Kalevala - Seitsemäskolmatta runo
- Jo nyt Kaukoni kuletin, saatoin Ahti Saarelaisen
- monen surman suun ohitse, Kalman kielen kantimetse
- noille Pohjolan pihoille, salakansan kartanoille.
- Nyt onpi saneltavana, kielin kertoeltavana,
- miten lieto Lemminkäinen, tuo on kaunis Kaukomieli,
- tuli Pohjolan tupihin, Sariolan salvoksihin,
- ilman kutsutta pitoihin, airuhitta juominkihin.
- Tuop' on lieto Lemminkäinen, poika, veitikkä verevä,
- heti kun tuli tupahan, astui keskilattialle:
- silta liekkui lehmuksinen, tupa kuusinen kumahti.
- Sanoi lieto Lemminkäinen, itse virkki, noin nimesi:
- "Terve tänne tultuani, terve tervehyttäjälle!
- Kuules, Pohjolan isäntä! Oisiko talossa tässä
- ohria orosen purra, olutta urohon juoa?"
- Itse Pohjolan isäntä istui pitkän pöyän päässä.
- Tuop' on tuolta vastoavi, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ollevi talossa tässä tannerta orosen olla.
- Eikä kielletä sinua, jos olet siivolla tuvassa,
- oven suussa seisomasta, oven suussa, orren alla,
- kahen kattilan välissä, kolmen koukun koskevilla."
- Siinä lieto Lemminkäinen murti mustoa haventa,
- kattilaisen-karvallista. Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Lempo tänne lähteköhön oven suuhun seisomahan,
- nokianne nuohomahan, karstoja karistamahan!
- Eip' ennen minun isoni eikä valtavanhempani
- seisonut sijalla sillä, oven suussa, orren alla.
- Olipa sijoa silloin: tanhua orihin olla,
- tupa pesty miesten tulla, sopet luoa sormikasta,
- vaarnat miesten vanttuhia, seinät miekkoja laella.
- Miksip' ei ole minulle kuin ennen minun isolle?"
- Siitä siirtihen ylemmä, pyörähtihe pöyän päähän;
- istuihe rahin nenähän, petäjäisen penkin päähän:
- rahi vastahan rasahti, petäjäinen penkki notkui.
- Sanoi lieto Lemminkäinen: "Enpäs liene lempivieras,
- kun ei tuotane olutta tulevalle vierahalle."
- Ilpotar, hyvä emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ohoh poika Lemminkäisen! Mi sinusta vierahasta!
- Tulit pääni polkemahan, aivoni alentamahan!
- Ohrina oluet meillä, makujuomat maltahina,
- leipomatta vehnäleivät, lihakeitot keittämättä.
- Oisit yötä ennen tullut taikka päiveä jälestä."
- Siinä lieto Lemminkäinen murti suuta, väänti päätä,
- murti mustoa haventa. Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Jop' on täällä syömät syöty, häät juotu, piot pi'etty,
- oluet osin jaeltu, me'et miehin mittaeltu,
- kannut kannettu kokohon, tuopit roukkoihin rovittu!
- "Oi sie Pohjolan emäntä, Pimentolan pitkähammas!
- Pi'it häät häjyn tavalla, kutsut koiran kunnialla.
- Leipoelit leivät suuret, panit ohraiset oluet,
- laitoit kutsut kuusianne, anojat yheksiänne:
- kutsuit kurjat, kutsuit köyhät, kutsuit ruojat, kutsuit
- roistot,
- kaikki hoikat huonemiehet, kaitakauhtanat kasakat;
- muun on kutsuit kaiken kansan minun heitit
- kutsumatta!
- "Mintähen tämä minulle omistani ohristani?
- Muut ne kantoi kauhasilla, muut ne tiiskinä tiputti,
- minä määrin mätkäelin, puolikkoisin putkaelin
- omiani ohriani, kylvämiäni jyviä.
