätkäelin, puolikkoisin putkaelin
omiani ohriani, kylvämiäni jyviä.
"En nyt liene Lemminkäinen, en vieras hyvän-niminen,
kun ei tuotane olutta, pantane pata tulelle,
keittoa pa'an sisähän, leiviskä sianlihoa,
syöäkseni, juoakseni päähän matkan päästyäni."
Ilpotar, hyvä emäntä, hänpä tuon sanoiksi virkki:
"Ohoh piika pikkarainen, orjani alinomainen!
Pane keittoa patahan, tuo olutta vierahalle!"
Tyttö pieni, tyhjä lapsi, pahin astian pesijä,
lusikkojen luutustaja, kapustojen kaapustaja
pani keittoa patahan: luut lihoista, päät kaloista,
vanhat naatit naurihista, kuoret leivistä kovista.
Toi siitä olutta tuopin, kannun kaljoa pahinta
juoa lieto Lemminkäisen, appoa halun-alaisen.
Itse tuon sanoiksi virkki: "Tokko lie sinussa miestä,
juojoa tämän oluen, tämän kannun kaatajata?"
Lemminkäinen, lieto poika, katsoi tuosta tuoppihinsa:
toukka on tuopin pohjukassa, käärmehiä keskimailla;
äärillä maot mateli, sisiliskot liuahteli.
Sanoi lieto Lemminkäinen, kauahutti Kaukomieli:
"Tuopin tuojat Tuonelahan, kannun kantajat Manalle
ennen kuun ylenemistä, tämän päivän päätymistä!"
Siitä tuon sanoiksi virkki: "Oh sinä olut katala!
Jo nyt jou'uit joutavihin, jou'uit joutavan jälille!
Olut suuhun juotanehe, ruhkat maahan luotanehe
sormella nimettömällä, vasemmalla peukalolla!"
Tapasip' on taskuhunsa, kulki kukkaroisehensa.
Otti ongen taskustansa, väkärauan väskystänsä,
tuonp' on tunki tuoppihinsa, alkoi onkia olutta:
maot puuttui onkehensa, väkähänsä kyyt vihaiset.
Sa'an nosti sammakoita, tuhat mustia matoja,
loi ne maahan maan hyviksi, kaikki laski lattialle;
veti veitsensä terävän, tuon on tuiman tuppirauan,
sillä silpoi päät maoilta, katkoi kaulat käärmehiltä
joi oluen onneksensa, me'en mustan mieliksensä.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "En mä liene lempivieras,
kun ei tuotane olutta, parempata juotavata
varavammalla käellä, suuremmalla astialla,
tahi ei oinasta isetä, suurta sonnia tapeta,
härkeä tupahan tuoa, sorkkasäärtä huonehesen."
Itse Pohjolan isäntä sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mitä sie tulitki tänne, ken sinua koolle kutsui?"
Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
"Korea kutsuttu vieras, koreampi kutsumatoin.
Kuules, poika pohjolaisen, itse Pohjolan isäntä!
Anna ostoa olutta, juomoa rahan-alaista!"
Tuopa Pohjolan isäntä tuosta suuttui ja syäntyi,
kovin suuttui ja vihastui. Lauloi lammin lattialle
Lemminkäisellen etehen. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tuoss' on joki juoaksesi, lampi laikutellaksesi."
Mitä huoli Lemminkäinen! Sanan virkkoi, noin nimesi:
"En ole vaimojen vasikka enkä härkä hännällinen
juomahan jokivesiä, lampivettä lakkimahan."
Itse loihe loitsimahan, laikahtihe laulamahan.
Lauloi sonnin lattialle, härän suuren, kultasarven:
sepä lammin laikkaeli, joi jokosen onneksensa.
Pohjolainen, pitkä poika, suen suustansa sukesi;
senpä lauloi lattialle surmaksi lihavan sonnin.
Lemminkäinen, lieto poika, lauloi valkean jäniksen
lattialle hyppimähän sen sutosen suun e'essä.
Pohjolainen, pitkä poika, lauloi koiran koukkuleuan
tuon jäniksen tappamahan, kierosilmän kiskomahan.
Lemminkäinen, lieto poika, lauloi orrelle oravan,
orsilla kapahumahan, koiran tuota haukkumahan.
Pohjolainen, pitkä poika, lauloi nää'än kultarinnan:
näätä näppäsi oravan orren päässä istumasta.
Lemminkäinen, lieto poika, lauloi ruskean reposen:
se söi nää'än kultarinnan, karvan kaunihin kaotti.
Pohjolainen, pitkä poika, kanan suustansa sukesi
sillalla sipoamahan tuon reposen suun e'essä.
Lemminkäinen, lieto poika, haukan suustansa sukesi,
kieleltä käpeäkynnen: sepä kiskalti kanasen.
Sanoi Pohjolan isäntä, itse lausui, noin nimesi:
"Ei tässä piot paranne, kun ei vierahat vähenne;
talo työlle, vieras tielle hyvistäki juomingista!
Lähe tästä, hiien heitto, luota kaiken ihmiskansan!
Kotihisi, konna, koita, paha, maahasi pakene!"
Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
"Ei miestä manaten saa'a, ei miestä pahempatana
sijaltansa siirtymähän, paikalta pakenemahan."
Silloin Pohjolan isäntä miekan seinältä sivalti,
tempasi tuliteränsä. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi sie Ahti Saarelainen tahi kaunis Kaukomieli!
Mitelkämme miekkojamme, katselkamme kalpojamme,
minunko parempi miekka vainko Ahti Saarelaisen!"
Sanoi lieto Lemminkäinen: "Mitä minun on miekastani,
kun on luissa lohkiellut, pääkasuissa katkiellut!