- "En nyt liene Lemminkäinen, en vieras hyvän-niminen,
- kun ei tuotane olutta, pantane pata tulelle,
- keittoa pa'an sisähän, leiviskä sianlihoa,
- syöäkseni, juoakseni päähän matkan päästyäni."
- Ilpotar, hyvä emäntä, hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Ohoh piika pikkarainen, orjani alinomainen!
- Pane keittoa patahan, tuo olutta vierahalle!"
- Tyttö pieni, tyhjä lapsi, pahin astian pesijä,
- lusikkojen luutustaja, kapustojen kaapustaja
- pani keittoa patahan: luut lihoista, päät kaloista,
- vanhat naatit naurihista, kuoret leivistä kovista.
- Toi siitä olutta tuopin, kannun kaljoa pahinta
- juoa lieto Lemminkäisen, appoa halun-alaisen.
- Itse tuon sanoiksi virkki: "Tokko lie sinussa miestä,
- juojoa tämän oluen, tämän kannun kaatajata?"
- Lemminkäinen, lieto poika, katsoi tuosta tuoppihinsa:
- toukka on tuopin pohjukassa, käärmehiä keskimailla;
- äärillä maot mateli, sisiliskot liuahteli.
- Sanoi lieto Lemminkäinen, kauahutti Kaukomieli:
- "Tuopin tuojat Tuonelahan, kannun kantajat Manalle
- ennen kuun ylenemistä, tämän päivän päätymistä!"
- Siitä tuon sanoiksi virkki: "Oh sinä olut katala!
- Jo nyt jou'uit joutavihin, jou'uit joutavan jälille!
- Olut suuhun juotanehe, ruhkat maahan luotanehe
- sormella nimettömällä, vasemmalla peukalolla!"
- Tapasip' on taskuhunsa, kulki kukkaroisehensa.
- Otti ongen taskustansa, väkärauan väskystänsä,
- tuonp' on tunki tuoppihinsa, alkoi onkia olutta:
- maot puuttui onkehensa, väkähänsä kyyt vihaiset.
- Sa'an nosti sammakoita, tuhat mustia matoja,
- loi ne maahan maan hyviksi, kaikki laski lattialle;
- veti veitsensä terävän, tuon on tuiman tuppirauan,
- sillä silpoi päät maoilta, katkoi kaulat käärmehiltä
- joi oluen onneksensa, me'en mustan mieliksensä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi: "En mä liene lempivieras,
- kun ei tuotane olutta, parempata juotavata
- varavammalla käellä, suuremmalla astialla,
- tahi ei oinasta isetä, suurta sonnia tapeta,
- härkeä tupahan tuoa, sorkkasäärtä huonehesen."
- Itse Pohjolan isäntä sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mitä sie tulitki tänne, ken sinua koolle kutsui?"
- Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Korea kutsuttu vieras, koreampi kutsumatoin.
- Kuules, poika pohjolaisen, itse Pohjolan isäntä!
- Anna ostoa olutta, juomoa rahan-alaista!"
- Tuopa Pohjolan isäntä tuosta suuttui ja syäntyi,
- kovin suuttui ja vihastui. Lauloi lammin lattialle
- Lemminkäisellen etehen. Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tuoss' on joki juoaksesi, lampi laikutellaksesi."
- Mitä huoli Lemminkäinen! Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "En ole vaimojen vasikka enkä härkä hännällinen
- juomahan jokivesiä, lampivettä lakkimahan."
- Itse loihe loitsimahan, laikahtihe laulamahan.
- Lauloi sonnin lattialle, härän suuren, kultasarven:
- sepä lammin laikkaeli, joi jokosen onneksensa.
- Pohjolainen, pitkä poika, suen suustansa sukesi;
- senpä lauloi lattialle surmaksi lihavan sonnin.
- Lemminkäinen, lieto poika, lauloi valkean jäniksen
- lattialle hyppimähän sen sutosen suun e'essä.
- Pohjolainen, pitkä poika, lauloi koiran koukkuleuan
- tuon jäniksen tappamahan, kierosilmän kiskomahan.
- Lemminkäinen, lieto poika, lauloi orrelle oravan,
- orsilla kapahumahan, koiran tuota haukkumahan.
- Pohjolainen, pitkä poika, lauloi nää'än kultarinnan:
- näätä näppäsi oravan orren päässä istumasta.
- Lemminkäinen, lieto poika, lauloi ruskean reposen:
- se söi nää'än kultarinnan, karvan kaunihin kaotti.
- Pohjolainen, pitkä poika, kanan suustansa sukesi
- sillalla sipoamahan tuon reposen suun e'essä.
- Lemminkäinen, lieto poika, haukan suustansa sukesi,
- kieleltä käpeäkynnen: sepä kiskalti kanasen.
- Sanoi Pohjolan isäntä, itse lausui, noin nimesi:
- "Ei tässä piot paranne, kun ei vierahat vähenne;
- talo työlle, vieras tielle hyvistäki juomingista!
- Lähe tästä, hiien heitto, luota kaiken ihmiskansan!
- Kotihisi, konna, koita, paha, maahasi pakene!"
- Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Ei miestä manaten saa'a, ei miestä pahempatana
- sijaltansa siirtymähän, paikalta pakenemahan."
- Silloin Pohjolan isäntä miekan seinältä sivalti,
- tempasi tuliteränsä. Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi sie Ahti Saarelainen tahi kaunis Kaukomieli!
- Mitelkämme miekkojamme, katselkamme kalpojamme,
- minunko parempi miekka vainko Ahti Saarelaisen!"
- Sanoi lieto Lemminkäinen: "Mitä minun on miekastani,
- kun on luissa lohkiellut, pääkasuissa katkiellut!
- Vaan kuitenki kaikitenki, kun ei nuo piot paranne,
- mitelkämme, katselkamme, kumman miekka
- mieluhumpi!
- Eip' ennen minun isoni miekkamittoja varannut:
- pojastako polvi muuttui, lapsesta laji väheni!"
- Otti miekan, riisui rauan, tempasi tuliteräisen
- huotrasta huveksisesta, vyöstä vennon-selkäisestä.
- Mittelivät, katselivat noien miekkojen pituutta:
- olipa pikkuista pitempi miekka Pohjolan isännän,
- yhtä kynnen mustukaista, puolta sormuen niveltä.
- Sanoi Ahti Saarelainen, virkkoi kaunis Kaukomieli:
- "Sinunpa pitempi miekka: sinun eellä iskeminen."
- Siitä Pohjolan isäntä sivalteli, sieppaeli,
- tavoitteli, ei tavannut, Lemminkäistä päälakehen.
- Kerran ortehen osasi, kamanahan kapsahutti:
- orsi poikki otskahutti, kamana kaheksi lenti.
- Sanoi Ahti Saarelainen, virkkoi kaunis Kaukomieli:
- "Min teki pahoa orret, kamana tihua työtä,
- jotta orsia osoitat, kamanata kapsuttelet?
- "Kuule, poika pohjolaisen, itse Pohjolan isäntä!
- Tukela tora tuvassa, seikat akkojen seassa:
- tuvan uuen turmelemme, lattiat verin panemme.
- Käykämme ulos pihalle, ulos pellolla torahan,
- tanterelle tappelohon! Pihalla veret paremmat,
- kaunihimmat kartanolla, luontevaisemmat lumella."
- Mentihin ulos pihalle. Tavattihin lehmän talja,
- levitettihin pihalle semp' on päällä seistäksensä.
- Sanoi Ahti Saarelainen: "Kuulesta, sa Pohjan poika!
- Sinunpa pitempi miekka, sinun kalpa kauheampi
- ehkä tuon on tarvinnetki, ennenkuin ero tulevi
- tahi kaula katkeavi : iske päältä, Pohjan poika!"