Vaan kuitenki kaikitenki, kun ei nuo piot paranne,
mitelkämme, katselkamme, kumman miekka
mieluhumpi!
Eip' ennen minun isoni miekkamittoja varannut:
pojastako polvi muuttui, lapsesta laji väheni!"
Otti miekan, riisui rauan, tempasi tuliteräisen
huotrasta huveksisesta, vyöstä vennon-selkäisestä.
Mittelivät, katselivat noien miekkojen pituutta:
olipa pikkuista pitempi miekka Pohjolan isännän,
yhtä kynnen mustukaista, puolta sormuen niveltä.
Sanoi Ahti Saarelainen, virkkoi kaunis Kaukomieli:
"Sinunpa pitempi miekka: sinun eellä iskeminen."
Siitä Pohjolan isäntä sivalteli, sieppaeli,
tavoitteli, ei tavannut, Lemminkäistä päälakehen.
Kerran ortehen osasi, kamanahan kapsahutti:
orsi poikki otskahutti, kamana kaheksi lenti.
Sanoi Ahti Saarelainen, virkkoi kaunis Kaukomieli:
"Min teki pahoa orret, kamana tihua työtä,
jotta orsia osoitat, kamanata kapsuttelet?
"Kuule, poika pohjolaisen, itse Pohjolan isäntä!
Tukela tora tuvassa, seikat akkojen seassa:
tuvan uuen turmelemme, lattiat verin panemme.
Käykämme ulos pihalle, ulos pellolla torahan,
tanterelle tappelohon! Pihalla veret paremmat,
kaunihimmat kartanolla, luontevaisemmat lumella."
Mentihin ulos pihalle. Tavattihin lehmän talja,
levitettihin pihalle semp' on päällä seistäksensä.
Sanoi Ahti Saarelainen: "Kuulesta, sa Pohjan poika!
Sinunpa pitempi miekka, sinun kalpa kauheampi
ehkä tuon on tarvinnetki, ennenkuin ero tulevi
tahi kaula katkeavi : iske päältä, Pohjan poika!"
Iski päältä Pohjan poika. Iski kerran, iski toisen,
kohta kolmasti rapasi; eipä oike'in osoita,
lipaise lihoakana, ota ei orvaskettuana.
Sanoi Ahti Saarelainen, virkkoi kaunis Kaukomieli:
"Annapas minäki koitan, jo se on vuoroni minunki!"
Tuopa Pohjolan isäntä ei tuosta totella ollut:
yhä iski, ei epäillyt, tarkoitteli, ei tavannut.
Tulta tuiski tuima rauta, terä varsin valkeata
käessä lieto Lemminkäisen; läksi loiste loitommaksi,
vasten kauloa valahti tuon on pojan pohjolaisen.
Sanoi kaunis Kaukomieli: "Ohoh Pohjolan isäntä!
Niinp' on kaulasi, katalan, kuni koite ruskeana!"
Tuopa poika pohjolaisen, itse Pohjolan isäntä,
sinne siirti silmiänsä pä'in kauloa omoa.
Tuop' on lieto Lemminkäinen siinä lyöä silpahutti,
iski miestä miekallansa, kavahutti kalvallansa.
Löip' on kerran luimahutti: laski pään on päältä olka,
kallon kaulalta sivalti; vei kuin naatin naurihista
tahikka tähkän olesta, evän kaikesta kalasta.
Päähyt pyörähti pihalle, miehen kallo kartanolle,
kuni nuolen noutaessa puusta koppelo putosi.
Sata oli seivästä mäellä, tuhat pystössä pihalla,
saoin päitä seipähissä. Yks' on seiväs ilman päättä:
tuop' on lieto Lemminkäinen otti pään pojan pätöisen,
kantoi kallon kartanolta senki seipähän nenähän.
Siitä Ahti Saarelainen, tuo on kaunis Kaukomieli,
tupahan palattuansa sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tuo vettä, vihainen piika, käsiäni pestäkseni
veristä pahan isännän, häjyn miehen hurmehista!"
Pohjan akka syännyksenti, syännyksenti, suutuksenti.
Lauloi miestä miekallista, asehellista urosta,
saa miestä miekallista, tuhat kalvan kantajata
pään varalle Lemminkäisen, Kaukomielen kaulan päälle.
Jo aika tosin tulevi, päivä liitolle lipuvi,
toki käypi tuskemmaksi, läylemmäksi lankeavi
asuskella Ahti poian, Lemminkäisen leyhytellä
noissa Pohjolan pioissa, salajoukon juomingissa.


Kalevalan runot
Kirja: Kalevala

Ensimmäinen | Toinen | Kolmas | Neljäs | Viides | Kuudes | Seitsemäs | Kahdeksas | Yhdeksäs | Kymmenes | Yhdestoista | Kahdestoista | Kolmastoista | Neljästoista | Viidestoista | Kuudestoista | Seitsemästoista | Kahdeksastoista | Yhdeksästoista | Kahdeskymmenes | Yhdeskolmatta | Kahdeskolmatta | Kolmaskolmatta | Neljäskolmatta | Viideskolmatta | Kuudeskolmatta | Seitsemäskolmatta | Kahdeksaskolmatta | Yhdeksäskolmatta | Kolmaskymmenes | Yhdesneljättä | Kahdesneljättä | Kolmasneljättä | Neljäsneljättä | Viidesneljättä | Kuudesneljättä | Seitsemäsneljättä | Kahdeksasneljättä | Yhdeksäsneljättä | Neljäskymmenes | Yhdesviidettä | Kahdesviidettä | Kolmasviidettä | Neljäsviidettä | Viidesviidettä | Kuudesviidettä | Seitsemäsviidettä | Kahdeksasviidettä | Yhdeksäsviidettä | Viideskymmenes