- Iski päältä Pohjan poika. Iski kerran, iski toisen,
- kohta kolmasti rapasi; eipä oike'in osoita,
- lipaise lihoakana, ota ei orvaskettuana.
- Sanoi Ahti Saarelainen, virkkoi kaunis Kaukomieli:
- "Annapas minäki koitan, jo se on vuoroni minunki!"
- Tuopa Pohjolan isäntä ei tuosta totella ollut:
- yhä iski, ei epäillyt, tarkoitteli, ei tavannut.
- Tulta tuiski tuima rauta, terä varsin valkeata
- käessä lieto Lemminkäisen; läksi loiste loitommaksi,
- vasten kauloa valahti tuon on pojan pohjolaisen.
- Sanoi kaunis Kaukomieli: "Ohoh Pohjolan isäntä!
- Niinp' on kaulasi, katalan, kuni koite ruskeana!"
- Tuopa poika pohjolaisen, itse Pohjolan isäntä,
- sinne siirti silmiänsä pä'in kauloa omoa.
- Tuop' on lieto Lemminkäinen siinä lyöä silpahutti,
- iski miestä miekallansa, kavahutti kalvallansa.
- Löip' on kerran luimahutti: laski pään on päältä olka,
- kallon kaulalta sivalti; vei kuin naatin naurihista
- tahikka tähkän olesta, evän kaikesta kalasta.
- Päähyt pyörähti pihalle, miehen kallo kartanolle,
- kuni nuolen noutaessa puusta koppelo putosi.
- Sata oli seivästä mäellä, tuhat pystössä pihalla,
- saoin päitä seipähissä. Yks' on seiväs ilman päättä:
- tuop' on lieto Lemminkäinen otti pään pojan pätöisen,
- kantoi kallon kartanolta senki seipähän nenähän.
- Siitä Ahti Saarelainen, tuo on kaunis Kaukomieli,
- tupahan palattuansa sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tuo vettä, vihainen piika, käsiäni pestäkseni
- veristä pahan isännän, häjyn miehen hurmehista!"
- Pohjan akka syännyksenti, syännyksenti, suutuksenti.
- Lauloi miestä miekallista, asehellista urosta,
- saa miestä miekallista, tuhat kalvan kantajata
- pään varalle Lemminkäisen, Kaukomielen kaulan päälle.
- Jo aika tosin tulevi, päivä liitolle lipuvi,
- toki käypi tuskemmaksi, läylemmäksi lankeavi
- asuskella Ahti poian, Lemminkäisen leyhytellä
- noissa Pohjolan pioissa, salajoukon juomingissa.
Kalevalan runot | ||
Kirja: Kalevala Ensimmäinen | Toinen | Kolmas | Neljäs | Viides | Kuudes | Seitsemäs | Kahdeksas | Yhdeksäs | Kymmenes | Yhdestoista | Kahdestoista | Kolmastoista | Neljästoista | Viidestoista | Kuudestoista | Seitsemästoista | Kahdeksastoista | Yhdeksästoista | Kahdeskymmenes | Yhdeskolmatta | Kahdeskolmatta | Kolmaskolmatta | Neljäskolmatta | Viideskolmatta | Kuudeskolmatta | Seitsemäskolmatta | Kahdeksaskolmatta | Yhdeksäskolmatta | Kolmaskymmenes | Yhdesneljättä | Kahdesneljättä | Kolmasneljättä | Neljäsneljättä | Viidesneljättä | Kuudesneljättä | Seitsemäsneljättä | Kahdeksasneljättä | Yhdeksäsneljättä | Neljäskymmenes | Yhdesviidettä | Kahdesviidettä | Kolmasviidettä | Neljäsviidettä | Viidesviidettä | Kuudesviidettä | Seitsemäsviidettä | Kahdeksasviidettä | Yhdeksäsviidettä | Viideskymmenes |